maanantai 17. elokuuta 2015

Uskomatonta

Tutkiskelin tuossa äsken illan iloksi jääkaapin sisältöä ja aattelin, että minkähänlaisen Emännän yllätyksen sinne jääneistä aineksista taas saisi aikaiseksi ja työntäessäni päätä kaapin uumeniin, muistin eilisen Norjalaisen TV-ohjelman, jossa kertoivat palmuöljyn olevan verisuonille haitallista ja
muutenkin tuhoavan luontoa palmuja raaka-aineeksi kaadettaessa. Aattelin hiljaa itsekseni, että onneksi en ole tuommoista palmuöljy-sanaa kuullutkaan ruoka-aineissa,ainostaan joissain saippuoissa.


No,ohjelman innoittamana katseeni kiinnittyi jääkaapin takaseinällä rivissä nököttäviin ns. jopa sydänystävällisiksi mainostettuihin margariineihin. Silmälasit löydettyäni aloin lukemaan kiinnostuneena ja jokseenkin innostuneena tuoteselostetta ja samantein useammastakin tuoteselosteesta hyppäsi silmilleni sana: PALMU. Muuta en enää nähnytkään.

Samoin kävi muutama vuosi sitten kun olimme Isännän kanssa syöneet vuositolkulla hedelmäsokeria kun siinä on niin hyvä GI-arvo yms. Auttaa pitämään nälkää ja pitää verensokeria tasaisena. Niin kerran sitten luin terveyslehteä ja siellä sanottiin, kuinka siitä triglyt nousee (mitä lie ovat) ja voi kehittyä rasvamaksa. Siihen paikkaan sitten loppui senkin sokerin syönti.

Tässähän menee hermot !!! Ketä tässä enää uskoo. Poissa on illan hyväntuulisuus.