tiistai 12. huhtikuuta 2016

Näkötesti

Vihdoinkin tuli tieto, että mystiset fototrooppiset monitehoni ovat valmiit noudettavaksi. Että minua jännitti. Isäntä oli ilmoittanut, että paras olisi sitten nähdäkkin niillä, ettei mieluusti saisi käydä niinkuin monta kertaa aiemmin, kun aina on ollut jotain vikaa laseissa. Milloin liian hienot, toisen kerran taas maailma näyttänyt ihan kierolta, milloin emäntä jotenkin tuntenut itsensä metrin mittaiselta kävellessään katseltuaan maailmaa lasien takaa ym. ym.

Menin jännittyneenä hakemaan lasejani. Optikko-myyjä tuli lasien kanssa peilin eteen sovittelemaan niitä korvieni väliin. Kysyin, että olivatko ne varmaan minulle, kun ne olikin ihan normaalin väriset, jotenkin olin kuvitellut ne hiukan tummennetuiksi jopa sisätiloissa. Kerkisin jo ajattelemaan, että no niin, ovat sitten vahingossa tehneet aurinkolasit ja tavalliset monitehot erikseen vaikka olin tilannut yhdet ainoat kappaleet. Mutta, ne olivat kuin olivatkin samat lasit joka tilanteeseen ja kun se myyjä asetti ne nenälleni, olin ihan äimän käkenä, maailma näytti NIIN SELKEÄLTÄ ja näin todella hyvin joka suuntaan silmiä pyöritellessäni.

Ulos kävelellessä olin edelleen yhtä sekaisin ihmetyksestä. Samoin auton peilistä katsoessani säikähdin itseäni, kun sieltä tuijottikin oudosti yht'äkkiä tummenneet lasit. Lasit näkyivät elävän ihan omaa elämäänsä valon määrän mukaan. Ajokokemus kotiin oli hieno, maailma näytti niin hyvältä.... pölyisenäkin. Ei turhaan optikko mainostanut, että näillä näkisi värien kontrastit paremmin, vaan totta se oli. Kerrankin sain lasit, joilla näkee ja vielä tosiaankin... kaiken paljon kauniimpana, jopa Isännässäkin värit tallella. 

Mietiskelin illan, että miten on mahdollista, etten ole nähnyt kunnolla aikaisemmilla mukamas viimeisen päälle minulle tehdyillä laseilla, mutta sitten tajusin mahdollisen syyn. Tunnustin Isännälle kokeilleeni tällä kertaa näkötestissä toisenlaista taktiikkaa kuin aikaisemmilla kerroilla, kun optikko näytti seinältä niitä kirjaintauluja: leikin olevani huononäköisempi kuin edellisillä kerroilla, enkä yrittänyt tiirata silmät sirrilläni ihan niitä pienimpiäkin kirjainrivejä.
Siihen Isäntä tuumasi;  "Emäntä Hyvä, eihän optikon näkötarkastus ole mikään näkökilpailu !!!

No minä siihen sitten, että no miksi ne sitten aina sanoo näyttäessään sitä kirjaintaulua, että "pystytkö näkemään vielä sen viimeisen rivin ?!?!??!" 
Ei kai sitä kukaan nyt halua  ihan huono olla.   En minä ainakaan, pikkuisen voisivat kyllä selittää, mistä on kyse......

                                                                      Lääkäri, Silmä, Tarkista, Näky