lauantai 14. syyskuuta 2019

Hossaan huilaamaan


Isäntä halusi tänään, että leikkaisin sen liuhuletin lyhyemmäksi. Tein työtä käskettyä ja totesin hämmästyksekseni, että päälaelle oli ilmestynyt jäkälää Kainuun reissulta. Niin valkoiseksi oli käynyt hiussuortuvat ohimoilla ja päälaella sekä takaraivolta löysin ihmeekseni myös ruskan värejä. Ei siellä ennen ole ruskeaa löytynyt, mutta nyt löytyi läntti. Sen siitä saa, kun lähtee Lappiin.  
Sitkeä maisemien ihailija, vaikka sitten silmät kiinni


Nyt alan minäkin jo ymmärtää Lapin hulluja. Vaikka Hossassa ei vielä ollut edes ruska alkanut, niin on se silti niin taianomaista mennä sinne vaunun kanssa rauhoittumaan ja ihmettelemään paikallista touhua. Pari ensimmäistä päivää meni huilatessa vanhoja väsymyksiä. Sitten alkoi pikku hiljaa ympäristö kiinnostamaan. On tosi ihanaa olla vain ja ihailla ympäristön kaunista karuutta, kävellä soilla ja poluilla ja illalla käydä saunassa, joka kuulemma lämpiää joka ilta. Siellä kuulee monenlaista suomen murretta.

Olo siellä päin on ihan kuin 70-luvulla eikä kiirettä mihinkään, ei meillä eikä etenkään heillä. Poluilla tavattiin ihan oikea kalamieskin (kalastajia siellä kyllä on paljon) mutta tämä oli ihan aito. Siellä se istui vieheineen ja tykötarpeineen rinteessä takakenossa odotellen veteen asetetun ongenvavan värähtelyjä ja kun osuimme paikalle, alettiin varovainen toisetemme katsastelu, tunnustelu ja jutustelu. Kun sitten tunnustelun jälkeen jutun alkuun päästiin, niin eipä siitä sitten meinannut loppua tullakkaan. Kertoi meille mm. kalansyönnistä ja syöteistä sekä mm.majavasta, joka oli tehnyt lähistölle pesänsä ja näyttäytyykin vaimoineen kuulemma eränkävijöille.

Ihanat oli ilmat ja hieno reissu tehtiin mm. Taivalkoskelle, jossa on Suomen vanhin toimiva kauppakin. Sinne menomatkalla ajellen korpitietä poikettiin kyläkauppaan, joka oli ihan kuin eka työpaikkani joskus 15-vuotiaana. Tuli nostalginen olo. Kaikkea tarpeellista löytyi. Paljon oli villalankoja. Ilmeisesti sitä kuluu kaamoksen aikaan paljon.

Alla kuvia reissusta: