Ei tarvi kuin käsine minuutiksi pois ottaa kädestä, niin pakottaa jo koko kättä, ja tuskat on kamalat, vaikkei ole kuin 14 astetta pakkasta. Mitäs sitten kun asteita on puolet lisää tuohon. Henkikään ei kulje ollenkaan ulkona kävellessä ja nenänpäähän iskee kylmäallergia, hienolta nimeltään urtigaria. Ei auta kuin allergialääke. Ei olisi ollut meikätytöstä armeijaan. Onneksi ei ole kutsuttukaan.
Kaikki muut kuukaudet kyllä käy, muttei tammi- ja helmikuu.
Kyllä oli Emäntä pakkasesta jähmettynyt koko päivän, ei kulkenut, kaikki mihin koskin, hajosi. Paikkoja kolotti, tukka pönötti sähköstä suorana alaspäin.
Kotiin päin ajellessa aattelin, että kuka sitä romua enää ottaisi, jos uusiakin on tarjolla.....nimittäin autoja. Sekin kun haisi pakkasessa bensalle, vallankin aina kuin käänsi ratista vasemmalle, Isännälle vaan kerrottuani asiasta, ei ymmärtänyt syy-yhteyttä moiseen. Mihinkähän sitä muuten aamulla joutuisi, jos tekisi autolle mieliksi ja kääntyisi aina vain oikealle, liekkö toisi takaisin pihaan.
No, huomenna ehkä on kaikki paremmin ja alan ehkä taas tottua arkeen ja siedättyä pakkaseenkin.
Ja Isäntäkin laittoi onneksi Emännän mieliksi takkaan tulen.
Kelpaa siinä lämmössä sitten lukea iltalukemisena kirjaston kirjoja.
Saatuani inspiraation joululomalla, hain sieltä minäkin mm. Franzenin kirjan, jota olen päässyt noin puoleen väliin. Jännä juttu, kun tapahtumat kirjassa tuntuvat melko vanhoilta ajoilta, vaikka tapahtumat on sijoitettu ehkä noin 70-luvulle ja kerrottuna yksinkertaisesti: "ilman viihdyttävää taustamusiikkia". Oliko 70-luvulla tosiaan tuommoista, siis oliko tosiaan näin vähän aikaa sitten noinkin vanhanaikaisen tuntuista.
Vaikka ei sitä tarvi paljoa täältä pohjoisemmaksi ajaa nykyäänkään, kun tullaan 70-luvulle.
Riittää kun ajaa pohjoiseen Keski-Suomeen. Niin voi kokea aikahypyn ja elämä yksinkertaistuu.
