Suomalainen

Flunssaa pitänyt tässä viimeisen viikon äänen ollessa kylläkin vielä kuin Isännän ääni, töissäkään ei kukaan puhelimessa tuntenut. Nyt tauti ilmeisesti siirtymässä Isäntään, kun se kuljeksii viluissaan levottomana pitkin huushollia koira perässään kuin tunnustellen, että "Ollako vai eikö olla."

Mutta ilmeisesti paranemaan päin ollaan tässä menossa Emännän kohdalla, kun koko päivän olen saanut pitkiä katseita puhekoneen käydessä ajatustakin nopeammin .

No kotiin ajellessa poikkesin sitten Säykin kauppaan ja siihen se puhe sitten loppuikin. Oli kuin Kaurismäen elokuvassa. Ihmisiä kyllä oli kaupassa paljonkin, mutta KUKAAN EI PUHUNUT mitään, kaikki laahustivat vain käytävillä kuin hidastetussa filmissä, kassaneiti kyllä hymyili kaikille ystävällisesti. Siinä sitten ruokatarvikkeita kassiin laitellessani ajattelin itsekseni, että on se oikeastaan IHANAA olla suomalainen. On se niin paljon mukavampaa olla ihan oma itsensä kuin esim. Amerikan tyyliin, jossa kuulemma on parempi teeskenneltykin iloisuus kuin aito mörtsi naama. Oikeastaan olin tosi YLPEÄ siinä kassalla katsellessani sitä AITOA näkyä, jossa kaikki etenivät jonon hitaasti edetessä naama peruslukemilla päivän työn jäljiltä ja kotiin sapuskoita viimeisellä rypistyksellä kassiin kerätessään. 

Ja Lemmensillalla ajellessa huomasin ensimmäisen kerran talven jälkeen taivaan rannassa kevään kajastuksen ja ajattelin hämmästyksekseni, että HYVINPÄ selvisin tämän talven yli pimeydestä, ei aurinko häikäissyt,  mutta kohta se taas häikäisee >>>>> Neljän ruuhka