Seikkailua autobaanoilla

7.3.14
Kun aamulla lähdimme Dortmundin yläpuolelta Dattelnista, ei onneksi osannut vielä aavistaa, kuinka pitkään piti päästellä välillä 5 -7-kaistaisiakin (siis yhteen suuntaan) moottoriteitä ja vielä kaikenlisäksi n. 150 km ainakin yhteen menoon. On siinä kaupungilla kokoa ja Dortmundin ympärillä on NIIN paljon kaupunkeja, etten kyllä ymmärtänyt, mikä niistä oikeastaan on sen kaupunkin "pääkaupunki". Ihan kiltisti annoin navigaattorirouvan viedä meitä eteenpäin, koska minulla ei ollut harmainta aavistusta välillä, missä olimme. Kuski vaan ajeli tyytyväisenä.  Kölnin seutukin oli ihan tarpeeksi uuvuttava. Tarkoituksena oli palata huomenissa katsomaan Kölnin kirkko, mutta tuumattiin, että sinne taitaa olla paras joskus palata lentokoneella tai menee pian koko päivä ajaessa pelkästään kirkolle ja vaunulle takaisin.

Leiripaikan taustalla näkyvä Eifel-vuoristo

Oli kyllä aika kiva tunne pysähtyä sitten lopulta syömään Kölnin jälkeen paikallisella ABC:llä. Siellä opin, että parmesaanijuusto on helkkarin hyvää, vaikka haisee pahalle. Ja opin myös syömään spagettia sivistyneemmin. Sitten myös merkkasin, kuinka tyylikkäitä nuoria bisnesnaisia- ja miehiä täällä päin onkaan. Tummille ihmisille kun näytti vielä sopivan niin hyvin tummat puvut yms. asut. Mutta onhan niillä tämä ilmastoetu. Ei tarvi piiloutua toppauksiin.

Minä sitten hommasin kevään ensimmäisen punarusketuksen ilmeisesti sitä valkoista karttaa tuijottaessani. Kimposi vissiin auringonsäteet kaksinkertaisena siitä kartasta. Lämpöä tänään oli 16 astetta. Illallakin vielä 12 astetta.

Yöpaikka löytyi pinnistelyjen kautta Bad Honnefista Kölnin alapuolelta.