Punnituspäivä

EN kyllä SUOSTU aina kuvaan

13.4.14

Näkymä leirintäalueen portille päin

Vietetään toista huilinkipäivää ja leikitään kotista. Vaunuilu on siitä niin kivaa, kun se on sen tuntuista, ihan kuin vain leikittäis kotista. Tunne on kuin lapsena konsanaan. Kaikki työt tapahtuu tavallaan minimaalisena ja nukkumaan mennessä on retkitunnelma. Semmoinen tunne tuli tänään kun pyykkejä asettelin narulle "pikku pihassamme".







Illalla on kiva istuskella vaunun seinustalla Repen kanssa ja päivystää leirintäalueen portille päin ja katsellen  leiriläisten touhuja.

Valkattiin piha, jossa on oma aitakin



Näkymä "makkarin" ikkunasta

Tässä paikalla on tosi kodista olla. Vieressä on espanjalaisperheitä. Ääntäpitäviä ja elämänmakuisia. Täällä sentään lapset vielä leikkii. Pelaavat pelejään tuossa pihassa. Kotona olen ihmetellyt jo pidemmän aikaa, mihin kaikki lapset ovat kadonneet, vaikka tiedän niitä meidänkin naapurustossa olevan. Mistään ei enää kuulu kuurupiiloleikkien ääniä. Voihan se tietysti johtua ilmastostakin. Täällä kun on helpompi juosta ovesta ulos "ex tempore".

 

Makkari kasattuna kuvausta varten

 Eilen otettiin altaalla aurinkoa ja isäntä uskaltautui uimaan ja ui jopa mahapohjaakin. 

 

Isäntä ilmoitti aamulla, että tänään on punnituspäivä. Oli saanut idean punnita meidät vaunun puntarilla. Puntaroituaan meidät totesi, että kuulemma tarkkuustoleranssi on kylläkin 30 kg suuntaan jos toiseen, että on siis ainoastaan suuntaa antava........=D
Siispä päätettiin sunnuntain kunniaksi käydä syömässä leirintäalueen portilla olevassa italialaisessa ravintolassa.

Leirintäalueella on yli 600 paikkaa. Paikan yläosassa on kauniita pikku taloja ja vakipaikoissa tönöttäviä vaunuja, joissa on ihanat puutarhat, joita olisi kuvannut vähän enemmänkin jos olisin vaan kehdannut siellä kamerani kanssa töllistellä.