 |
| Liekkö omenapuu kyseessä |
Totesimme, että Le Mansin leirintäalue olikin hinta-/laatusuhteeltaan tosi hyvä. Paikka oli kuitenkin avattu kevätkauteen vasta viime perjantaina ja joitakin asioita oli vielä kuitenkin hakusassa. Kuten esim. se, että taisi heillä olla hiukan putket sekaisin, kun kylmää vettä ei tullut mistään hanasta. Eipä ole ennen sitäkään ihmettä nähty, että kun vetää vessan, niin höyry nousee. Nimittäin vessan vetovesikin oli höyryävän kuumaa. Mutta kyllä se meille sopi ;), emmekä valittaneet.
Gordon Bleussit syötyämme suunta olikin sitten taas etelään päin. Seuraavana vuorossa Poitiers. Hyviä oli tiet, mutta niin myös tiemaksutkin.
Minusta on kumma todeta, että tällä matkalla olen eniten tuntenut olevani kotona täällä Ranskassa. Monesti tuntuu, että jos ei kuulisi heidän puhettaan, luulisi olevansa Suomessa. He käyttäytyvät jotenkin samanlailla kuin suomalaiset, eivät ole mitenkään ylitse ystävällisen kohteliaita (kuten esim. joskus koki Saksassa), eivätkä liian ylpeitä itsestään, huumori näkyy olevan samanlaista kuin suomalaisilla sekä musiikki ja myös TV-ohjelmat muistuttavat eniten Suomessa näytettäviä ohjelmia.
Ei ihme, että se Vatanenkin on tänne viinitilansa perustanut, tässä maassa on sitä jotain.
Hm ! Maatalotkin ovat täällä erillään toisistaan (siis kaipaavat ilmeisesti joskus omaakin rauhaa).
Vielä äsken kuului vaunun sisälle asti kaupungilta musiikkia, ilmeisesti joku konsertti alkoi tuolla keskustassa. Ajateltiin lähteä pienelle kävelylle kuulostelemaan, mutta sitten kuului hetken kuin ilotulituksen ääni ja isäntä totesi, että taisi mennä heiltä sulakkeet, ja siihen loppui lupaavasti alkanut konsertti.
