Hapanta jäätelöä

31.3.14
Aamulla herättiin helteeseen ja minä jo ajattelin, että mites tästä selvitään. Ei muuta kun isännälle shortseja ostamaan, kun se oli kotoa lähteissä pakannut vaatteet, niinkuin Norjaan olisi matkannut ja emännälle ostettiin kylpytakki, että pääsee helposti vilvoittamaan itseään suihkuun tai uima-altaille. Hiukan hävetti kun tuli kannatettua taas Lidliä ja Jyskiä, ihan kuin maassa ei olisi muitakin kauppoja, mutta tutusta on helpompi helteessä löytää etsimänsä. Aatella, että nykyään saa täältäkin ihan tavallista maitoa, yli 20 vuotta sitten ollessamme Portugalissa, vietiin itse maitojauhe mukana, että saatiin kahvimaidot. Jotain iskukuumennettuja löytyi silloin vain lämpöisestä hyllystä.

Benidormin rantoja

 Kauppareissulla poikettiin kivalla kioskilla, jossa oli oikein raikkaan näköistä jäätelöpehmistä mansikan ja kiwihedelmäpalojen kanssa myynnissä ja maistettuamme ihanuutta, todettiinkin ihanuuden olevan jäätelön näköistä JOGURTTIA !!!!!! Ei mennyt kummaltakaan alas, vaikka yritin kuvitella sitä sitruunajäätelöksi.

Leirintäalueen portilta

Tänään näkyy olevan se päivä kun monet hollantilaiset ja englantilaiset talvehtijat laittavat leirinsä kasaan ja muuttavat kesäksi kotimaahansa. Ja tilalle tulee kesäturistit. Hollantilaispari tuossa vieressä on pari päivää hartaaseen tahtiin pakkaillut, tänään sitten käänsivät vaununsa kaukosäätimellä vaunun pyöriin painautuvilla liikutusmoottoreilla, jota isäntä pitkään ihasteli. Kätevä peli.

Ja papat tuossa päästelee skoottereillaan mummot kyytissä, niin että nuorempia hirvittää.

Paikalleen jäädessä tuppaa ihminen näköjään helposti rutinoitumaan, yksi rutiini on illan lännenelokuva. Täällä tulee yhdeltä kanavalta joka ilta länkkäreitä.Ja sehän on aina pakko katsoa.

Toripäivä

30.3.14
Tänään herättiin, kun kirkonkellot kilkattivat tuossa lähellä ja samalla tajuttiin, että kellojahan on siirretty tunti eteenpäin, siis ylös ettei mene päivä hukalle. Täällä muuten kirkonkellotkin lyö puolet nopeampaan tahtiin kuin meillä Suomessa. Virkeät eläkeläiset siellä jo tiskejään kuuluivat tiskaavan ja pikkupyykkejään pesevän.

Kätevä pesupaikka pikkupyykille (= La lavanderia)

Aurinko paistoi täydeltä terältä, vaikka melkein joka päivälle on säätiedotus sadetta uhannut, mutta jotain muuta kautta ne pilvet onneksi kiertää.

Aidan takaa alkoi kirkonmenojen jälkeen kuulua elävää musiikkia ja päättelimme, että siellä on kirpputorimarkkinat avattu tältä päivältä, siis sinne.
Toria pitävät jonkin sortin vanhassa pikkulinnassa, jossa oli kovasti lokeroita kuljeskella ja ohessa oli ravintola, jossa joka päivä esiintyy flamegotanssija. Meidän käynnin aikana kylläkin vain mummot tanssivat flamengoa ja sitäkin Beatlesin tahtiin.

Torilla erikoisin myytävä tavara oli käytetyt hammaslääkärin instrumentit.

Päivänokosilla mietiskelin tätä espanjankieltä. On se jotenkin niin hauskaa, mieti nyt tätäkin:                     Este es mi mujer = tämä on minun muijani  tai valkoinen = blanco (no mikäs muukaan), keltainen = amarillo jne.

Mikä ei kuulu joukkoon, ei vaines -> vaan täällähän kasvaa kuusetkin väärinpäin

Vieressä kuva vaunulta kulkevasta aitakujasta talousrakennukselle.







Iltapäivällä isäntä sai vielä semmoisen sunnuntai-työkohtauksen, joka kait on perinnöllistä ja otti nyt sen hommaamansa T-haaraliitoksen esiin ja korjasi sängyn alla olevan putkivuodon. Ja kyllä on taas ylellistä, kun taas vedet tulee ja menee.

Siellä, missä nurmi ei kasva

29.3.14
Eipä tullut sitten kuin yksi putkimies sieltä Pucolin kylältä putken T-haaraliitoksen kanssa ja ilmoitti, että otetaan suunta nyt sitten seuraavaksi Benidormiin ja tehdään putkityöt sitten siellä, kun jaksetaan.

Joten tänne Benidormiin nyt sitten asetuttiin ja vielä kaiken lisäksi niin lähelle talousrakennusta, että on melkein kuin keittiö ym. systeemit kuuluisivat vaunun piha-alueeseen, joten hätäkös tässä vielä putken korjaamisen kanssa.

Emännän ulkokeittiö ja huoltorakennus

Heti leirintäalueelle sisäänkirjoitusta odotellessani tuli mieleen se samanniminen TV-sarja (Benidorm), kun katselin yhden englantilaisrouvan touhuja: vaikka oli lämmin ilma, niin päällä oli hihaton turkisliivi ja jalassa ohuet kukkalegginsit ja samanlaisia rouvia oli jo kohta jono rupattelemassa siinä raha-automaatin edessä.

Leiripaikalle asettuminen olikin sitten oma lukunsa ja auttajia oli monesta maasta. Paikat on niin pieniä ja kiellettyjä ajosuuntia ihan liikaa, että oli aika hikistä hommaa saada meidän laivue omalle paikalleen.

Olikin sitten kiva lopuksi laittaa leiri kuntoon ja oikein iso matto oven eteen. Täällä kun ei nurmikko kasva. Mikään muu ei kasva kuin hiekka ja appelsiinipuut sekä palmut.

Leirin pystytys

Tämä leirintäalue on enimmäkseen englantilaisten ja hollantilaisten talvehtimispaikka, enimmäkseen eläkeiässä olevia. Leiripaikkoja vieri vieressä kukkapurkkineen ja koristeineen. Vieressä menee iso katu, jonka varrella on paljon kauppoja ja ravintoloita sekä linja-autopysäkki keskikaupungille.

