keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Valekokki

Aika pitkälle on päästy, vaikka en ole vieläkään paljastanut perheelleni olevani oikeasti valekokki.

Pystyn tarvittaessa esiintymään aika kiitettävästi pieniä hetkiä keittiön puolella melkolailla kokin näköisenä. Hikikarpalot vain kiiltelee otsallani tehokkuuden merkkinä taiteillessani sapuskoita, ja olen huomannut, että tekeleille kannattaa keksiä nimi vasta niiden valmistumisen jälkeen.


Ja kun jotain teen, niin teen sitten kunnolla.

Pullatkin pulkistuu kuin Emäntänsä, eivät meinaa pellille mahtua.

Ja hyvin on vaimoksi päästy, vaikka ilmoitin heti kättelyssä, etten osaa laittaa ruokaa, enkä edes halua laittaa sekä ilmoitin samalla kertaa ensimmäisellä istumalla olevani monella tapaa muutoinkin itsepäinen enkä ala sitten esittämään mitään......



Mutta onneksi minulla sentään on muutama kestohitti, joiden onnistumisessakin on suuret mahdollisuudet. Niitä vaihdellen pääsee jo pitkälle..........