Lehmänhenkäys

No NYT se sitten tuli.....  nimittäin se lämmin "Lehmänhenkäys", jos tiedätte mitä tarkoitan. Ja jos ette tiedä ja ette ole sellaista koskaan kokeneet, niin juuri tänään sen saitte kokea, jos ulkona kävitte, nimittäin juuri samanlaiselta tuntuu lehmänhenkäys vasten kasvoja. Menkääpä vaikka joskus laitumelle kokeilemaan.

Kesä tuli sittenkin

Olenpa tässä saanut taas todeta, että auto on kiva keksintö samoin kuin Isäntäkin. Helpottavat selvästikin elämää. Mikähän Murphyn laki se oikein onkaan, kun joka kerta, kun Isäntä sattuu olemaan poissa kotoa yhdenkin yön, niin joka kerta auto lakkaa käymästä.

Niinpä, heti kun Isäntä loitontuu kotipiiristä muutaman sadan kilometrin päähän, lakkaa Emännän autonakku heti lataamasta. (ja jos ei auto, niin sitten vaikka ompelukoneen pakki juuttuu päälle) Siellä sitä sitten työpaikan pihassa tuskaisena starttailen turhaan autoani, ei lupaa mitään, ei auta etäneuvot puhelimitse, ei loitsut ei mitkään. Siihen on jätettävä kaverini ja juostava linja-auton kyytiin.

Seuraava lähdössä vasta tunnin päästä, kuluttelen aikaa, hikoilen auringossa väärän asuvalinnan kanssa, kun minun asunihan sopivat oman auton kyytiin ei linja-auto kyytiin. Lopulta bussi tulee, huojennun ja astun kyytiin, ja ajattelen positiivisesti.
Yritän rutinoituneen oloisesti laittaa pankkikorttia koneeseen, mutta kuski sanookin siihen, että ei meillä käy pankkikortti, onko käteistä pussissa. Minä sanon voipuneena, että "Ei ole, mites minä nyt sitten pääseen kotiin, ei ole autoa, ei miestä, ei mitään...". No, ei se kuski onneksi sitten raaskinut jättää minua ikäneitoa heittelle.

Matka kesti kokonaisen tunnin. Ilmeisesti autossa oli umpikumirenkaat, siltä se ainakin tuntui. Lopulta saavuttiin viho viimeiselle pysäkille. Nälkäkin kurni ja käteistä piti saada aamun linja-auto matkaa varten. No, ajattelin, että saaremme ainoalta kioskiltahan minä voin ostaa jotain. No, ei siellä mitään mainittavaa syötävää ollut, mutta sainpahan vähän kolikoita kun ostin suklaata. Sitten oli edessä maha kurnien pelkkää ylämäkeä kotiin asti, ja kello näytti jo puoli seitsemään illalla !!!! Normi 8-9 tunnin päivästä muodostuu melkein 12-tuntinen, jos myöhästyy bussista.


Ja kotona vastassa Repukka kuono kurtussa kysyen : "MISSÄS SITÄ ON OLTU" ? 

Ei muuta kuin sekin vielä lenkitettävä ja sitten pitikin alkaa jo psyykaaminen aamuiseen ylösnousuun. Yöllä ei tule unta, kun koira kokee, että Emäntää pitää tomerasti vahtia ja haukkua joka ovelle. Ja aikainen herätys, koiran lenkitys, joka sekin on ihan sekaisin normaalista päiväjärjestyksestä, kun Isäntähän se aamulenkit normaalisti hoitaa.

Sitten juosten alamäkeä tukka pystyssä taas bussiin, joka kolluutteelee taas niillä umpikumirenkailla tunnin n. 18 kilometrin matkaa. Pieni mukavan tuntuinen olokin häivähtää hetken mielessä katsellessa todella kaunista tyyntä järven pintaa, mutta häipyy samantein kun edessä olevan matkustajan takki haisee nenään niin ruualta, että tulee mieleen lapsuuden kansakoulun keittola.

Töissä olen ulkona kuin lumiukko, kaikki rutiinit hukassa. Kun päivän päätteeksi astun rakkaaseen kulkupeliini, niin se yllättääkin minut ja se hörähtää startatessa käyntiin ja silloin olen perin onnellinen, että auto on keksitty samaten Isäntä.

Linja-auton ikkunasta näkymä

   Ja onhan meillä Repen kanssa varattuna Isännälle yllätyskin pihassa:

Upeasti kasvava ruoho