On ihan hauska huomata, kuinka täällä vanhempi väki iltaisin huudattaa TV:tä katsellen jalkapalloa tms. ja yksi jos toinen muori tai vaari istuu läppärinsä kanssa aurinkotuolissa. Siis ei vain ne nuoret ;)


Muuten, tämä Benidorm on kuulemma Välimeren suosituin lomakohde. Väkiluvun ollessa noin 70 000, sesonkiaikaan se kymmenkertaistuu. Ja onhan tämä kyllä aika erikoisen näköinen paikka. Täällä on esim. Euroopan korkein hotelli ja "ohuita" pilvenpiirtäjän näköisiä rakennuksia sumuisten vuorten varjossa. Tulee ihan semmoinen mystinen, epätodellinen olo niitä katsellessa.

Hotellirakennuksia rannassa

Ja lisää hotelleita

Kuvia matkalta Benidormiin

28.3.14               

Kuva kahvipaikalta

Rinteiden viljelyksiä

Vihdoinkin taas auto liikkeessä, niin saa hyvät unet

Kun kaikki tahtoo samalle mäelle

Saapuminen Benidormiin

Rusketusraidat

27.3.14  

Pucolin rantaa, taustalla Valencian kerrostaloja

Aamulenkiltä tultuamme isäntä huomasi, että nythän on tullut rusketusraidat. Kämmenselät on kuulemma jo ihan ruskeat kämmenen sisäpintaan nähden ;)  Oh hoh.                             
Mutta nyt ei keritä ihailemaan rusketusraitoja, hommia kun pukkaa nyt niin kovasti. Tänään kun on nimittäin taas sellainen päivä, ettei mikään toimi.  Kaupungista on kuulemma koko päivän jostain syystä sähköt pois. Kuului ihan joku ping pong -tiedotuskin tuolta kaukaa.  Liekkö isäntä imenyt kaikki kaupungin sähköt eilisellä navigaattorin päivitysohjelmallaan, kun tietokone sitä ihan koko päivän päivitti.

No, toimiihan ne hommat ilman sähköäkin, kun on onneksi kaasu. Ja tiskauspisteeseenkin tuli onneksi lämmintä vettä. Päivä oli mitä parhain ilmastoltaan tehdä kaikenlaisia askareita kunnes, isäntä ehdotti, josko testattaisiin vedenpoistoletkujen pitävyyttä, kun kerran aikaisemmin oli lattia kastunut minun sängyn alta ja minä kyllä siihen olin syytön. Silloin ajateltiin sen johtuvan kaatosateesta.

No, ei muuta kun emäntä tiskaamaan kokeeksi ja vessan lavuaarista myös vettä laskemaan. Sänky ylös ja sieltäpä se vesi sitten tulla lorotti lattialle lattiakaivon kohdalta. Ei muuta kun rättejä lattialle ja isäntä putkimieheksi. Vanhuuttaan oli putkeen jo reikä tullut ja onneksi vika tuli huomattua. Mutta, että juuri täällä Espanjassa. No, sekin on asennoitumiskysymys, miksei juuri täällä kun on lämmin ilma korjata. Isäntä lähti käymään asioilla respassa sähkön tultua kaupunkiin ja tuli sieltä tohkeissaan, että lähteekin kaupungille tummaihoisen respan hoitajan (saattaa olla paikan omistajakin) kanssa hakemaan jotain haaraliitosta putkeen. Hyvää palvelua sanoisin ! Jännityksellä odotetaan Repen kanssa, montako putkimiestä sieltä kohta saapuu.

Vieraileva tuuli

26.3.14  

Tuulenpuuskia

Täällä asustaa sitten kummallinen tuuli, se tulee ja menee. Ja juuri kun luulee, että nyt se  loppui, niin johan kohta alkaa taas kummallinen puhuri lähestyä viljelyksiä ja puita pitkin humisten, ja sitten se taas menee menojaan. Illalla sitten uutisista saatiinkin huomata, että juuri täällä Valenciassa oli ollut todella kovia tuulia, kuvissa rouvat pitelivät hatuistaan. Ja lisäksi oli kuvia niistä paikoista, joiden ohi tänne tultiin. Pamplonassa oli satanut parikymmentä senttiä lunta, joka ilmeisesti on siellä aika harvinaista ja Atlantin rannalla olevassa Biarritzissa oli myrskynnyt ja satanut vettä kaatamalla. Siis hyvä kun kerittiin alta pois.

Nyt toteutui sitten se suunniteltu siivouspäivä ja vaunun parantelupäivä. Olikin kiva suunnitella kikkoja, miten saa tavarat järkevämmin pois jaloista kuleksimasta.

Käytiin paikallisessa kiinalaisten pitämässä varastomyymälässä, josta löytyi mm. emännälle ihku kemsankuljetuskärry, siis sellainen trolli, josta kassin poistettua tuli erittäin hyvä. Kyllä nyt kelpaa emännän iloisena vedellä kemsaansa tyhjennykseen.
 
Päivän ihmetyksen aiheita olivat mm.Espanjalaisten parkkeeraustavat: ihan röyhkeästi vaan jättävät autonsa parkissa olevien autojen viereen hätävilkut päällä käydäkseen asioilla.  Illalla taas ihmettelin, kun kaikki ohjelmat on dupattu. Mutta se on hyvä, kun on aina myös Espanjan kieliset tekstit laitettu, siitä  on hyvä opetella espanjaa, kun näkee miten kirjoitetaan ja lausutaan. Mutta se vasta hassua on, kun espanjankielessä huuto- ja kysymyslauseet alkavat ja loppuvat ? - ja ! -merkkiin, ja lauseen alussa oleva merkki on aina väärinpäin. Isännällä oli siihen kyllä selitys, näin kuulemma hitaampikin ymmärtää, milloin alkaa kysymys tai huutolause.

Men in black Pucolin rannoilla

Siesta

25.3.14
Eilenhän sitä lupasin suorittaa siivouksen, mutta meillä olikin tärkeämpää tekemistä. Piti lähteä tutustumaan Pucoliin, joka on tässä Valencian kyljessä ja piti viettää siestaa paikalliseen tapaan. Pucolissa käväistiin paikallisessa Supermerkadossa ja luuhattiin torikadulla katsastamassa paikallista meininkiä. Koitin etsiä sieltä toisen matkoilla hyvin tärkeäksi koetun vaatteen huivien lisäksi, siis liivin. Se on ihan uskomattoman hyvä täällä, kun takki on liian kuuma ja toisaalta hiukan tarvitsisi jotain yläkroppaansa esim. T-paidan päälle.

