 |
| Kyytissä lempipyöräni Helmi |
Ja kahteen kolmesta olisin voinut samantien kotini tehdä. Keuruulle en: kaunis kaupunkihan se on, mutta kumman hajanainen, jotain aluetta yhdistävää puuttuu eikä siellä synny semmoista kotoista fiilistä. Ja markkinoillekin on sisäänpääsymaksu. Siis pitää maksaa, että pääsee ostamaan.
TAMPERE:
On kuin saapuisi pienois - New Yorkiin, vaikken ole kyllä siellä käynytkään.
AIVAN ihastuttava ja monipuolinen kaupunki.
Olin ihan, etten sanoisi äimänkäkenä, kun siellä kuljettiin. Niin kaunista ja eläväisen tuntuista siellä oli. Ja kivasti oli säilytetty vanhaa seassa. Paljon on kehittynyt sitten siitä, kun siellä asuttiin.
Suomessa tahtoo kohta kaikki Helsinkiin ja Tampereelle, osa myös Turkuseen.
Kaikki muu väli muuttunee tätä vauhtia yhdeksi isoksi pusikoksi. Tuhansien järvien maasta tulee miljoonien pusikoiden maa. Ei näy enää järviä. Kuten en nähnyt kotiintulomatkalla eräällä Suinulan suorallakaan kaunista järvimaisemaa, mitä aina ennen olen kovasti ihaillut. Sitä kun siinä pettyneenä valittelin, niin Isäntä totesi vain, että ei ne ihan pelkästään minua varten kuulemma ala niitä pusikoita raivaamaan.
Sitten tämä ihastustava pikkukaupunki Mänttä-Vilppula (olisikohan vielä parempi tuo yhdistelmä, jos olisi vaikka Wilppula), joka on kuin suoraan TV:n amerikkalaisista sarjoista, joissa on kaupunki, yhdet liikennevalot, junarata, tori, suora kaunis puiden reunustama katu, jonka toisessa päässä on kirkko ja toisessa kaupungintalo. jne...
Ja jossa pelkästään kauppareissulla voi vierähtää tuntitolkulla tavatessa tuttuja ja sukulaisia vaihtaen samalla kuulumiset.
Ja jossa voi ajella (sähkö)pyörällä kilometritolkulla ilman ainuttakaan ylämäkeä.
Haikeana saavuttiin kotiin, mutta istahdettuamme lempituoleihimme, totesi Isäntä selkäkivun heti häipyneen valmiiksi pitkän aikajakson istumisella muotoillussa tuolissaan ja jonkin aikaa liikuskeltuamme väljemmissä tiloissa (vrt.asuntovaunu) totesimme, että kyllähän se vaan on koti ihmisen paras paikka. Ja turhat haikailut häviää hyvin nopeasti, kun loma vie rahat ja arki kaiken energian ja turhan haikailun. Niin sitten ei enää huomakkaan, mikä maisema ikkunan takaa kurkistaa.
