keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Kyllä kesä on kiva


Kyllä kesä on vaan kiva, eikä haittaa vaikkei ihan yhtä kuuma olekaan kuin viime kesänä.         Pääasia ettei ole lunta. Äsken Repeä lenkittäessä tuli yht'äkkiä jostain mieleeni lumi ja puistatti jo pelkkä
ajatuskin siitä, joten pitää muistaa nauttia nyt tästä ajasta, kun sitä ei ole. Ja pitää nauttia myös lomasta ilman aikatauluja.



Laivakoira Repe

                                                                              Viikonlopun serkkupäivillä tajusin myös melkeinpä kauhukseni ajankulun, kun entiset serkku-pojat (kolme niistä kaikista) alkaakin jo nyt ihan yllättäen tänä vuonna seitsemääkymmentä käymään, niin kyllähän se hiukan hirvitti ja tuli ajatus, että JOS ei tässä nyt tähän mennessä ole tajunnut hiukan höllätä ja vähentää pingotusta, niin myöhäistähän se kohta on, kiirehän tässä tulee. 

Töissä, ennen lomaa koin jo jonkinlaisen "uudestisyntymän" tuon hölläämisen suhteen ja tajusin, että eihän minun tarvitsekkaan olla vastuussa kaikesta. Ja täällä kotona sama juttu. Aika kauan meni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.