tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kantapää

Kaipasin yht'äkkiä kutomista, nuoruuteni intohimoa, siis sitä mitä nuorena jatkuvasti tein. Kun yhtä villapuseroa tein, niin toista jo päässäni suunnittelin. Ja kutominen kävi ihan siinä sivussa vaan, kun luin tai katsoin TV:tä tms.

No, kaivoin innoissani puikot ja langat esiin. Aattelin tällä kertaa kutoa sukkia. Niitä on tullutkin kudottua vähän. Aattelin sen olevan mukavaa ajanvietettä nojatuolissa istuessa.
Iloinen aloitus


Ja niinpä kaivoin joululahjaksi saamani puupuikot esiin, joilla on tosi kiva kutoa. Luistavat hyvin ja toisaalta "pitävät" myös hyvin.

Löysin lankapussukasta lankaa, josta tulee ihan mieleen rallit. Sukistahan voisi tulla nimeltään vaikka ns. "rallisukat" tai pääsiässukat.

Ja ei muuta kuin puikot heilumaan ja TV:stä jotain mukavaa keventävää samalla katsellen ajatusten järjestyessä päässä paikoilleen.



Kunnes.....saavutaan kantapäähän.

Eteen tulee ongelma. Keskittyneenä päätän seurata ohjetta, joka osoittautuu 'malliesimerkiksi yrityksestä tehdä kutojalle mahdollisimman perusteellinen ohje sukan kantapään teosta, josta on kuitenkin syntynyt monimutkaisuuden malliesimerkki', jota ei kyllä ymmärrä ...Erkkikään.

Luen edelleen hartaasti ohjetta rivi riviltä ja puran TAAS kantapään ja taas yritän seurata ohjetta. Lopulta tarvitsen jo kynän, jolla yliviivaan suoritettuja kohtia, että pysyn "kartalla". Ja sitkeästi puran ja aloitan taas uudestaan. Ja edelleenkään silmukat ei vaan täsmää...

Mutta periksi en aio antaa. Ja nyt muistan kyllä, MIKSI juuri sukat on jääneet kohdallani aikaisemmin kutomatta. Josko tässä kohtaa kannattaisi etsiä yksinkertaisempi kantapää-ohje.



Mutta pakkomielteen omaisesti EN AIO edes vaihtaa ohjetta. Pakko ratkaista tämä ongelma. Tuleehan vaan tässä jo mieleen tarinoita, kuinka seuraavaksi iän karttuessa ei ratkea enää palapelitossutkaan, joissa pitää koota neliön paloista kudotut tossut ja lopuksi ei sitten enää onnistu jättää ommellessa taskun suuta auki.......
                          >>>  PAKKO PAKKO PAKKO