Terminen kevät

Nyt on sitten tämän Emännän terminen kevät alkanut, kun on joka vuotiseen tapaan taas käden selkämiin ilmaantuneet kevään ensi merkit. Semmoiset pikkuiset punaiset täpät ilmentäen valon määrän lisääntymistä. Siitä kummallinen ilmiö, että riittää ihan päivänvalo sisätiloissakin tuomaan ne esiin.

Tässä istun taas komentokeskuksessani keittiön pöydän äärellä ja ojennan Isäntää siivoamaan toimistonsa. Siunasin juuri paperikasoja pöydällä ja tuumasin, että kohta lähtee paperikasat takanuuniin. Isäntä totesi silmin nähden onnellisena, että tykkääkin oikeastaan enemmän paperittomasta toimistosta, sopii kuulemma hänelle erinomaisesti. Siitä puheen ollen, hauska ilmiö tämä nykyajan paperiton toimisto. Siellä sitä voi hauduttaa tietokoneessa paperikasoja kaikessa rauhassa ja klikata vain roskakorin kuvaa, kun alkavat liikaa häiritsemään ja päälle hyökkäämään.

Voicea tuossa (tai pikemmin mainoksia enemmän) katsottiin. Olin huomaavinani, kuinka siellä potee pari miestuomaria keski-iän kriisiä. Niin on tunteet pinnassa, ihan kuin teinitytöillä konsanaan. Jostain luinkin, kuinka miehet tuossa iässä muuttuu tytöiksi ja me naiset pojiksi. Että keskimäärin perheissä kohdillaan, eihän sitä kestäisi Erkkikään, jos kumpikin samaan aikaan tunteilisi.

Nyt vielä iltalenkille Repukan kanssa merkkaamaan portinpielet merkiksi kilpakosijoille, että naapurin sutturu   kuuluu Repen mielestä sille. Ja on vielä iltapimeällä NIIN kiva mennä mönkimään lumessa, joka on Repen mielestä maailman ihanin juttu.   
 ->     Cavalierit hulluna lumesta

Talitintit helmikuussa

Kyllä nyt kelpaa, talitintit laulaa, aurinko paistaa, hanget hohtaa ja Föhn-tuuli puhaltaa (Huom ! Hiusfööni on saanut nimensä tuosta tuulesta: lämmin ja kuiva puhallus). Moni sanoisi, että mikäs nyt Emäntää viiraa, no mä sanosin, että tuli käytyä hammaslääkärissä ja sain yleisarvosanan: reipas. 

Hirveästi kyllä pelotti  , mutta kun oli niin luottamusta herättävä hammaslääkäri, niin ei siinä auttanut kuin luottavaisesti avata suu ja muistaa hengitellä. Eikä muuten käytetty puudutettakaan ja aika juonisti korjasi yhden hampaan sijasta kaksi samoilla peloilla. Ja paljon tuli luvattua: ei kahvin kanssa sokeria eikä jatkuvaa pupellusta.

Meikätyttö kun on semmoinen, että kaikkea muuta saa kyllä korjata, mutta suu on meikäläisen pyhä paikka.

Otin tässä muuten yhtenä päivänä "mummot", onneksi vain laoten hitaasti kassin päälle, onneksi tämmöisillä mummoilla on yleensä pehmoinen iso kassi käsivarressa roikkumassa, jonka päälle on hyvä kaatua. Ei siis mitään luunmurtumia.

Kevätliinat kaivettu esiin

Tehtiin alkuviikosta tunnin mittainen nojatuoli-junamatka Flåmin maisemarautatiellä Norjassa. Matka kesti noin tunnin ja matkalla oli 20 tunnelia. Mutta linkkiä siihen ei löytynyt enää Areenasta, mutta löysin tuommoisen jonkun kivan saman matkan livenä tehneen videon, jossa oli musiikkikin mukana.

Maisemarautatie Flåmista Sogenvuonon rantaan

Ei mikään ihan tavallinen sunnuntai

Loma kutsui työnorjaa ja äkkiä tapahtui siirtymä lomatunnelmiin. Ensin kyllä piti käydä tyydyttämässä mylläysvietti Löytötexissä, (joka onkin ainoa jäljellä oleva lajissaan Jyväskylässä) ja hukuttaa kaikki muut lomaa häiritsevät asiat vaaterekkeihin. Ihmiseen kun on näköjään luotu sellainen aarteenetsintä vietti. Sunnuntaina piti sitten nauttia kulttuuria kokopäiväseltään. Lehdestä napattiin ilmoitus "Hilpeistä Hanureista" Jämsässä ja käytiin katsastamassa Vitikkala-sali, joka olikin ihan katsomisen arvoinen.

Oli todella kaunis ja avara sali, joka toimi monessa käytössä mm. ruokasalina yms.

