Elämän tarkoitus

"Nyt on kyllä jotain vialla", tuumasin Isännälle aamulla, kun silmäni aukaisin. Ihmeellinen aamu, kun ei mistään koske........Tuijotin kattoa perin hämmästyneenä ja varovasti siitä sitten hiissasin itseni sängyn reunalle ja tunnustelin, että olenko olemassa. Mutta totta se oli, ei särkenyt mistään paikasta, niska oli notkea eikä jomottanut päätäkään, ei jalkoja.... ei siis mitään paikkaa. Miten on mahdollista ja näin monen vuoden jälkeen....Ja melko notkea oli askelluskin kohti keittiötä. Olipa perin kummallinen tuntemus. Aina kun tuppaa aamulla jostain kohtaa viiraamaan.

Kun lauantain aamukahvi oli juotu ja Uutisistakin kuultu, että sittenkin oli sopu syntynyt ja kepuilu päättynyt, sai rauhassa ryhtyä hommillensa. Paitsi, että vielä jos kerran kääntelisi kanavia, mutta ei olisi kyllä kannattanut: Siellä kun kansakuntamme Viisaat: nuo Aikamiehet Pohjanmaalta, opettivat lapsille oikein typeriä temppujaan, ja miten sekin voi olla muka hauskaa, kun aikamiehet juoksentelee kaupoissa vähissä vaatteissa nauraen omille jutuilleen  !?!?!? Tätä Emäntää ei naurattanut kyllä yhtään...... tosikoksi toteaisivat.

Ulos vilkaistessa märkää oli ja harmaata, Mitä siis tekemään? Mistä inspiraatiota tähän päivään?
Mikä se olisikaan se Elämän tarkoitus ?. no sehän oli se Ikävän karkoitus.

Voisi vaikka alkaa leipomaan pitkästä aikaa pullia Isännän iloksi. Ei muuta kun tarvikkeet pöydälle ja hihat heilumaan ja pullataikinaa vaivaamaan.

Sanovat, että pullataikinan alustaminen saa kuulemma ajatukset liikkeelle ja on jotenkin  terapeuttista yms., mutta minulla ei siinä hommassa kyllä tapahtunut muuta, kuin käsi likaantui ja samalla koko keittiö.



"Ne on monet, nuo inspiraation lähteet" totesin siinä hiki päässä harmistuneena ja sormet taikinasta tahmeina.

Mutta pullista kyllä syntyi uunissa ihan tekijänsä näköisiä. Ei pellille meinanneet mahtua. Ja tuli siitä sitten kuitenkin harmaalle päivälle kiva fiilis, kun kahvin kanssa niitä maisteli ja haisteli.