Paistelin tuossa äsken mustikkapiirakan, johon eilen Repen kanssa käytiin mustikat yhdessä keräämässä. Olikin minulla innokas ihana marjanpoimija mukana. Melkein tunnin mutusteli mustikoita ja tahtoi aina samaan puskaan kuin minäkin. On se kiva, kun on innokas kaveri, itsekin siinä ihan innostuu.
Paljon oli marjoja metsässä, mutta huonolaatuisia. Pieniä ja kitkeriä vai johtuuko lie siitä, kun on tullut syötyä viime aikoina niitä pensasmustikoita enimmäkseen. Ne kun on niin makeita.
Sitten ilta menikin Repukalla marjareissusta väsähtäneenä kirjoituspöydän alla "koirankopissa"maatessa tyytyväisenä: maha täynnä mustikoita ja vailla vetovastuuta Isännän ollessa kotona.
Se kun on pienelle koiralle NIIN raskasta ja vastuullista olla pomon asemassa Isännän ollessa poissa. Silloin ei parane silmiä ummistaa ja pitää olla hyvin valppaana.
Isäntä ite se makoilee verannan vanhalla renginsängyllä odotellessan saunan lämpiämistä ja sillä pulppuaa tällä hetkellä runosuoli: fundeeraa siellä itsekseen hengseleitä paukutellen, että kun ne viisaat kuulemma väittävät, että suolistossa olisikin aivot. Ja siitä ajatuksesta innostuneena tuumailee, että silläkös hänellä silloin tällöin pätkii.
Nyt taitaa olla parasta pistää tuo verannan ovi kiinni.....................liekkö nuo niitä ns. mätäkuun juttuja.
