Meinaan vaan, että tänään unisena kotiin ajellessani tein yht'äkkisen oivalluksen pitkään jo minua vaivanneeseen arvuutukseen siitä, että miksi 55+-kerholaisilla on aina niin tulenpalava kiire kotiinsa. No, niillähän on kiire.....huilaamaan !!!
Ja nyt olen siis huomannut ihmeekseni, että minullakin on alkanut olla ihan kamala kiire nykyään kotiin....että pääsisin juomaan kupposen kahvia kotituolissani ja heittäytymään nokosille joko ulkokeinuun tai käy ne ihan pystytorkutkin tuolissa. Ai että, se on sitten ihanaa. Ohittaa peräti jo kaiken muun entisen kivan. Kotiin ajellessa en vilkuile enää sivuille. Ohi kiidän markettien yms. houkutusten.
Siinä on vaan se huono puoli, että kun siihen kerran totuttaa itsensä, niin se riippuvuus ON VAIKEA. Siitä et enää irti pääse. Paluuta ei enää ole. Havaintojeni mukaan taipumus lisääntyy vaan iän myötä ikään kuin ruokiten itse itseään. Olen nähnyt tapauksia elävästä elämästä kuten myös mm. eilen TV:ssä Huutokauppakeisarin ohjelmassa näkyi kaksi miestä nukkuvan kesken huutokaupan pidon, toinen seinän vierustalla ja toinen keskellä huonetta. Ilmeisesti tunsivat olonsa turvalliseksi ja tutuksi ja samat naamat näkyy nuokkuvan siellä ohjelmasta toiseen.
Ja nyt kirkkaana muistan lapsuudesta elämänmenoon kuuluvat muorit ja vaarit, jotka pitkin päivää nuokuttelivat keinutuoleissaan ja sieltä ottivat osaa keskusteluun nyökytellen sopivissa kohdissa päätään. Mietinkin tässä, voisiko sitä esim. hyödyntää työelämässä mm. palavereihin, johon tarvitaan nimenomaan myönteisiä vastauksia ilman vastaväitteitä.
 |
| Pystytorkut, jossa nukkuja koko ajan kuuntelee |
