torstai 11. kesäkuuta 2015

Koneen vanki

Siis MITÄ oli ennen tätä tietokonetta. No, jos oikein pinnistän muistiani, niin piha tässä vaiheessa paraatikunnossa, auto imuroitu siitepölystä, kesäverhot vaihdettu, kukat mullitettu, mattojakin saattoi olla jopa nostalgia-fiiliksillä pestynä roikkuen piha-aidassa kuivumassa (nyt semmoisia ei ole edes kesäisin lattialla) ja saunakin saattoi olla jo pestynä juhannuskuntoon. Aidat ja pusikot leikattuna, hopeat kiillotettuna (Mitä ne on!! vai oliko niitä,...muistan varmaan väärin), kauniin värisiä kesävaatteita ostettuna tulevia kesäilmoja varten. Ja itseensä perin tyytyväinen emäntä ihailemassa aikaansaannoksiaan ja sen myötä myös tyytyväinen talon isäntä.

Siis tässähän tulee väkisin vähän samanlainen olo, kuin voisi kuvitella Entiselle metsurille, joka katselee metsän reunalla, kun metsäkone tekee metsässä töitä, "että teinkö kaiken tuon aikanaan turhaan ?".

No EN TEHNYT ! Vaan kyllä tämäkin kone olisi saanut jäädä keksimättä. Kyllä niin paljon enemmän ihmiset saisivat aikaan ja minä myös ! Taidan laittaa tähän semmoisen lukon päälle, että se ei käynnisty, ennen kuin joku työ on tehtynä tai askelmäärä kuljettuna.


Onneksi kuitenkin on tuo kuorsaava karvakorva tuolla jaloissa, ja kohta se sanoo vaativaan sävyyn, että "Nyt emäntä ylös siitä ja vähän äkkiä. Lähdetään haistelemaan tämän illan jäniksenjäljet"