sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lempivaara


Sekin on nyt sitten itse koettu, että Suomessa on olemassa ihan oikeasti Hikiä-niminen paikkakunta,
joka sijaitsee siellä "Taka"-Hikiällä Hausjärvellä. Ja siellä on semmoinen leirintäalue nimeltään kuin
Lempivaara.

Siellä vietimme perinteiset Serkkupäivät tänä vuonna aveceineen. Taas tuli vuoden asiat päivitettyä ja serkut tunnistettua. Kukaan ei enää jaksa tulla moottoripyörillä päiville ja serkkupojista on tullut Aikamiehiä. Ja monesta jo mummoja ja pappoja.

Ja juttu senkun kulkee..... ja järjestelyt oli ihanat. Sekä Lempivaaran leirintäalue jotenkin pirteän oloinen paikka. Johtuneeko Helsingin läheisyydestä.

                                       Alla tunnelmapaloja Lempivaarasta:

Vakipaikkalaisten"kattohuoneistoja" ja hauskoja viritelmiä mäen nyppylällä
Illan mökkimme
Mökki oli vankasta hirrestä tehty

Kotiin tullessa ei vaan meinattu malttaa kotiutua vaunusta, kun siellä oli niin kivan kodikasta. Juotiin siellä vielä kotiitulokahvitkin ja otettiin päikkärit. Repe ei oikein tiennyt, että mikä on homman nimi. Pisti sitten maate kanssa ja aatteli varmaan, että taas kohta lähdetään.


Kotiin sisälle mennessä iski suoranainen avaran paikan kammo kun astuin kodin olohuoneeseen.

Ja postilaatikosta löytyi varma syksyn merkki: Kansalaisopiston lehti syksyn kursseista.
Joko se nyt on sitten syksy ?
Ja kesän sääennuste on toistaa tuolla TV:ssä lausetta kuin nauhaa: Epävakainen säätyyppi jatkuu.....ja Isäntä yskii ja pärskii niin että talo tärisee.....