Valaistu tunneli matkalta |
Eipä ole vielä toistaiseksi kameleita näkynyt, vaikka isäntä eilen niillä pelottelikin.
Nyt ollaan ajeltu tänne Almerian lähellä olevaan Roquetas de Marin leirintäalueelle.
Oikealla kuvaa matkasta Cartagenasta tänne. Matkan varrella oli hauskoja tutunkuuloisia nimiä, kuten Los Lobos ja Sorbas
Tulimme pitkän matkaa maksullista moottoritietä, ja alkoi tuntua jo aika orvolta, kun tuntui ettei maailmassa muita olekkaan. Aika vähän käyttävät näitä maksullisia teitä yleensäkkin. Ei näkynyt autoja, ei kahviloita, ei levähdyspaikkoja.
Ainoastaan hiekkavuoria ja kuumaa erämaata.
Leirintäalueen portilta |
Tekevät täällä muuten paljon "pimeätä kauppaa", hyvä kun näkee hyllyiltä tavaroita, kun kaupoissa ei ole valoja. Ilmeisesti saavat täällä valosta tarpeekseen.
Meillekin on muuten muotoutunut espanjalainen ruokailurytmi. Pitkin päivää tulee syötyä kevyesti, kun kerta kaikkiaan ei ruoka maita. Ja monesti tulee syötyä päivän pääateria vasta joskus illalla.
Merenranta iltamyöhään |
Leirintäalueella ei siedetä torvia |
Matkalla on tullut tunnuslauseeksi "Tästähän pitää ottaa kuva"