Repe ja Iso Vaalee |
Mäntänvuoren luonnonsuojelualueella on siis vuorenmaja, 2000-luvulla rakennettu Mäntän Vuorentorni, vanhan hyppyrimäen pitkät portaat sekä vuorenkirkko sekä hyvät kuntoilumahdollisuudet nauttia kauniista luonnosta.
Serkkuja talsimassa kohti vuorentornia.
Mäntän Klubi sekä Keurusselkää kuvattuna Vuorentornista |
Metsäkirkon alttari |
Ja Repe vetää niin, että korina kuuluu |
Kovasti oli Repellä vahdittavaa ja laskettavaa normaaliarkeen verrattuna. Ihan pisti mietteliääksi, kun tikkaakin heittivät jalkojen välistä pää alaspäin.
Ukkosen jyrähdellessä vaihdettiin puolin ja toisin kuulumisia ja Ismo-serkku hätisti naisväen mieliksi sähkölätkällä ampiaisia. Superkuun loisteessa (ennen aikaan kuu oli kylläkin ihan vaan täysikuu, mutta kun nykyään on kaikki niin suurta ja ihmeellistä) porukka saunoi tunnelmallisessa pihasaunassa. Ja illan pimetessä kynttilänvalossa vielä parannettiin lisää maailmaa.
Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen serkut levisivät taas maailmalle, josta Repe ei tykännyt yhtään kun lauma taas hajoaa. Kupapa siitä nyt sitten tykkäisikään !
Kyllä uni maittoi serkkutapaamisen sekä mummolareissun jälkeen Repellekin. Vahtikoira kaatui sängyn päälle korvat/tukka sekaisin eikä tiennyt vähään aikaan maailmanmenosta mitään.