(vrt. edellistä tekstiä nimeltään Mörskänperä)
Eilen oli juhla ja juhannusilta, josta viikolla niin kovasti haaveilin.
No, aamusella sitten ajeltiin mörskänperälle suurin odotuksin. Isäntä meni tiekokoukseensa ja minä jäin Repen kanssa lämmittämään mörskää. Ensinnäkin totesin, että kohdallani mökkeilyyn tarvitaan kaksi. Mielellään. Kun isäntä tuli kokouksesta, tunnelma nousi kummasti. Oli kiva jutella ja olla yhdessä siellä luonnon helmassa. Siis minun mökkeilyyni tarvitaan vähintäänkin kaksi.
 |
| Taivas ja tummanpuhuvat pilvet |
- on taivas sankassa pilvessä
- Sataa puolen tunnin välein, juuri kun luulen taivaan selkenevän, tulee uusi tuhnupilvi taivaalle.
- No eipä muuta kun syönnin jälkeen (onnistuin polttamaan hernerokankin pohjaan) niille ihanille päiväunille, mutta Isäntä nukkuu, MINÄ EN, jostain kumman syystä uni ei vaan tule kun.....
- Linnutkaan ei laula
- Ja Aurinko EI vaan paista, ei sitten millään
- Ulkohuussi oli siirtynyt paikaltaan, kuten joka ikinen kesä
- Ranta oli kasvanut pusikkoa, kuten joka ikinen kesä
MUTTA patteriradio toimi ja koko päivän tuli Järviradiosta ihanaa juhannusmusiikkia. Mörskä oli lämminnyt ja tuntui jo niin kodikkaalta selvittyämme alun ns. "kulttuurishokista", ettei sieltä olisi millään viitsinyt illalla lähteä pois. Ja muutenkin olo oli autuaan onnellinen siellä luonnon helmassa ilman kaikkea turhuutta. Luonnolla on kyllä kummallinen voima.
Illalla ajelimme Letkaliiteriin tansseihin. Minä meinasin Isännälle, että "en minä kyllä voi ilman mekkoa sinne mennä, siis ihanko näissä lenkkareissanikin mörskän hajuisena ??? niin Isäntä totesi siihen, Että ei kuulemma tässä ollaan mitään "Mekkolaisia" vaan me ollaan "Mökkiläisiä"
Ja lenkkarit luisti hyvin, kunnes tuli valomerkki eli sähkökatko puoli 12, joka pimensi suuren osan seutua.
> Tanssia letkaliiterissä