Muuten, ihan kummaa porukkaa täällä ;), tervehtivät kaupoissa tuiki tuntemattomia ja vaunualueellakin naapuri saattaa tulla yht'äkkiä kysymään, että voiko olla jotenkin avuksi. Ihan tulee ensiksi typerä olo, että näytänkö jotenkin apua tarvitsevalta. Toisaalta taas, pariin kertaan ollaan jo ihmetelty, kun saattavat autoista hyvinkin herkästi nyrkkiä puida ja paasata ihan itsekseen, eikä me edes ymmärretä syytä. Tänäänkin aateltiin, että onko meille mahdollisesti jäänyt katolle jotain. 

Repe ihmettelemässä, missä nurmikko

Koko päivän on myllertänyt kova tuuli, tummat pilvet ovat koittaneet päästä tänne meren rantaan tuolta vuoristosta. Juuri komensin isännän ajamaan auton yöksi vaunun eteen suojaksi, kun tuulee sen verran kovaa puuskittain. Onneksi kuitenkin lähdettiin sieltä Atlantin puolelta pois, isäntä juuri katseli TV:stä, että siellä oli ihan mahdoton myräkkä ollut ja vuoristossa satanut oikein kunnolla lunta. Lämmintä on silti meillä ollut 20 - 22 astetta ja on uskomattoman kivaa käydä esim. ulkotiskaamassa ja pyykinpesulla, kun on lämmintä. Vaunualueen ympärillä näkyy kasvavan appelsiinipuita, joissa sato näkyy olevan valmis.

Vaunuille ja asuntoautoille varattu laani

Tällä leirintäalueella on vaunuille ja autoille varattu yksi hiekkalaani ja loput on varattu vakipaikkalaisille, joille kullekkin on varattuna noin 100 neliön alue, jossa kussakin näkyy olevan vanhuuttaan nauttiva asuntovaunu + etuteltta, ulkokeinu, yrtti- ja kukkatarha ja jos jonkinlaiset piperrykset. Ihan hauskan näköisiä. Ja sellaisia vakivaunupaikkoja on peräjälkeen vierekkäin pikkuruiset hiekkakadut täynnä. (kts.kuva alla)

Yksi sadoista vakivaunupaikoista

Erämaa

24.3.14
Zaragozassa matkamme kolmas suomalainen hakeutui juttusille. Turun murretta kuului puhuvan ja kertoi neljännen talven Espanjassa viettäneen.  

Maisemia tien varrelta

Espanjalaispilviä

Englantilaisen vanhemman herrasmiehen avustuksella kemsan tyhjennettyäni jätimme paikan ja viiletimme kohti Valenciaa läpi puuttoman tuulisen erämaan. Maisemat olivat kuin elokuvien Saharan autiomaassa. Kukkulat näyttivät koko ajan kuin olisi kaivostoimintaa harrastettu ja kylät olivat kuin jonkinlaisen taistelun jäljiltä. Silti niissä näytti asukkaita olevan. Siellä täällä pelloilla oli myös erillisiä hökkeleitä, jotka oli kasattu aaltopellistä ym. sopivasta materiaalista. Hökkelin ympärillä saattoi olla kuitenkin ihan siisti puutarha ja monesti näkyi lasten leluja tai koiratarha pihassa.

Etenimme rekkojen kanssa vuorotellen toisiamme ohitellen, alamäessä rekat päästeli ohi ja ylämäessä me. Rekoilla on Espanjassa jännä tapa: jos menevät tavallista hiljempaa, ajavat hätävilkut päällä.

Syömään poikkesimme yhdelle huoltoasemalle luullen syövämme kevyehkön ruoan. Mutta ovesta sisään mentyämme, edessä oli ensin rivi Espanjalaismiehiä baaritiskillä päivystämässä (autot tietysti odottivat ulkona) ja sivussa aukeni iso sali, jossa ohjattiin pöytään (ei siis enää paluuta) ja seuraavaksi siisti miestarjoilija toin Menun käteen. Siinä sitä sitten yritettiin summassa jotain listalta valita. Menuusta tuli sitten loppujen lopuksi: alkuruuaksi sienipastaa isoilla ranskanleivän siivuilla (päällä oli muuten ihanaa oliiviöljyä ja tuoretta tomaattimurskaa), pääruoaksi häränpihvi ranskalaisilla ja jälkiruuaksi pannacottaa valkoisella kahvilla. Kyllä sillä sitten jaksoi päästellä taas eteenpäin eikä vielä illallakaan ollut nälkä.

Ja tätä riitti

Ja niin pääsimme päivän päätteeksi tänne Valenciaan leirintäalueelle Camping Puzoliin, jossa odottaa huomenna "kuukausi-siivous", kun viikkosiivous on jäänyt matkalla hiukan päällisin puolin tehdyksi.

Unettomat Biarritzissä

23.3.14
Eilinen sadepäivä oli kyllä ihan tunnelmallista viettää autoajelujen välissä vaunussa keitellen kahveita, lueskellen, nöräten ja TV:tä katsellen. Mutta yö olikin sitten ihan toista. Illalla alkoi tuuli nousta ja merellä näkyi silloin tällöin salamointia. Nukkumaan mennessä sateenropina ei ollut enää tunnelmallista vaan pikemminkin meteliä, kun alkoi sataa rakeita ja vettä kaatamalla vuorotellen. Taisi Repekin hiukan jännittää meteliä, kun yht'äkkiä yöllä alkoi ovea kaapimaan ja halusi ulos sateeseen tekemään isomman tarpeensa. Sieltä tullessa se asettui märkänä tietysti minun tyynylle niskan taa turvaan, vaan enhän minä raaskinut sitä siitä hätistää vaikka haisi kuin......märkä koira vaan voi haista.

Isäntä valvoi kuulemma jännittäen, että uskaltaneeko sitä seuraavana päivänä lähteä vaunulla tuuleen ajamaan ja minä jännitin eniten, että pysyykö Atlanti varmaan sille varatulla paikalla. Niin paljon se mylvi, että välillä olin ihan varma, että se vyöryisi rannan ja leirintäalueen välisen tiekannaksen yli. Ääni oli kuin iso tavarajuna olisi tullut ja koko ajan itsesuojeluvaisto varoitti pakenemaan. Mutta kokemus sekin näin jälkeenpäin ajatellen.

Edessä häämöttävä Pyreneitten vuoristo

Vuoristossa oleva paikallinen liikennemerkki

Kaatosateessa purettiin leiri ja otettiin suunta kohti Valenciaa. Biarrizisistä lähteissä oli ylitettävä Pyreneitten vuoristo. Se oli sekä hienoa että jännää. Maisemat olivat mahtavat, koska tie meni todella korkealla välillä, mutta siellä oli satanut rakeita ja lunta. Aurauskalusto oli valmiustilassa tienposkessa. Paikalliset mennä huristelivat ohitsemme, ja se vähän hälvensi jännitystä.

