maanantai 7. huhtikuuta 2014

Hame

6.4.14
Ja taas juotiin nimpparikahveita heti aamusta ;), kun satuttiin kalenteria kurkkaamaan.

Päivystävä Repe

Eilen illalla teki tietokone tenät. Luultiin jo, ettei se enää suostu aukenemaan ja käväistiin tänään sitten marketissa ostamassa varmuuden vuoksi siirrettävä ulkoinen kovalevy, johon voi tallentaa varmuuskopioita, jos sattuu lopullisesti hajoamaan. Mutta aukenihan se sitten yön nukuttuaan.

Näillä on täällä jännä tapa marketeissa. Ensin ostosväki menee yhteen jonoon, ja seuraa tietokonenäytöltä, mille kassanumerolle kukin ohjataan. Lisäksi kassan luona häärää touhuava henkilö, joka ohjaa ihmiset vielä lyhyimpään jonoon ja jos on liian hidas, hän heittää vielä tavarat hihnalle. Ei hullumpaa. Kannattaa siis olla hidas.

Kukkapuska marketin pihassa

Espanjan ilmasto on saanut emännän sekaisin, kun ostin puolihameen, sellaisen intianpuuvilla hörsäkkeen ja lisäksi iski tuunamisvimma, ja piti tuunata yöpaidaksi tarkoitetusta pitkästä hamosesta puolihame. Täällä tulee väkisin semmoinen tunne, että on kiva laittaa hame päälle. Mutta Suomessa
sellaista tunnetta ei kyllä pääse syntymään.


Kun auringon porotus hiukan helpotti, aloimme leirin purun. Laskimme, että ollaan oltu jo 10 päivää Benidormilaisia ja Repekin alkaa hallita jo liikaa "omaa pihaa". Siis huomenna on tarkoitus jatkaa vielä etelämpään.

Eilen suoritettiin Repelle karvojen lyhennys ja siitä tuli kuin uusi koira. Tuulettuu nyt mahan altakin paremmin kun makailee hiekalla. Kelpaa siis hymyillä (kts. kuva alla)

 
Repe hymyilee