Sieltä sitten syömään Patalahden Essolle => maankuulusta seisovasta pöydästä. Ruoka tosiaankin oli TODELLA hyvää, niin hyvää, ettei kalusteisiin näköjään ollut tarvetta satsata, kun kerta ruoka kelpaa ihmisille muutoinkin. Syödessä meinasi käydä meikätytölle kuin ukolle siinä puuromainoksessa, että oli NIIN hyvää, että meinasi ihan liikuttua.

Samantien jatkettiin musiikillista päivää Popparissa, jossa iltapäivällä aloittivat soitannon Palokan Big band sekä Keuruulta Dixie Bear band. Vaarit Palokasta olivat harjoitelleet ohjelmistoonsa mm. Paranoidin siltä varalta, että yleisö sitä pyytäisi ja soittivat tällä kertaa sen pyytämättä. Oli kyllä ihan pakko heiluttaa jalkaa soitannon tahdissa.

Tässä linkissä:
Dixie bändin soitantaa parin vuoden takaa



Ja viereissä kuvassa Palokan
Big band.

Kuka keksi kiireen

Siinäpä kysymys. Ja saanut vielä matkaansa melkoisen lauman. Mihin meillä on kiire, toteamaanko että siinä se sitten oli, pysyinkö mukana. Ja miksi on kiire. Miksi keksitään koko ajan enemmän ja enemmän kiirettä lisääviä asioita. Luoko keksinnöt jotenkin kuitenkin kiirettä samalla kun mukamas helpottavat elämää.

Muistan yhden viisaan sukulaisnaisen todenneen kerran minulle, kun valitin joskus nuorempana väsyneenä ja kiireisenä, että kyllä se varmaan helpottaa sitten hiukan vanhempana. Niin siihen hän sitten totesi, että ei kannata odottaa vanhenemista, ei silloin enää mitään jaksa eikä ole niin innostunut. Kannattaa siis pysähdellä pysäkeille pitkin matkaa ihailemaan maisemia.

Mutta onneksi sitä tulee vanhetessa lapseksi jälleen, niinkin sanovat. Voi sitten hiukan hiljentää ja leikkiä rauhassa.

Tässä parhaimmasta päästä kiireen kesyttäjä. Tuskin tulisi ihailtua varvunvarsia ilman tuota karvakorvaa.

Lauantaiaamuna

No nyt on nukuttu niin sikeästi, että jäsenetkin oli yön aikana valuneet väärille paikoille. Siitä sitten varovasti sängyn reunalle itseään keräillen ja äkkiä kahvikuppia kouraan lempituolia kohti tunnustelmaan lauantai aamua. Ulkona paistoi näköjään keväisen näköinen aurinko. Siis sittenkin kannattaa asua Pohjolassa. Tästä lähtien vuosi hujahtaakin huomaamatta loka-marraskuuhun, jossa aika tuntuu hidastuvan taas kuin ylämäessä. Mutta nyt alamäkeen.=)
Reilu kuukausi takana työelämää. Onhan se "räjäyttänyt tajunnan", kun on sentään takana vuosi rauhallisessa miehisessä seurassa. Olo on kuin ilotulituksen jäljiltä, räiskii iloisesti, soitto soi ja lastut lentää. Jossain välissä jopa työnimua on tullut ajoittain koettua.                                                Ilotulitusta
Muuten, työelämästä puheenollen, hauska tuo miesten ja naisten välinen ero noissa titteleissä. Miehet kulkee mielellään niitten käyntikorttiensa kanssa ojennellen niitä ympäriinsä ja niissä lukee vähintäinkin Vice Presidenttiä sun muuta hauskaa. Autokauppiaat on nykyään järjestään Myyntipäälliköitä. jne.... luin jostain, että noilla titteleillä nostattavat työntekijöiden työtehoa palkankorotusten sijasta. No halpa konsti ja hyvä jos toimii. (pist. me naiset ei ehkä olla siinä asiassa ihan yhtä vedätettävissä vaikka ehkä jossain muissa asiassa saatetaan ollakkin)
Nyt tuli sitten aamukahvi juotua tuumaillessa tätä maailman menoa.

Päätinpä sitten lähteä päätäni tuulettamaan Repen kanssa lenkille. Suunnattiin tarkastamaan laiturit Päijänteelle. Perille päästyi lakkasi sitten aurinko paistamasta ja Repe oli ymmyrkäisenä roolistaan. Haisteli kinoksista uhoaja-koirien merkkauksia reviireistään, niin että Repe-Ruuna ei selvästikkään  meinannut tohtia liikkua merkatuilla poluilla ja silmin nähden tunsi pienuutta yrittäessään olla urheata suojeluskoiraa emännälleen. Ja kaiken kukkuraksi jäillä ei paljon hirvennyt kävellä tämmöisen jäitä tuntemattoman, kun ei siellä paljoa vielä polkuja ollut ja vettäkin oli noussut jäälle. Jalka humpsahteli paikoitellen niin että hirvitti. Eipä auttanut muu kuin kävellä teitä pitkin ja kotia kohti. Mutta päätä tyhjentävää reissu oli ja hapekasta.