Kuva vuoristoa ylitettäessä

Sen jälkeen ajeltiin pitkät matkat ylänköseutua, maisemista ei puuttunut kuin zypressin takaa kurkista Sombrero-mies.

Yövymme nyt tässä Zaragozassa, joka on tuulinen kaupunki. Ympärillä oleva vuoristo näyttää siltä kuin niitä olisi louhittu vaikkei ole. Vuoret ovat kaukaa katsottuna melko valkoisia ja kuin tiivistyttä hiekkaa. Kaupunki oli hyvin modernin näköinen ja siisti.

Tukka tuulessa

22.3.14
Tänään huomattiin, että tässähän tulee kiire, jos meinataan kotiutuakkin oikein sinne Espanjaan. Katseltiin kartalta suorinta reittiä Välimeren rannalle, jonne huomenna ehkä otetaan suunta taas yhden pysähdyksen taktiikalla.

Leirintäalueen rantaa

Ja niinpä kaivettiin Espanjan opaskirja ja kartta esiin. Ovat muuten tosi hyviä kirjoja.

Tänään on ollut matkamme ensimmäinen oikein kunnon sadepäivä. Ajelimme Biarritzin julkkisten lomakeitaassa katsellen autosta näkymiä ja hulppeata oli sekä sen näköistä, että jos haluaa rahat saada kulumaan, niin kannattaa jäädä pisemmäksi aikaa.

Rantabulevardia

Ja pukeutumisesta sen verran, että kaikista parhain matka-asuste on ollut huivi. Koko matkan olen melkein samoissa vaatteissa kulkenut, mutta huivit vaihtuu. Ja lisäksi on tullut uudeksi "päähuivi", joka kietaistaan pään ympärille, niin että tukka pysyy tuulessakin aisoissa. Päälaelta tukka saa hulmuta vapaasti, mutta etupuolella järjestys säilyy. Todella hyvä asuste vanhuutta varten.

Atlantin tyrskyt

21.3.14
Päätimme ottaa aamulla suunnan kohti Biarritzin suosittua lomakaupunkia, joka sijaitsee lounais-Ranskassa Atlantin rannalla sekä ihan Espanjan rajan tuntumassa. Isäntä tiesi kertoa, että paikka on kuulemma suosittu julkkisten lomanviettokohde. Meitä kiinnosti kylläkin enemmän käydä vilkaisemassa Atlantin tyrskyjä.

Saint Jean de luz

Siirtymä Bordeauxista sinne olikin ihan kohtuullisen mittainen. Maisemat olivat kuin Tampereelta Turkuun mentäessä, paitsi että oli käkkäräpuuta ja kuivaa. Tiemaksupuomit tulivat etelään päin mentäessä koko ajan puomin nousun suhteen nopeammaksi. Ja radiokanavilta alkoi tulla Espanjaa. On se kumma, että kuivuus ja aurinko saa ihmiset puhumaan niin nopeasti.

Biarritzizza maisemat ja talot muuttuivat kuin taikaiskusta. Kauniita taloja oli vierivieressä, palmujakin siellä täällä, Pyreneitten vuoristo siinti sumun takaa kaupungin yllä ja kaiken keskellä oli ..... LIDL.

Leirintäalue oli Atlantin rannalla. Sinne saavuttuamme isäntä istutettiin ensitöikseen Golf-auton kyytiin, jolla paikan isäntä vei kierroksen ja näytti vaunun paikan, että kelpaako. Ja meidän isäntä sanoi, että kyllä kelpaa, kun näkyy vielä olevan emännälle kaikki palvelut vieressä (WC, suihku, pyykinpesukone, juomavesi ja kempsan tyhjennyspaikka).

Illalla oli ihan oma, erityinen tunnelmansa kuunnella nukkumaan mennessä Atlantin kohinaa ja jylinää.

Biarritzin rannoilta

Bordeuxissa

Lupaamani kuva "keittiöstä"

20.3.14
Hitaan aamun jälkeen päätettiin lähteä etsimään "helppoa" ruokakauppaa. No, se ei tosiaan ollut helppoa. Kaupan etsimiseen kului hikeä ja hermoja kuumassa autossa jonkin verran. Tuntui, ettei mihinkään saanut kääntyä, kun aina oli kielletty ajosuunta. Sama juttu marketissa (täällä on muuten semmoinenkin liike kuin Stocomani). Isännällä meni varmaan tunti kaupassa pyöriessä, ei löytynyt kuulemma ilman myyjää maitoa eikä koiranruokia ollenkaan. Minä odottelin ihan kaikessa rauhassa Repen kanssa katsellen ranskalaista maailmanmenoa ulkona varjossa.

Täällä etelämmässä Ranskaa on jotenkin tahti kiihtynyt, itsellä tuntuu vaan vielä menevän hitaalla. Leirintäaluekkin on alkanut täyttyä joko Espanjaan menijöistä tai sieltä tulijoista. Tänään "pihaamme" ilmestyi ensimmäiset suomalaiset matkaajat. Kävivät moikkaamassa ja nainen antoi kolme suomalaista rikosromaania luettavaksi. Kertoivat tulevansa Espanjasta, jonne olivat lokakuulla Suomesta menneet. Ovat kuulemma tehneet saman reissun jo noin kymmenkunta kertaa. Aikaa yhteen suuntaan menoon on kuulemma mennyt noin kuutisen viikkoa, siis emmehän me olla sitten ollenkaan hitaita. Ja sitä paitsi hulluahan se olisi mennä viilettää näkemättä ja kokematta matkalla mitään.

Vaunujen pihapiirit rajataan aidoilla

Nyt on vaan alkanut tuntua siltä, että näkemistä on NIIN hirveesti, ettei oikein osaa enää napata sitä olennaista. Ranska on täynnä näkemistä ja ikivanhoja rakennuksia. Ja onkin aika jännä ristiriita, kun ikivanhan näköisissä taloissa ja ympäristössä elää modernin näköiset ihmiset.

Huomenna pitäisi suunnata kohti Biarritzia, joka on Atlantin rannalla.Sääkartoilla näkyi vesipisaroita, joten olisi ehkä hyvä ajokeli. Kuumalla ei ole kiva ajaa. Eipä noita pisaroita ole kyllä matkalla paljoa näkynyt.

Kukas se sieltä kurkistaa

Nimpparikahvit

19.3.14
Ihan aluksi meinasin paljastaa oikein valokuvin vaunun keittiöni "salat", mutta se taitaa jäädä nyt toiseen kertaan uusien tietoteknisten ongelmien takia. Nyt kun on hommattuna mokkulaan ranskalainen Prepaid-kortti, niin muuten homma toimii, mutta jostain syystä kuviensiirto ei tällä hetkellä onnistu. Isäntä uhkasi heittää läppärin jo tuohon viereiseen lampeen, mutta onneksi sain ylipuhuttua.

