Reilu kuukausi takana työelämää. Onhan se "räjäyttänyt tajunnan", kun on sentään takana vuosi rauhallisessa miehisessä seurassa. Olo on kuin ilotulituksen jäljiltä, räiskii iloisesti, soitto soi ja lastut lentää. Jossain välissä jopa työnimua on tullut ajoittain koettua. Ilotulitusta
Muuten, työelämästä puheenollen, hauska tuo miesten ja naisten välinen ero noissa titteleissä. Miehet kulkee mielellään niitten käyntikorttiensa kanssa ojennellen niitä ympäriinsä ja niissä lukee vähintäinkin Vice Presidenttiä sun muuta hauskaa. Autokauppiaat on nykyään järjestään Myyntipäälliköitä. jne.... luin jostain, että noilla titteleillä nostattavat työntekijöiden työtehoa palkankorotusten sijasta. No halpa konsti ja hyvä jos toimii. (pist. me naiset ei ehkä olla siinä asiassa ihan yhtä vedätettävissä vaikka ehkä jossain muissa asiassa saatetaan ollakkin)
Nyt tuli sitten aamukahvi juotua tuumaillessa tätä maailman menoa.
Päätinpä sitten lähteä päätäni tuulettamaan Repen kanssa lenkille. Suunnattiin tarkastamaan laiturit Päijänteelle. Perille päästyi lakkasi sitten aurinko paistamasta ja Repe oli ymmyrkäisenä roolistaan. Haisteli kinoksista uhoaja-koirien merkkauksia reviireistään, niin että Repe-Ruuna ei selvästikkään meinannut tohtia liikkua merkatuilla poluilla ja silmin nähden tunsi pienuutta yrittäessään olla urheata suojeluskoiraa emännälleen. Ja kaiken kukkuraksi jäillä ei paljon hirvennyt kävellä tämmöisen jäitä tuntemattoman, kun ei siellä paljoa vielä polkuja ollut ja vettäkin oli noussut jäälle. Jalka humpsahteli paikoitellen niin että hirvitti. Eipä auttanut muu kuin kävellä teitä pitkin ja kotia kohti. Mutta päätä tyhjentävää reissu oli ja hapekasta.
