sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Le mans

16.3.14
Olemme saapuneet illan suussa tänne Le mansiin, joka on kuulu kuulemma "jostain" 24 tunnin ajoistaan. Repe istahti vaunun viereen kummallisen rauhallisena pitkään ja hartaana paikallaan istuen ja ilmaa haistaen, ihan kuin olisi miettinyt, että "missä ollaan, mikä maa?".

Nyt kun (ihme ja kumma) sain yhteyden nettiin, niin aattelin heti muutaman sanan tänne kirjoittaa. Jos kuvia yritän liittää, niin sitten taas junttaa koko netti. Mutta siis ensin tekstiä ja sitten lisään vasta kuvat.

Siis nyt on Pariisi valloitettu. Johan siellä viikko oltiinkin. Minäkin sitten lopulta uskaltauduin seikkailuun puolikuntoisena. (Repe jätettiin vaununvahdiksi). Siellä nähtävyyksiä katsoessa rappuja sai kävellä niin paljon että lopulta riipuin isännän housuvyössä rappuja ylösmentäessä. Aika vetojuhta tuo mieheni.

Louvressa käytiin syömässä ja seikkailtiin pitkin käytäviä. Mona Lisaa ei käyty katsomassa, kun se kerta ei ole sen jonotuksen/vaivan arvoinen (niin pienikin taulu kuulemma). Vessassa käynti oli ihmetyksen arvoinen kokemus. Vessa oli oma "toimipisteensä", jossa oli myytävänä kaikenlaisia vessatuotteita. Myyjä oli tummaihoinen mies ja rahasti vessamaksun ja toivotti tervemenneeksi vessan puolelle, jossa vessan ovella odotti toinen tummaihoinen mies, joka taas ohjasi sinne vessaan, pelkäsin jo, että hän tulee vessan sisäpuolellekkin palvelemaan. Sama ERITTÄIN ystävällinen palvelu odotti käsienpesupuolella. Oli siinä meikätytöllä ihmettelemistä.

Sitten otettiin jokiristeily, joka kestää kaiken kaikkiaan 90 minuuttia kierros, ja josta voi jäädä missä vaan nähtävyyksien kohdalla pois tai hypätä kyytiin. Käytiin Eiffelillä ja Notre Damissa, jossa sattui olemaan parhaillaan jumalanpalvelus käyntihetkellä. Todella vaikuttava kokemus. Onhan siellä uruilla kaikupohjaa.

Kyllä siinä sitten illalla ihan voipuneena kaatui sänkyyn, kun oli sen talsimisen jälkeen vielä selvittänyt itsensä metron ja bussin kautta kotivaunulle. Repe oli hyvin vaunua vahtinut. Kaikki oli vaunussa ennallaan paitsi muistiinpanovälineitä se oli yrittänyt käyttää, kynää ja muistilehtiötä oli järsitty.

Kyllä se Pariisi ihan jonkinlaisen vaikutuksen meihin teki. Oli siellä jotain, mitä en osaa oikein edes selittää. Niitä ihmisiäkin kait oli niin kiva katsella ja sitä yleistä tunnelmaa. Paitsi liikenne ja smokki ei tehnyt vaikutusta.