Tänään matkasimme peräti 280 km tänne Bordeauxiin. Siinä ajassa kerkesi tulemaan jo nälkä ja hiki sekä lopussa jännitystäkin jouduttuamme lopuksi luottamaan navigaattorin perillevientiin työ- ja rekkaruuhkan seasta moottoritieltä. Mutta nätisti se toi meidät perille. Osoitetta se ei tunnistanut, mutta isäntä oli antanut sille paikan koordinaatit. Sen verran kerkesin siinä ruuhkassa huomata, että ylitettiin kaksi komeaa siltaa merenlahtien yli.

Täällä leirintäalueella odottikin sitten oikein enemmänkin englantilaisia mummoja ja vaareja ilmeisesti myös menossa Espanjan suuntaan. Loikoilivat autojensa/vaunujensa edessä uikkareissaan ihan kuin eivät olisi ennen aurinkoa nähneetkään. Ja heti olivat apua antamassa vaunun parkkeerauksessa kommentein: No problem, Is it okay ? tai It is okay. Naapurin mummo tuli sanomaan minulle (hiukan sillain TV:n Hyasint-tyyliin), kun tulin myöhemmin kävelemästä, että hän on kantanut huolta ja vartioinut  koko iltapäivän meidän vaunun avainta, kun se roikkuu ovessa. Ei mikään turha huoli, joten kiittelin häntä kovasti.

Lopuksi keitettiin kahvit kummitytön nimipäivän ja perilletulon kunniaksi. Olimme ostaneet aikaisemmin jo hyvän näköisiä pikkuherkkuja nimeltään Caneles de Bordeaux. Minä en niitä ollut maistanut kun olivat hiukan oudon hajuisia ja vallankin näköisiä. Mutta isäntä niitä oli popsinut, tänään huomasi puolet syötyään, että päällä lukee "paista uunissa 180 asteessa 10 min". No, ei niitä nyt enää kannata paistaa, jos hyvin noinkin maistuvat ;)

Gordon Bleus

18.3.14

Liekkö omenapuu kyseessä

Totesimme, että Le Mansin leirintäalue olikin hinta-/laatusuhteeltaan tosi hyvä. Paikka oli kuitenkin avattu kevätkauteen vasta viime perjantaina ja joitakin asioita oli vielä kuitenkin hakusassa. Kuten esim. se, että  taisi heillä olla hiukan putket sekaisin, kun kylmää vettä ei tullut mistään hanasta. Eipä ole ennen sitäkään ihmettä nähty, että kun vetää vessan, niin höyry nousee. Nimittäin vessan vetovesikin oli höyryävän kuumaa. Mutta kyllä se meille sopi ;), emmekä valittaneet.

Gordon Bleussit syötyämme suunta olikin sitten taas etelään päin. Seuraavana vuorossa Poitiers. Hyviä oli tiet, mutta niin myös tiemaksutkin.

Minusta on kumma todeta, että tällä matkalla olen eniten tuntenut olevani kotona täällä Ranskassa. Monesti tuntuu, että jos ei kuulisi heidän puhettaan, luulisi olevansa Suomessa. He käyttäytyvät jotenkin samanlailla kuin suomalaiset, eivät ole mitenkään ylitse ystävällisen kohteliaita (kuten esim. joskus koki Saksassa), eivätkä liian ylpeitä itsestään, huumori näkyy olevan samanlaista kuin suomalaisilla sekä musiikki ja myös TV-ohjelmat muistuttavat eniten Suomessa näytettäviä ohjelmia.
Ei ihme, että se Vatanenkin on tänne viinitilansa perustanut, tässä maassa on sitä jotain.
Hm ! Maatalotkin ovat täällä erillään toisistaan (siis kaipaavat ilmeisesti joskus omaakin rauhaa).

Vielä äsken kuului vaunun sisälle asti kaupungilta musiikkia, ilmeisesti joku konsertti alkoi tuolla keskustassa. Ajateltiin lähteä pienelle kävelylle kuulostelemaan, mutta sitten kuului hetken kuin ilotulituksen ääni ja isäntä totesi, että taisi mennä heiltä sulakkeet, ja siihen loppui lupaavasti alkanut konsertti.

Havukka-ahon ajattelija

17.3.14 
Kummasti sitä nykyään pärjäilee englannin kielellä, huonommallakin. Olenkin tehnyt päätöksen jatkossa opetella  vain englantia. Kun kerta on tämmöinen kielipää annettu, niin turha sitä on monella  kielellä (enää)sekoittaa. Melkein joka maassa kun tuntuu nuoriso vallankin osaavan englantia.

Ihmettelin tässä yhtenä päivänä, että miksi en nuorempana tykännyt yhtään ranskan kielestä, mutta nyt se tuntuu ihan kivalta kuunnella. Tajusin sitten, että eihän ne käytä enää sitä kamalaa kurkkuäännettään.

Ja on se kumma, kun päivät täällä reissun päällä menee NIIN nopeasti. Liian nopeasti.  Päivän saa kulumaan jo ihan perustoiminnoissakin ja saa kerrankin keskittyä olennaiseen.

Kuvia Le mansin moottoriradan automuseosta

Aamun täydennysostosten jälkeen isäntä lähti Le mansin moottoriradalle ja siellä olevaan automuseoon. Istui kuulemma pääkatsomossa katsellen siellä ajavia moottoripyöriä. Tuli sitten tohkeissaan sieltä ostetun pinssinsä kanssa "kotia".

Iltalenkin maisema näytti uskomattoman paljon samalta kuin lapsena "vanhan tien" päästä

Minun päivän paras hetki oli illan kävelylenkki Repen kanssa. Tämä leirintäalue on samanlaisella peltoaukeamalla kuin lapsuuskotini sijaitsi. Tunnelmat oli ihan samat kuin olisi kävellyt "vanhaa tietä" pitkin katsellen nelostiellä ohi meneviä autoja, pelloilla  kasvava heinä oli jo noin 20 senttistä ja vielä samanlaiset vihreät pellotkin siinä aukenivat, jonka päässä näkyivät ihan kuin samoilla paikoilla olevat lapsuusajan talot.  Aika jännä tunne.

Kuvia Pariisista

16.3.14

Louvren sisäpiha

Notre Dame ja emäntä

                          Riemukaari

        


          Isäntä elementissään jokilaivassa

 

Louvren sisäpihan alla olevassa kauppakeskuksessa

Le mans

16.3.14
Olemme saapuneet illan suussa tänne Le mansiin, joka on kuulu kuulemma "jostain" 24 tunnin ajoistaan. Repe istahti vaunun viereen kummallisen rauhallisena pitkään ja hartaana paikallaan istuen ja ilmaa haistaen, ihan kuin olisi miettinyt, että "missä ollaan, mikä maa?".

