Kosteudesta puheen ollen, yhtenä päivänä tällä viikolla olin sateen takia jumissa vaunussa. Tulin töistä ja aattelin käydä Repeltä salaa vaunussa. Sillä kun on hiukan liiankin kiihkeä ja perusteellisen pitkä tervetulotoivotus, ja aina mukana kaikessa kuin iilimato, enkä nyt joutanut kaikkia tervetulopuheita pitämään sen kanssa.
Joten hiivin hiljaa taloon hakemaan vaunun avaimen niin ettei Repe kuulisi,( mutta kuulin apukeittiön oven takaa kyllä jupinaa ja puhinaa, että haistettu on) mutta olin kuin en olisi kuullutkaan ja hiivin takaisin ulos.
Sitten avain kourassa kiireästi vaunuun, mutta yht'äkkiä alkoi sataa (siis sitä on tänä kesänä taivaalta tullut) ja satoi NIIN HIRVEÄSTI, että ikinä en ole moista kuullut. Kurkin vaunun ikkunasta, että rakeitako siellä sataa, ei satanut eikä mitään pisaroitakaan, vaan joku heitti vettä taivaalta alas niin että mäiske kävi, meteli oli niin kova että melkein korvat meni lukkoon. Ihan alkoi pelottaa, että kestääkö vaunun kattoluukku ja auton kattopelti moista mäiskettä. Ei puhetta, että olisin uskaltautunut vaunusta ulos. Siellä sitten odotellen ilman rillejä ja kännyä ja ruokaa, ilman yhtään mitään tekemistä ja aattellen, että "ei kyllä Isäntä usko, kun kerron miksi olen vaunussa istunut ja mitä ihmettä olen todistanut "Ja kun Isäntä tuli, sade oli loppunut ja vedetkin oli jo valuneet tältä mäeltä, ja minä vaunuun nukahtanut, enkä osannut ollenkaan kuvailla moista rankkasadetta.
Muuten, PMS oireyhtymäänhän kuuluu into tehdä jotain ja nyt olen aloittanut kahden dekkarin lukemisen yhtä aikaa: toista on pakko lukea innolla eteenpäin, kun siinähän tapahtuu koko ajan, mutta toista ei tahdo jaksaa lukea kerralla pitkään, kun siinä on liikaa korulauseita ja perusajatusta haittaavia hidasteita, kuten esim. jotenkin tähän tyyliin, että : - laskin kirjan pöydälle, joka oli antiikkia tai - hänen katseensa siirtyi kirjettä pitkin alas. Mutta pakkohan sekin on lukea kun kiinnostaa se että kumman tyylin lopputulos on parempi.
Ja sitten on iskenyt huushollin stailaus. Siis ihan selvä pesänrakennusvietti.
Uusin ihana viritys/villitys on vanhalle sohvalle heitetty keinokarvapeitto ja mummulan vanha tyyny ja Ai, että kun siinä sohvalla on kiva istua ja makoilla, kun ikkunasta näkee vielä vihreän villiviinin. Siinä on kiva lueskella ja vallankin höpötellä taustalla Isännän ollessa keskittyneenä tietokoneella.
Tuo allaoleva vanhojen materiaalien yhteenliittymä on NIIN IHANA, että yritin saada Isäntää kantamaan sohvan olohuoneeseen, missä saisin vielä enemmän istuskella tuolla sohvalla, mutta se ei suostunut.
Kauan eläköön into ja hupsuus elämässä, vaikka se välillä saattaa olla kadoksissakin. Pikku asiat: ne on TOSI tärkeitä !
