Laiskotellen

Viikonloppuna oli Säykki-Päivät. Jaa että, mistä ne huomasi. No siitä kun meni paikalliseen kauppaan ja kassajonossa oli entisen 4 hengen sijasta 7-8 henkeä. Ihmettelin oikein moista kassaruuhkaa sekä niiden muutaman "ylimääräisen" jonottajan erilaista silmänpilkettä, kunnes huomasin, että tehtaan suunnassa roikkui riepu, jossa luki "SÄYNÄTSALO PÄIVÄT". Silloin tajusin, että niillä ylimääräisillä kassajonottajilla oli ilmeisestikkin jotenkin nostalginen olo, kun olivat tulleet kotiseudulleen muistoja verestämään. Matalaa oli pidetty profiilia, ei tullut mainoslappusta postilaatikkoon, ei mitään näkyvää tienvarsiplakaattia, mistä olisi tiennyt edes käydä Juurikkasaaressa tansseissa. Siis ohi menivät...päivät.

Eilen ilmoitin Isännälle, että vietän niin laiskan päivän, kuin ihminen vain voi. Istuin lempituolissa kaukosäätimen kanssa veivaten kanavia edestakaisin. Parhaimman arvosanan sai ohjelma nimeltään Maria Montazami, josta ei kerta kaikkiaan voi olla tykkäämättä. Ihanan hauskalla tavalla höpsö 4 lapsen äiti selityksineen Ameriikasta. Kun hänen selityksiään kuuntelee, ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. 

Suoritettuani laiskottelua totesin senkin käyvän työstä. Olinkin kateellinen ihmisille, jotka voi olla ihan hyvällä omalla tunnolla laiskoja. Minulta se ei ainakaan eilen onnistunut. Minulla kun on joku kumma hyrrä päässä, joka miettii jotain tehdessä jo seuraavaa hommaa ja en saanut sitä millään noin äkkiseltään päiväksi pysähtymään. Ja häntäluukin alkoi puutua. Onneksi on tuo Repe -liikuttaja kuitenkin olemassa. Sen kanssa ei voi ihan vetolaiskaksi ryhtyä...päiväksikään.

Haikeutta herättää kaste maassa, ja pimenevät illat. MUTTA on siinä se hyvä puoli, että kohta ei näe kuin sisälle päin. Ei kasva kasvit eikä marjo marjat. Ehkä sitä sitten voi olla välillä hyvälläkin omalla tunnolla  laiskana. 

Aurinko laskee Riihivuoren taa