Ollaan tässä Isännän kanssa yritetty parikymmentä vuotta laihduttaa. Käyrä on ollut enimmäkseen nouseva kunnes tehtiin vakaa päätös, mikä lukema saa olla suurin ja siitä ei ole tingitty. Mutta nyt on Isäntä leuhkinut vaakalla käydessään numeroitten kummasti kohdallaan pienentyneen.
Ja nyt heti niin opettavaiseen sävyyn neuvomassa, kuinka sitä ihan varmaan laihtuu, jos syö vähemmän. Hyvähän sen on, miehille kun näkyy käyvän tietyssä iässä ihan
luonnostaan sillä tavalla, että jos vaimo pimeässä jalkalihaksia tutkisi, niin ei omakseen tuntisi. Entiset lihaksikkaat pohkeet muuttuu rimppakintuiksi, alkaa ihan pelottaa, että jos koko mies muuttuu rimpulaksi. Ja niistähän minä en välitä. Helppokos siinä on laihduttaa. Naisilla kun tuntuu taas käyvän ihan
luonnostaan päinvastoin. Kaikki suuhunpantava siirtyy suoraa päätä vararavinnoksi pahan päivän varalle.
Täytyypä lähteäkin Repukan kanssa hikilenkille, vaikka siitä on kyllä hiki
kaukana, vilu siellä tulee kun sekin on käynyt semmoiseksi, että kun
yrittää tehdä puoli kilometriä pidemmän lenkin, niin se lyö täysjarrut
päälle ja katsoo pää takakennossa silmät suurina emäntäänsä, että "Ootko
ihan kaheli, en varmasti astu askeltakaan pidemmälle". Täytyy yrittää
tänään höynäyttää sitä kysymällä "Missä mustikoita ?".
Repestä puheenollen, koira on kuulemma paras sydänlääke. Ja sen olen
kyllä todennut moneen kertaan.
Kyllä siinä kaikki turha unohtuu, kun Repe katsoo NIIN iloisesti silmiin, eikä tarvitse sille selittää, mistä päin tuulee. Kaikki se vaan hyväksyy ja on kanssani (enimmäkseen) samaa mieltä.
