tiistai 25. maaliskuuta 2014

Siesta

25.3.14
Eilenhän sitä lupasin suorittaa siivouksen, mutta meillä olikin tärkeämpää tekemistä. Piti lähteä tutustumaan Pucoliin, joka on tässä Valencian kyljessä ja piti viettää siestaa paikalliseen tapaan. Pucolissa käväistiin paikallisessa Supermerkadossa ja luuhattiin torikadulla katsastamassa paikallista meininkiä. Koitin etsiä sieltä toisen matkoilla hyvin tärkeäksi koetun vaatteen huivien lisäksi, siis liivin. Se on ihan uskomattoman hyvä täällä, kun takki on liian kuuma ja toisaalta hiukan tarvitsisi jotain yläkroppaansa esim. T-paidan päälle.

Muuten, ihan kummaa porukkaa täällä ;), tervehtivät kaupoissa tuiki tuntemattomia ja vaunualueellakin naapuri saattaa tulla yht'äkkiä kysymään, että voiko olla jotenkin avuksi. Ihan tulee ensiksi typerä olo, että näytänkö jotenkin apua tarvitsevalta. Toisaalta taas, pariin kertaan ollaan jo ihmetelty, kun saattavat autoista hyvinkin herkästi nyrkkiä puida ja paasata ihan itsekseen, eikä me edes ymmärretä syytä. Tänäänkin aateltiin, että onko meille mahdollisesti jäänyt katolle jotain. 

Repe ihmettelemässä, missä nurmikko


Koko päivän on myllertänyt kova tuuli, tummat pilvet ovat koittaneet päästä tänne meren rantaan tuolta vuoristosta. Juuri komensin isännän ajamaan auton yöksi vaunun eteen suojaksi, kun tuulee sen verran kovaa puuskittain. Onneksi kuitenkin lähdettiin sieltä Atlantin puolelta pois, isäntä juuri katseli TV:stä, että siellä oli ihan mahdoton myräkkä ollut ja vuoristossa satanut oikein kunnolla lunta. Lämmintä on silti meillä ollut 20 - 22 astetta ja on uskomattoman kivaa käydä esim. ulkotiskaamassa ja pyykinpesulla, kun on lämmintä. Vaunualueen ympärillä näkyy kasvavan appelsiinipuita, joissa sato näkyy olevan valmis.

Vaunuille ja asuntoautoille varattu laani



Tällä leirintäalueella on vaunuille ja autoille varattu yksi hiekkalaani ja loput on varattu vakipaikkalaisille, joille kullekkin on varattuna noin 100 neliön alue, jossa kussakin näkyy olevan vanhuuttaan nauttiva asuntovaunu + etuteltta, ulkokeinu, yrtti- ja kukkatarha ja jos jonkinlaiset piperrykset. Ihan hauskan näköisiä. Ja sellaisia vakivaunupaikkoja on peräjälkeen vierekkäin pikkuruiset hiekkakadut täynnä. (kts.kuva alla)


Yksi sadoista vakivaunupaikoista