maanantai 30. syyskuuta 2019

Urheiluhullut



Ja taas on se aika vuodesta, että miesväkeä ei tarvitse paimentaa eikä viihdyttää. Viihtyvät ihan itsekseen tyytyväisinä paikallaan tuijottaen olohuoneen nurkkaa kuin hypnotisoidut, Repe mukaan lukien >>>

Koitin saada yhteyttä kisakatsomoon kyselemällä niitä näitä ja yrittämällä avata keskustelua.

Mutta Isäntä vaan huikkasi, että etsi vastauksia Googlelta, sinähän se olet meidän perheen virallinen nörtti 😃


Niinpä päätin tulla tänne koneelle kyselemään niitä näitä Googlelta. Se kyllä vastaa aina.



Aattelin kohta pyytää Repe-kaveriani iltalenkille, kunhan tulee sopiva hetki kisoissa.

On ilmatkin viilenneet jo sen verran, että pitäisi ihan kaivaa jo esiin rakkaat villahousuni. Vastahan ne talvisäilöön laitoin. Niin se aika kuluu, aina vain nopeammin.

Missähän lienee ne minun ns."Uraputken kestävät villahousut". Hyvät ovat olleet aamuisin kylmään autoon istuessani ja pitkään palvelleet. Ei enää mikään kestä niin kauan kuin nämä minun villahousuni.


Huutoa kuuluu olohuoneesta. Kävin katsomassa tilannetta: Isäntä ja koira ne siellä innostuu urheilusuorituksista.Repe kääntyy tuolissaan ja toteaa käsinojan yli minulle, että "En kyllä vielä viitsisi lähteä tuonne ulos sateeseen iltapissalle, odota nyt vähän vielä Emäntä niin, katellaan tää juoksu loppuun Isännän kanssa ja jos vaikka sateessa olisi pieni väli"

No, palasin tänne koneelle vieläkin ja aloin kuunnella odotellessani musiikkia sekä löysin vanhan syyskuvan saariltamme.