maanantai 23. heinäkuuta 2018

Hellemekko


Kyllä nyt täytyy sanoa, että loma on tehnyt tehtävänsä: ulkoistanut minut täysin tästä tietokoneesta. En millään jaksaisi avata tätä masiinata, kun tuo kännykkä on niin paljon helpompi avata ja vilkaista siltä osin,  kun sekään yleensä nyt jaksaa kiinnostaa näissä helteissä.

On se niin ihanaa, kun ihmisellä on loma ja saa aikatauluttaa itse itsensä. Ja vielä ilman sen kummempia etukäteissuunnitelmia. Tehden sitä, mikä milläkin viikolla tuntuu mukavalta. Tromssassa käytiin hakemassa vauhtia lomaan ja toteamassa, että hiukan oli liian vilpakka ja kostea ilmasto
meille. Mutta ei se ole sen jälkeen meilläkään kuivakkaa ollut. Hiki pukkaa koko ajan ja kaikki ikkunat on auki tarkoituksena saada ristiveto ja Emäntäkään ei välitä enää miltä näyttää, pääasia että tuuletus pelaa. Eilen kävin etsimässä kesämekkoja, sellaisia ihan yksinkertaisia hellemekkoja, jossa ei ole hihoja ja helma loppuu hiukan polven yläpuolelle, ja KAS ihmettä ! kaikki ilmeisesti loppuunmyyty ilmojen yllätettyä naisväen. No, onneksi kaapista löytyi pari vanhaa sopivaa.

Yksi oikein kuuma päivä meillä Isännän kanssa menikin Trumpin vierailua katsellessa. Eli tiedetään joka käänne päivän kulusta. Joten illalla sitten ihmeteltiin uutislähetyksissä, että mistä ne oikein puhuu, kun asiat oli käännetty jo ihan negatiivisiksi vaikka päiväsaikaan kaikki soljui oikein hyvin ja Trumppikin käyttäytyi todella hienon miehen tavoin ja kaikilla näytti olevan niin mukavaa....

MUTTA sepä se taisi ollakin, tarkoitus ei kait sitten ollutkaan ollenkaan sellainen, siis että olisi ollut mukavaa.... 


Käytiin muuten extempore kiertoajelulla: Mänttä-Keuruu-MULTIA-Keuruu-Kolho-Vilppula-Mänttä. Enpä tiennytkään, kuinka kaunis paikka on Multia. Vesien ympäröimä jotenkin hauskalla tavalla "jäänyt" muistuttamaan vanhan ajan kirkonkylästä. Siellä tuli ihana fiilis ja sinne pitää vielä palata.

Siis paljon kaikenlaista extempore -periaatteella ilman paineita.
Kuten mökkeilyä "periaatteella, kunnes ruoat loppuu ilman oikeata jääkaappia".

Alla lista mökkielämän (=mörskäelämän) HYVISTÄ puolista:

- siellä ei ole aina ruoka mielessä
- k a u k a n a  katala maailma
- ei tule nörättyä eikä tarvi TV:tä
- patteriradiota kylläkin ja se on ihanaa
- tulee oltua melkein koko ajan ulkona
- saa hyötyliikuntaa
- nauttii täysin siemauksin luonnosta ja saa ihmetellä sitä ja sen kauneutta
- on perimmäisten asioiden äärellä unohtaen kaikki turhuudet
- ei tarvitse kelloa eikä peiliäkään.
- saa olla itsekin ns. luonnontilassa.
- kaiken ei tarvi olla "Tip top" vaan saakin olla "Hyrskyn myrskyn"
- pääsee uimaan aina kun siltä tuntuu
- samalla kun istuu ulkohuussissa, voi heittää oven auki ja samalla katsella ovesta järvenpintaa ja kuunnella lokkien kirkumista

Niin, eihän se mökkeilyelämäkään nyt aina ihan niin yksinkertaista ole, mutta niistä sitten myöhemmin, JOS sille päälle satun....