torstai 23. heinäkuuta 2015

Somen ulottumattomissa

Viikko reissussa ja voi sanoa nääs, että jotakuinkin "Somen" ulottumattomissa. Koti oli Vilppulan kosken varrella: ei toiminut telkkari eikä netti. Mutta paljoakos tuo haittasi, kun asunto laitettiin alueen vilkkaimmalle paikalle, siitä näki hyvin sekä isäntäväki että koira seurata alueen tapahtumat; niin koiranulkoilutukset, uimapaikan tapahtumat, venesaunan seilaamiset sekä lähtevän ja saapuvan laivaliikenteen.
Repe- parfyymikoiralla kului aika vaunun ovensuussa nenä ilmaa haistellen, kun ovesta leijaili jatkuvasti mitä ihanampia tuoksuja. Alue on todella puhdas ja viihtyisä.


Rannassa on myös rantaravintola, jossa on viikonloppuisin elävää musiikkia sekä eläväistä kansaa.


Ja siellä on myös helppo käydä syömässä, jos ei nälältään kerkiä odottamaan oman ruuan valmistumista.




Sen verran kotoista oli kosken rannalla, että viihdyttiin kokonaista 5 yötä siellä  ilman somea =).
Aika kului hyvin sukuloidessa, Isännän seilatessa kanootillaan, Mäntän ihmeitä tutkiessa jne... Yhtenä päivänä Isäntä ilmoitti, että lähdetääs Keuruun Markkinoille. Sinne sitten lähdettiin, mutta kun päästiin alueelle, Isäntä ilmoittikin, ettei kuulemma periaatteesta ala maksamaan sisäänpääsymaksua siitä hyvästä, että pääsee kiertämään aidatun alueen sisälle markkinakojuja. Siinä sitä sitten Repen kanssa hiukan toisiamme katsottiin ja oltiin periaatteessa samaa mieltä.
Ei muuta kun syömään sitten markkina-alueen ulkopuolelle ja ajelua Kolhon kautta kotivaunulle takaisin sateen ropistessa kattoon. Rajansa kaikella: koskahan keksivät sisäänpääsymaksun ruokakauppaan.





Harvemmin on koira ollut näin väsynyt kuin kuvassa. Väsymys ei katso silloin aikaa eikä paikkaa.

Mutta kyllä oli väsymystä edeltävä kyläpaikkakin NIIN KIVA, ettei monesti ole moista huomiota koira saanut. Oli koiralle leluja, herkkupaloja ja paljon silitystä ja  paijausta.






Seuraavana päivänä oli tarkoitus Repenkin seilata Isännän kanssa yhdessä kanootilla valloittaen Keurusselkää, mutta siitä ei seurannut ainakaan ensimmäisellä kerralla kuin porua ja valitusta.


Ei vaunukoira ole välttämättä mikään vesikoira !!! sanoi Repe.





Mäntässä käytiin Myllynrannassa syömässä ravintolassa hyvät sapuskat. Alla kuva ruokapöydästä näkyvästä maisemasta Keurusselälle päin.








Muun muassa tämmöinen prinsessaluomus Outlet-myymälässä oli esillä.









Mäntän "leipä" -tehdas  (=WC-paperitehdas)
Valkoinen talo taustalla häämöttää
Tällä kertaa jäi taide ja monta muuta katsomatta. Oli niin kiva viettää kiireetöntä vaunuelämää siellä kosken rannalla. Todettakoon, että Tokmannissa oli todella hyvät Ale-"markkinat".

Isännän kanssa tuumattiin, että "ihan kiva ja kotoisa paikka", mutta kyllä Mänttäkin yhden jonkinlaisen tornin keskustaan tultaessa tarvitsisi maamerkikseen. Muisteltiin, että "ennen vanhaan" liikennevalojen kohdalla lammen rannassa oli paljon kauniimpi rakennus kuin nykyinen. Ja riikinkukkoakin siinä sitten muisteltiin.