tiistai 16. elokuuta 2016

Haaveilua

Kiertäessäni perinteisen koiran ulkoilutuslenkin, jäin miettimään taas ylisuurten terassien merkitystä. Kun kuitenkaan ei koskaan näy niissä ketään istuskelemassa. Ei meilläkään.

Mikä ihmeen villitys se oikein onkaan, että pitää koko talo olla ympäröity terasseilla. Eihän niissä kerkiä istuskelemaan kuin eläkeläiset. Ja nekin kylmettyvät niissä ja masentuvat, kun eihän siellä metsässä kuitenkaan ketään näy, ellei marjanpoimijoita tai kettuja. Eikä vanhana kuule heinäsirkkoja eikä linnunlaulua kuitenkaan, paitsi ehkä jonkun fasaanikukon rääkäisyn, mutta niitä harvemmin näillä kulmilla näkee.


Nyt jos rakentaisin, tekisin semmoisen amerikkalaistyyppisen talon (Huom. pienen), jossa olisi katettu kuisti tielle päin. Siinä sitä sitten istuskelisin ja valvoisin liikennettä. Ai että, siinähän aika kuluisi. Olisihan se virikkeellistä kun esim. joku linja-auto vuoro jäisi välistä, niin johan sitä syytä pohtisi pitkään.

Mutta jos oikein kunnolla aattelen, niin en tarvitsisi kuistiakaan. Kuin vain helposti työntämällä aukeavan kippi-ikkunan ja parlamenttipaikan kerrostalon pihaan, johon voisi mennä kuulemaan päivän uutiset, JOS sille päälle sattuisi.

Jaaha, pitää lähteä tästä TV:n ääreen katsomaan, kun tulee parhaillaan "Allsång på Skansen".
Siellä kun näkyy aina päivä paistavan. "Taidetaan asua väärällä puolella lahtea, kun aina sataa" tuumasi Isäntä tuolistaan.
Kuistilla, Keinutuoli, Puu, Rentoutua
Juu, haaveita ikä kaikki