Nyt kun (ihme ja kumma) sain yhteyden nettiin, niin aattelin heti muutaman sanan tänne kirjoittaa. Jos kuvia yritän liittää, niin sitten taas junttaa koko netti. Mutta siis ensin tekstiä ja sitten lisään vasta kuvat.

Siis nyt on Pariisi valloitettu. Johan siellä viikko oltiinkin. Minäkin sitten lopulta uskaltauduin seikkailuun puolikuntoisena. (Repe jätettiin vaununvahdiksi). Siellä nähtävyyksiä katsoessa rappuja sai kävellä niin paljon että lopulta riipuin isännän housuvyössä rappuja ylösmentäessä. Aika vetojuhta tuo mieheni.

Louvressa käytiin syömässä ja seikkailtiin pitkin käytäviä. Mona Lisaa ei käyty katsomassa, kun se kerta ei ole sen jonotuksen/vaivan arvoinen (niin pienikin taulu kuulemma). Vessassa käynti oli ihmetyksen arvoinen kokemus. Vessa oli oma "toimipisteensä", jossa oli myytävänä kaikenlaisia vessatuotteita. Myyjä oli tummaihoinen mies ja rahasti vessamaksun ja toivotti tervemenneeksi vessan puolelle, jossa vessan ovella odotti toinen tummaihoinen mies, joka taas ohjasi sinne vessaan, pelkäsin jo, että hän tulee vessan sisäpuolellekkin palvelemaan. Sama ERITTÄIN ystävällinen palvelu odotti käsienpesupuolella. Oli siinä meikätytöllä ihmettelemistä.

Sitten otettiin jokiristeily, joka kestää kaiken kaikkiaan 90 minuuttia kierros, ja josta voi jäädä missä vaan nähtävyyksien kohdalla pois tai hypätä kyytiin. Käytiin Eiffelillä ja Notre Damissa, jossa sattui olemaan parhaillaan jumalanpalvelus käyntihetkellä. Todella vaikuttava kokemus. Onhan siellä uruilla kaikupohjaa.

Kyllä siinä sitten illalla ihan voipuneena kaatui sänkyyn, kun oli sen talsimisen jälkeen vielä selvittänyt itsensä metron ja bussin kautta kotivaunulle. Repe oli hyvin vaunua vahtinut. Kaikki oli vaunussa ennallaan paitsi muistiinpanovälineitä se oli yrittänyt käyttää, kynää ja muistilehtiötä oli järsitty.

Kyllä se Pariisi ihan jonkinlaisen vaikutuksen meihin teki. Oli siellä jotain, mitä en osaa oikein edes selittää. Niitä ihmisiäkin kait oli niin kiva katsella ja sitä yleistä tunnelmaa. Paitsi liikenne ja smokki ei tehnyt vaikutusta.

Kun mikään ei toimi

14.3.14
Tänään olo tuntui flunssan puolesta hiukan paremmalta, joten uskalsin haaveilla huomisesta kaupunkireissusta. Muutoin ei sitten aamulla toiminutkaan mikään. Kaasu oli loppu , samalla myös jääkaappi lämmin, kun sekin toimii kaasulla. (toimii myös sähköllä, mutta siitä on joku vastus mennyt rikki). Vaunun vessaan ei voinut mennä, kun kas´ sekin oli tyhjentämättä.

Onneksi oli sähkögrilli matkassa, kun kaasu loppui

Mutta kas, isännällä olikin tänään oikein tehopäivä. Otti ja haki ranskalaisen kaasupullon, täytti ja tyhjenti kaikki säiliöt, ilmasi vesijohdot, purki jääkaapin huoltoluukut , tutki jääkaapin toimintaa, haki mopoon bensaa ja teki mopon ritsille uuden tavaroiden kuljetuskopan. Pesi auton sekä vaunun etuosan ja järjesteli vaunun etukommuutin järkevään järjestykseen.Ja johan taas toimi kaikki.

Paitsi netti ei tietenkään toiminut. Täällä on sen verran heikko kenttä, että melkein joka vaunussa/autossa on verhot vedetty edestä ja yksi jos toinen on otsa kurtussa nenä kiinni tietokoneella, josko saisi sen yhteyden nettiin. Myönnetään, olen minäkin täällä tehnyt akrobatiaa kentän löytymiseksi mm. vienyt läppärin auton katolle ja tehnyt tyynyvuoria läppärin alle asettaakseni läppärin ylemmäksi yms.

Sitten suihkuun mennessä, vettä ei tule kuin muutama liru-vana vettä ja sekin kuumaa. Juuri kun saa shamppoot päähänsä, vesi loppuu. Siellä sitten pyyhe päällä juoksentelen eri suihkukoppeihin kokeilemaan, josko jostain tulisi vettä. On se jännä, kun on tarpeeksi suosittu leirintäalue ja Pariisin keskustan tuntumassa, ei näköjään tarvitse tuollaisinkaan asioihin satsata laatua, kuten nyt suihkuveteen......kunhan vaan netti toimisi. Se on se nykyajan pääasia

Illalla meinattiin lähteä hiukan ajelemaan ihan vain tuohon lähistölle, mutta kun täällä tuntuu "pii paa" -autot metelöivän jatkuvasti, niin ei sitten huvittanutkaan. Oli ihan kiva sitten vain kotoilla turvallisesti täällä Pariisin leirintäalueella
.
Paitsi, että isäntää alkoi harmittamaan, kun TV:n musiikkiohjelma kuului NIIN heikosti, bassotkaan ei kuulemma kuuluneet tarpeeksi. Mutta ei hätää, löytyihän vaunun kätköistä sitten vielä avuksi äänentoistoon bassovahvistin. =)

Flunssanpoikasta

13.3.14 Flunssanpoikasta Pariisin auringon alla
(huom. kirjoitan tàtà respan koneella, eikà se tunne meidàn ààkkosia)

Illalla jo tunsin taudin olevan tulossa. Kurkku oli karhea ja paikkoja juili. Siispà seuraavana aamuna ei minusta ollut Pariisin valloitukseen. Ei muuta kuin petin pohjalle ja Repe vahdiksi.Olipa oikein lottovoitto saada tauti Pariisissa, mutta elàmys sekin =)

Isàntà ite otti reppunsa ja làhti kannustamanani tekemààn alustavaa tutkimusmatkaa kaupungille sità varten, josko sità tàstà vaikka tervehtyisi, niin osattaisiin sitten joukeammin kulkea kaupungilla.
Tuli sitten 6 tunnin pààstà paljon kàvelleenà mutta myos valistuneena. Osaa kuulemma nyt metrosta ulos. Evààt oli kuulemma syonyt Louvren sisàpihalla.

