tiistai 16. tammikuuta 2018

Some


Johan nyt on kumma ?

Jestas.... kun on lähtenyt nihkeesti Joulun jälkeen käyntiin. Mieli halajaa vaan suklaata ja muuta makiaa. Väsyttää ja paleltaa, tekee vaan mieli ihanan karvapeiton alle sohvalle töiden jälkeen katselemaan TV:tä eikä huvita koiranlenkityskään liukkailla ja hyisessä tuulessa kuin minimissään, josta Repukka kyllä on hiukan tassua lyönyt maahan ja sanonut tiukasti, että "Johan nyt on kumma !"

Tänään kyllä huomasin ensimmäisen kerran päivän pidentyneen. Oli suorastaan valoisaa, kun ajelin töistä kotiin.

Taustalta kuuluu  parhaillaan TV:n presidenttitentti, tällä kertaa piinapenkissä Haavisto, eilen Niinistö.
Kyllä minun kävi niin sääliksi eilen sitä Niinistöä, kun se ei saanut suunvuoroa siltä haastattelijanaiselta. Oikeastaan Saulin olisi pitänyt ottaakin toinen taktiikka ja antaa sen naisen vaan puhua ja puhua ja väitellä itsekseen niin Saulin kruunu olisi vain kirkastunut minuutti minuutilta.

* * * * * * *
Olenkin vietellyt tässä kuukauden verran somelomaa. Ja hyväähän se on tehnyt. Ymmärtää paremmin elämän olevan täällä eikä siellä.
Tänään juuri TV:ssä yksi nuori kertoi olleensa matkoilla Amerikassa ja oli siellä sitten katsellut jotain kavereittensa Somejuttua Suomesta kännykästään ja kavereita oli ollut jossain ravintolassa juhlimassa ja hänet oli vallannut kauhea kurjuuden tunne, kun oli tuntunut että "KAIKKI olivat nyt siellä ja hän "VAAN" täällä Amerikassa"!!! ???
Ja varmaan oli juuri toisin päin: Hän oli varmaankin juuri laittanut kuvan someen Amerikoista, joten olivat varmaankin kaverit kokoontuneet yhteen juhlimaan juuri sen takia, kun tunsivat olon niin kurjaksi täällä Suomessa, kun kerta tämä kaveri oli AMERIKASSA asti ja he vaan täällä Suomessa.

Semmoinen se on se ....SOME.       Siinäpä teille vielä iltakappale: Poweria  
                                                            
https://cdn.pixabay.com/photo/2016/07/19/07/56/woman-1527673__340.jpg