Erämaa

24.3.14
Zaragozassa matkamme kolmas suomalainen hakeutui juttusille. Turun murretta kuului puhuvan ja kertoi neljännen talven Espanjassa viettäneen.  

Maisemia tien varrelta

Espanjalaispilviä

Englantilaisen vanhemman herrasmiehen avustuksella kemsan tyhjennettyäni jätimme paikan ja viiletimme kohti Valenciaa läpi puuttoman tuulisen erämaan. Maisemat olivat kuin elokuvien Saharan autiomaassa. Kukkulat näyttivät koko ajan kuin olisi kaivostoimintaa harrastettu ja kylät olivat kuin jonkinlaisen taistelun jäljiltä. Silti niissä näytti asukkaita olevan. Siellä täällä pelloilla oli myös erillisiä hökkeleitä, jotka oli kasattu aaltopellistä ym. sopivasta materiaalista. Hökkelin ympärillä saattoi olla kuitenkin ihan siisti puutarha ja monesti näkyi lasten leluja tai koiratarha pihassa.

Etenimme rekkojen kanssa vuorotellen toisiamme ohitellen, alamäessä rekat päästeli ohi ja ylämäessä me. Rekoilla on Espanjassa jännä tapa: jos menevät tavallista hiljempaa, ajavat hätävilkut päällä.

Syömään poikkesimme yhdelle huoltoasemalle luullen syövämme kevyehkön ruoan. Mutta ovesta sisään mentyämme, edessä oli ensin rivi Espanjalaismiehiä baaritiskillä päivystämässä (autot tietysti odottivat ulkona) ja sivussa aukeni iso sali, jossa ohjattiin pöytään (ei siis enää paluuta) ja seuraavaksi siisti miestarjoilija toin Menun käteen. Siinä sitä sitten yritettiin summassa jotain listalta valita. Menuusta tuli sitten loppujen lopuksi: alkuruuaksi sienipastaa isoilla ranskanleivän siivuilla (päällä oli muuten ihanaa oliiviöljyä ja tuoretta tomaattimurskaa), pääruoaksi häränpihvi ranskalaisilla ja jälkiruuaksi pannacottaa valkoisella kahvilla. Kyllä sillä sitten jaksoi päästellä taas eteenpäin eikä vielä illallakaan ollut nälkä.

Ja tätä riitti

Ja niin pääsimme päivän päätteeksi tänne Valenciaan leirintäalueelle Camping Puzoliin, jossa odottaa huomenna "kuukausi-siivous", kun viikkosiivous on jäänyt matkalla hiukan päällisin puolin tehdyksi.