Vanhat autot

Vanhuus jatkaa tulemistaan. Tänään selkis, miksi kännykän kirjaimet menee näppäillessä aina väärin. Olin aikaisemmin ihmetellyt Isännälle, että onpa minulla iso etusormi, kun aina menee kirjaimet väärin, mutta tänään huomasinkin, että etusormessahan on alkava nivelrikko. Ensimmäisessä nivelessä on kipua ja pikkupatin alut. Ja vinokin se on, vaikkakin ovat olleet ulospäin vänkyrät etusormet varmaan jo syntymästä lähtien. Liekkö tullut rasitusvamma kahvin juonnista, kun etusormi on niin usein kahvikupin korvassa. Täytyy varmaan alkaa juoda kahvia pitäen kupista kaksin käsin kiinni.

Isäntä on maannut illan selällään auton alla ja korjannut Emännän rakasta vanhaa citikkaa äitienpäivälahjaksi....kuulemma. On joku letku haperoitunut vanhuuttaan ja kuulemma pahasta paikasta. Mutta nyt on taas kunnossa. Kauan se Isäntä siellä korjasikin, kävin välillä jo katsomassa, ettei ole nukahtanut sinne.

Mikähän siinä on, että aina ihastun autoihin niin, etten millään raaskisi niistä luopua. Mitä vanhemmaksi tulee, sen mieleisempi. (Tästä lauseesta Isäntä erityisesti tykkää jostain kumman syystä). Minä olen oikein semmoinen vanhojen autojen loppuunajaja. Alkaa vaan sitten lopussa kuulemma jo huollot maksamaan enemmän kuin auto. Vieläkin muistelen kaiholla vanhaa Saabiani, josta kylläkin ajaessa itsekseen aukesi aina hanslankarin puolen lokero ja ikkunan avauskahva jäi käteen, ja lämmityksen sai isommalle vain avaamalla hansikaslokeron, jonka sisällä oli päästä vänkyrä naula, josta vedettyä sai lämmön isommalle ym. erikoisuuksia, mutta hyvin meni aina katsastuksesta läpi. Ja se tuoksu, aivan ihana vanhan auton tuoksu. Lopuksi siitä kyllä alkoikin avain tipahdella kesken ajon ja oli aika luopua haikeana siitä.

Siinä sitä oli tekemisen meininkiä, ihan toista kuin näillä nykyisillä uudemmilla autoilla, jossa meinaa nukahtaa tylsyyteen, kun ei tartte mitään tehdä. 

Vanha ja todella pieni asuntovaunu