sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Räpellystä

Juututtiin saunan jälkeen katsomaan Sohvaperuna-maratonia. Viidennen jakson jälkeen päätettiin kuitenkin Repen kanssa siirtyä väliaikaisesti tänne koneelle Repen maatessa nyt kirjoituspöydän alla  pää varpaitteni päällä.
Ei hätää, Sohvaperunoita taitaa riittää koko yöksi. On se vaan ihan kumma juttu, että on joskus ihan viihdyttävää katsoa ihmisiä, kun ne katsoo TV:tä. Jotenkin niin arkisen ihanaa. Sitähän se elämä suurimmaksi osaksi on.....siis arkisen ihanaa. Ihania ne pari blondiakin, jotka ihmettelee ihmisiä, jotka ei koskaan tajua mitään. Ja se ihana vaari, joka torkkui ohjelman ajan siellä senioritalon sohvalla ja heräsi ohjelman lopussa toteamaan toisten kanssa, että olipa hyvä ohjelma jne...

Niin ja räpellystä, sitä riittää ja sitä se elämä enimmäkseen on. Ennen saunaa tehtiin Repen kanssa saunalenkki. Ja taivaalta alkoi sataa taas lunta ja alkoi tuulla. Luulisi, että lenkillelähtö olisi helppo juttu, mutta ennenkuin sinne päästiin: oli toppahousut hukassa, jo talvivarastossa, kaulaliina samoin, pipoakin tarvittiin, missä sukat, entä tuulta pitävä takki. Mistään ei löytynyt kakkapusseja, sitten kun löytyi, se ei suostunut aukeamaan kummastakaan päästä. Ja parempi saada se auki jo sisällä, koska se vasta hävettävää touhua on räpeltää sitä tienposkessa 10 minuuttia saadakseen pussin auki, että saa korjattua fiksusti jätökset jonkun portinpielestä. Ennenkuin päästiin sinne lenkille, piti vielä hakea avaimet taskuun, laittaa sauna päälle, ottaa täysi roskapussi mukaan, kaiken maailman alkuvalmistelut ennen kuin oltiin edes pihalla. Hermot siinä meinaa mennä...tulis nyt jo se kesä, jäisi nämä alkuvalmistelut edes vähemmälle.

Ja, jahka tässä aurinko alkaa lämmittämään, niin pääsee taas tuonne kuistille keinumaan, MUTTA ennenkö sinne saakka päästään, pitää putsata koko kuisti siitepölystä, nostella kuistinlattian puuritilät ja lakaista pölyt ja purut ritilöitten alta ja päältä. Hakata keinun ja tuolinpääliset pölystä ja tänä kesänä peräti maalatakkin verannankaiteet, talonseiniä ja kattoa ei uskalla edes kurkistaa, saati sitten varaston tai vintin ovea avata.


Taidanpa aluksi lämpöisten tultua avata sittenkin vain kuistin oven ja istua Isännän ja koiran kanssa olohuoneen lempituoleissa ja antaa raikkaan kesäisen tuulen heiluttaa kuistinoven verhoa, ja vielä niin ettei näy sisälle se siivoamaton kuisti...kuka tätä jatkuvaa ees'taas räpellystä kestää, syksy se on kuitenkin taas kohta.
Sitä alkaa jo näin monen vuosikymmenen jälkeen aatteleen välillä, ettei aina jaksa nähdä vaivaa lyhyen vähälumisen kesän takia.

Vaan kannattaa siirtyä suoraan siihen olennaiseen osioon ilman räpellystä.