Minà mietin telkkaria sairaana katsellessani, ettà miksi meillà Suomessa ei nàytetà niinkin hauskoja ranskalaiselokuvia kuin Lucky Luke (varjoaan nopeampi)

Pullomaitoa

12.3.14  (Mikä lie viikonpäivä, kuukausi on ainakin maaliskuu)

Yöllä oli kuin uppomattomassa laivassa.Seinessä kun on tuossa vieressä kanava ja putous/pato,  joka pitää sellaisen tasaisen matalan äänen ja ihan hitunen tärinä tuntuu jopa sängyssä nukkuessa.

Aamu alkoi kahvilla ja pullomaidolla. Sen jälkeen leirintäalueeseen tutustumalla. Kaikki toimii, on infopiste, kauppa, suihkut ja systeemit. Mikä on ollessa. Mietinkin itsekseni hiukan huvittuneena, että kuinkahan moni suomalalainen taiteilija on asustellut tälläkin leirintäalueella  joko mökissä tai vaunussa ja käynyt sitten Suomessa saamassa ylimääräistä glamouria kertomalla, kuinka hän täällä Seinen rantoja käyskentelee. Ja naapuri-asuntoautossa elelee mies koiransa kanssa ja huomasin, että hänellä on vaimokin, jonka näkyy vievän aamulla töihin ja hakee iltapäivällä. Noinhan sitä voi hyvin keikkaa heittää missä vaan, liekkö kyseessä vaikka......sairaanhoitaja tai sihteerikkö.

Siis tarkoitushan oli tänään lähteä keskustaan, mutta siinä sitten karttoja ja lehtisiä tutkiessa  huomattiin, ettei se ihan yksinkertaista olekkaan (jos koirankin mukaan ottaa). Kaupungissa kun on 1500 bussia ja metroja kuin hämähäkin seitissä. Mutta olihan sekin sitten ihan ikimuistettava kokemus,  kun nörättiin TODELLA hitaalla netillä tietoa  Pariisilaisella leirintäalueella, ei sitä joka päivä tee. Ja oli ihana tunne, kun leiriydyttiin paikalleen pidemmäksi aikaa, eikä ollutkaan kiire lähteä" seuraavaan kohteeseen". Siis jos ottaisimmekin kaupunkiin tutustumisen tällaisella hitaan lähestymisen strategialla. Sitten lopulta isäntä päätti ottaa Jobonsa ja lähteä tekemään kartoittavaa tutkimusta huomista varten, josko sitten yksinkertaisemmin löydettäisiin sille metrolle tai paikallisbussille, jolla parhaiten nähtävyyksille pääsisi. Saapui sitten todeten,  että ehkä ihan toteutettavissa oleva asia, siis selvitä keskustaan.
                                       

Rebee ranskalaiskoira

11.3.14

Pahuksen kyyhkyt, kun en pääse perään, kun olen narussa

Tänään saatiin tarpeeksemme Soussonsin kyyhkyjen kujertelusta = ennemminkin huhuilua (Huhhuu hu huhu)
Ja otettiin suunta kohti Pariisia. Jännitystä puhkuen, mutta päättäväisen uhmakkaina ajelimme kohti seuraavaa leirintäaluetta, joka sijaitsee Pariisin ydinkeskustan vieressä Seinen rannalla nimeltään Indigo Paris.
Huomenna alkaa tutustuminen tarkemmin Pariisiin. Vielä pieni iltalenkki Rebeen kanssa, joka on silmät ymmyrkäisinä kaikista äänistä ja vallankin hajuista.  

Haitarimusiikkia

10.3.14     

Nyt asustamme täällä Berny-Rivieren kylässä Soissonsin kaupungin vieressä. Leirintäalueen nimi on niinkin monimutkainen kuin La Croix de Vieux Pont. Väsähtäneinä tänne eilen illalla saavuttiin ja tämä päivä pidettiin pyykki-/huoltopäivä. Tarkoitus oli olla ahkeria, mutta kun aamukahvien jälkeen avasimme vaunun radion, niin sieltä tuli NIIN hyvää haitarimusiikkia muutama tunti, ettei sitä voinut jättää väliin, vaan hartaudella kuuntelimme Lacumbarsitat ranskalaisittain soitettuna ym. hyvät kappaleet. Siitä jännä juttu, että radiosta tuli  aina välillä nuorekkaita mainoksia, jotka kertoivat minusta siitä, että sitä kanavaa täytyi kuunnella kaikenikäiset. Eli täällä tuntuu olevan haitarimusiikki kansalle mieluista.
Jäihän siinä sitten vähän päivää jäljelle työntekoakin varten ja pyykit tuli pestyksi. Kiva oli touhuilla vaunun ympärillä ilman ollessa lämmin.
     

Leiri pystytetty Sainssoniin

Illapäivällä lähdettiin käymään viereisessä kaupungissa Soissonsissa.
Ajeltiin hauskaa kylätietä kaupunkiin.
Kaupunki oli todella hieno katetraaleineen, linnoineen ja
keskusta  kivan tiivis vanhoine rakennuksineen.

Lopulta kävimme paikallisessa Super-Prismassa (CORA) ja siellä tallustaessani ranskalaisten seassa häpesin kroksejani ja päätin, että seuraavalla kerralla laitan jotkut toiset kengät.  Ihmettelin myös siellä hyllyjen 100 metriä pitkän juustohyllyn vieressä, että mitä ihmettä varten ihminen tarvitsee muka näin paljon valinnanvaraa.

Ranskalainen parveke

9.3.14
Aamulla saatiin todeta, että vaunu oli pysynyt paikallaan tanakasti vuoren päällä ja linnut herättivät ranskankielellä. Vuorossa aamutoimet ja sitten taas baanalle. Sunnuntaipäivä oli hyvä käyttää etenemiseen, kun ei ollut paljon liikennettä (rekat ilmeisesti eivät saaneet ajaa). Siis suunta Pariisia kohti. Koko päivän maisemat olivat melkolailla samat: polveilevia viljapeltoja silmänkantamattomiin ja puissa näkyi tuulenpesiä paljon.           

