Illalla tuossa aattelin oikein ajan kanssa ja antaumuksella leipasta pizzan. Ja kaikki näytti hyvältä. Ainekset olivat ensiluokkaiset ja valmiina pizzatkin hyvännäköiset. Mutta jostain syystä tämä Emäntä turposi jo leipoessa. Kummallinen vaikutus tuolla leivinjauholla. Vaikken ollut vielä laittanut suuhun ensimmäistäkään pizzanpalasta.
Ja niitä sitten Isännän kanssa maistellessa, pettymys oli suuri. Ei ne kummoisia ollutkaan. Niin siinä joskus käy, kun oikein yrittää, niin metsään menee. Mutta pääasia... että nälkä lähti.
En tiedä, onko ikä tuonut jo vikaa kuuloonkin. Tänään kävelin samaa matkaa hyvän päivän tutun kanssa ja se puhua pälpätti koko matkan kirkkaalla äänellä. Ja koko tuon pienen matkan ajan, en saanut mitään selvää sen puheesta, katsoin sitä oikein pitkään ihmeissäni, että mitä kieltä se puhuu. Enkä kehdannut sanoa, että MITÄ ?
Erotessamme sitten hätäpäissäni kommentoin, että "Joooo....Niinhän se tuppaa olemaan" Aattelin tuon lausahduksen ehkä yleispätevänä sopivan aika moneen paikkaan. Vaikka jälkeen päin jäin kauhuissani miettimään, että mihinkähän kaikkeen se ei sopisi missään nimessä. No ehkä hänelläkin oli aamuvaikkua korvissa, eikä välttämättä kuullut kommenttiani. Mutta oikein hyvä fiilis ja yhteisymmärrys meille kuitenkin tuntui siinä pienellä matkalla syntyvän.
Mutta eikös sitä jotenkin niin sanotakin, että tärkeintä ei niinkään ole puheen sisältö vaan seurustelu.