Peltonäkymät horisonttiin asti

Tiet ovat olleet tosi hyviä koko matkan. Ranskan puolella  talot muuttuivat selvästi. Ovat pienempiä kuin Saksassa ja sen minkä ovat joskus aikoinaan tehneet (monesti kivestä), sitä ei sitten sen jälkeen ilmeisestikkään tarvitse korjailla eikä fiksailla ja aika tekee  vielä  niihin hauskan oman leimansa.
Jotenkin koin ranskalaisten systeemit tienpäällä loogisemmiksi suomalaiselle. Kyltit on selkeät, pysähdyspaikkoja runsaasti ja ne ovat siistejä. Yhdeltä Shelliltä kävin ostamassa purtavaa ja kun sitten söimme Hodarisämpylät kinkkujuusto-täytteellä, niin (IHAN OIKEASTI) tuli ihan tippa silmään, kun ne oli NIIN HYVÄN MAKUISET. Se leipäkin ihan suli suussa. Näin vanhaksiko sitä pitää elää, että saa maistaa kerrankin maistuvaa vaaleaa leipää.

Lämpöä oli jo 21 astetta ja aika pitää "siestaa", joten päivystettiin vaunussa kahvia juoden yhdellä kivalla levähdyspaikalla. Isäntä teki alkumatkasta Repelle Ranskalaisen parvekkeen (=vaunun oven puoleen väliin asti ulottuva verkko), josta Repe nautti nyt silmin nähden. Siitä oli turvallista kurkkia ulos ja silti haisti mielenkiintoiset hajut eikä päässyt karkaamaan. Siinä päivystäessä ja kahvitellessa tuli taas mieleen jännä tunne, että "koti on siellä, missä vaunukin"

Päivän pääteasema oli Berny-Rivieren leirintäalue, jonka löytyminen meinasi olla kovan työn takana. Piti ihan turvautua kysymään paikalliselta asukkaalta tietä. Loppupätkän tienviitat kun olivat hiukan suur'piirteisesti laitettu. Ja navigaattorit (kaikki) sekosivat loppukilometreillä kokonaan. Ystävällinen ranskalaismies neuvoi tien paljon ranskaa puhuen, viittoen kädellään ja paperille piirtäen.

Muuten, hyvää yleistietoa ranskassa:  Juomavesi = EAU POTABLE

KESÄ

8.3.14
Qui, totta se on, kesä on tullut. Nyt lähti villahousut.  18 astetta leppeää lämpöä. Ai, että se tuntuu hyvältä. Eihän suomalainen periaatteessa tämän enempää lämpöasteita tarvitsekkaan. Täytyypä leikata Repellekkin kesäturkki.
                            

Nyt jätettiin hyvästit Eifel-vuoristolle Saksan puolella ja lähdettiin ajamaan Ranskan rajaa kohti. Edelleen hyviä teitä ajeltiin. Mosel-laakso ohitettiin tällä kertaa. Toissakesänä käytiin tutustumassa lähemmin. Nyt ajeltiin pitkiä ylä- ja alamäkiä. Isäntä ei aina tiennyt, onko kyseessä ylä- vai alamäki, ilmoitti tarvitsevansa autoon vesivaakan. Ja aurinkorasvaa kului emännän naamaan, kun tällainen kalpeanaama äkkiseltään kohtaa auringon.

Ranskan oppaat kaivettiin esille kun Ranska lähestyi.  

Yht'äkkiä huomattiin, että alkoi olla muitakin asuntoautoja ja -vaunuja liikkeellä kuin me.
Tienvarsilla näkyi tuulimyllyjä,  ydinvoimaloita ja peltonäkymiä horisonttiin asti.

Leiripaikka oli tällä kertaa Saint Anold:ssa kaupungin keskellä kukkulalla. Illalla oli pimeässä kiva katsella sieltä kaupungin valoja ja jotenkin huvittavaa huomata, miten melutaso ja autontorvien törähtely oli selvästi lisääntynyt Ranskan puolelle saavuttuamme. Asuntovaunun paikasta en vaan yhtään tykännyt, kun vaunu piti asettaa heulan viereen. Ja metrin päässä vaununperästä oli pystysuoraa seinämää. Pyysinkin isäntää kääntämään yöllä hyvin varovasti kylkeään, ettei vaunu heilahda.

Kiva oli taas painaa pää illalla tyynyyn, katsastaa kyseisen maan TV-kanavat, joita näkyi olevan IHAN RIITTÄVÄSTI. Saksaan verraten ohjelmat ja mainokset olivat aika paljon samoja kuin Suomessa ja Englannista vissiinkin tulee heille vaikutteita musiikin ja elokuvien suhteen. Näin ajattelin ennen nukahtamista.

Seikkailua autobaanoilla

7.3.14
Kun aamulla lähdimme Dortmundin yläpuolelta Dattelnista, ei onneksi osannut vielä aavistaa, kuinka pitkään piti päästellä välillä 5 -7-kaistaisiakin (siis yhteen suuntaan) moottoriteitä ja vielä kaikenlisäksi n. 150 km ainakin yhteen menoon. On siinä kaupungilla kokoa ja Dortmundin ympärillä on NIIN paljon kaupunkeja, etten kyllä ymmärtänyt, mikä niistä oikeastaan on sen kaupunkin "pääkaupunki". Ihan kiltisti annoin navigaattorirouvan viedä meitä eteenpäin, koska minulla ei ollut harmainta aavistusta välillä, missä olimme. Kuski vaan ajeli tyytyväisenä.  Kölnin seutukin oli ihan tarpeeksi uuvuttava. Tarkoituksena oli palata huomenissa katsomaan Kölnin kirkko, mutta tuumattiin, että sinne taitaa olla paras joskus palata lentokoneella tai menee pian koko päivä ajaessa pelkästään kirkolle ja vaunulle takaisin.

Leiripaikan taustalla näkyvä Eifel-vuoristo

Oli kyllä aika kiva tunne pysähtyä sitten lopulta syömään Kölnin jälkeen paikallisella ABC:llä. Siellä opin, että parmesaanijuusto on helkkarin hyvää, vaikka haisee pahalle. Ja opin myös syömään spagettia sivistyneemmin. Sitten myös merkkasin, kuinka tyylikkäitä nuoria bisnesnaisia- ja miehiä täällä päin onkaan. Tummille ihmisille kun näytti vielä sopivan niin hyvin tummat puvut yms. asut. Mutta onhan niillä tämä ilmastoetu. Ei tarvi piiloutua toppauksiin.

Minä sitten hommasin kevään ensimmäisen punarusketuksen ilmeisesti sitä valkoista karttaa tuijottaessani. Kimposi vissiin auringonsäteet kaksinkertaisena siitä kartasta. Lämpöä tänään oli 16 astetta. Illallakin vielä 12 astetta.

Yöpaikka löytyi pinnistelyjen kautta Bad Honnefista Kölnin alapuolelta.