keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Lomafiilis

Pääsiäinen mennyt ja edelleen suklaamuna-lakko pitää . Käsittämätöntä. Aina kun tekee mieli suklaata tai muuta supermakeaa, ajattelen hampaanvetoa tai jenkkakahvojani. Auttaa kummasti.

Isäntä ehdotti lukuisten muiden lomalla virinneiden ideoidensa lisäksi, että jos käytäisiin puntarissa, mutta sitä ennen puettaisiin jotain hoikentavaa päälle esim. mustaa. Mutta ei se näyttänyt vaikuttavan tulokseen. Mittari kökötti vaan tukevasti samoilla lukemilla.

Kohta tässä on taas lähdettävä tienaamaan, ei tämmöisiä lomaviikkoja voi usein pitää, niin mukavia kun ovatkin mutta myös niin kalliita. Kaupungille ei kannata eksyä, siellä menee rahat ja koko päivä....hukalle. Sitä paitsi ei se ole enää niin kivaakaan kuin nuorempana. Ei kerta kaikkiaan tarvi enää mitään huusholliinsa, joten kierrettiin kaukaa 3+1 Päivätkin.

Löytötavaratalo    Eilen muuten käytiin TAMpeReella ja eksyttiin semmoiseen LöytöTavarataloon.
Sinne astuessa tuli jotenkin mieleen ihan 80-luku. Semmoisia kauppoja oli silloin paljon ja siellä näkyi edelleen vaeltavankin, kas kummaa, ne samat ihmiset kuin silloin, me myös. Oikeastaan aika hauska nostalginen fiilis.


Kuuntelen tässä samalla:                                                            
 >>>         Karmean koukuttavaa Chakkimattia

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Vinkkivitonen

Maaliskuu maata näyttää, sanoo vanha sanonta. Ja siitä se sitten alkaa taas se kummallinen kutina päästä mylläämään luontoon, vaikka syksyllä on vakaasti vannonut, että ei ikinä enää, kiva vaan päästä mukaviin sisähommiin kuten mm. sisä-WC:hen. Vaikkakin tähän ikään on tullut jo opittua sekin monen muun asian lisäksi, että syksy se kaiken kumminkin vie ja keväällä on taas aloitettava kaikki alusta. Ja kun sen tarpeeksi monta kertaa tekee, niin tajuaahan sen lopulta hitaampikin.
Eli nykyään koitan luoda jotain sellaista pitempikestoista, unohtaen turhat räpellykset.



Mielessä siintää taas se toivoton mökkitontti. Ihmeellinen mystinen houkutus... Ja kun sitä on tullut vuosikausia raivattua sen ihmeempiä syntymättä ja vallankaan pysymättä, koska kaikki se työ, mitä on tehty, on siis, kuten tässä jo aiemmin sanottu, talvi syönyt.

Mutta nyt minulla onkin uusi lähestymistaktiikka.

Olenkin suunnitellut, että nyt ei tehdäkään mitään turhaa. Vaan käydään suoraan asiaan. Isännälle jo varovasti esitin, että josko sittenkin antaisin hänen kaataa puu kerrallaan hissukseen varovasti tulevan saunamökin paikalta. Hiljaa hyvää tulee ja puut ei kasva onneksi takaisin talven aikana.
Peruin siis aikomani metsuritilauksen.

Vinkkinä vaan naisväelle: joskus kannattaa käyttää tuommoista esim. metsurin tilauskorttia. Se saa kummasti Isännän kuin Isännän ahkeraksi. 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Suklaamuna-lakko

Pääsiäinen, Pääsiäismunia, Pääsiäismuna


Onko parempaa aikaa aloittaa suklaamuna-lakko kuin Pääsiäisenä. No ei tietenkään. SILLÄPÄ juuri... päätin suureellisesti aloittaa sen vuoden parhaasta mahdollisesta ajankohdasta.

Nyt tuli nääs mitta täyteen. Ennen pääsiäistä harjoittelin jo monta viikkoa suklaamunien syöntiä pääsiäistä varten, jopa niin paljon, että alkoi sitten hampaatkin muistuttelemaan olemassa olostaan ja jenkkakahvat tursuamaan housunkauluksista. Silloin tunsin SUURTA katumusta ja Pitkäperjantaina sitten aattelin olevan parhaan ajankohdan katumukselle ja moisen lakon aloittamiselle.

Kahden päivän lakko on tähän mennessä vaatinut mm. litran nougat jäätelöä. Ja psyygaamista sekä paljon luovaa työtä, kuten vanhojen puseroiden tuunaamista. Heitin kaapista alas kaikki vanhat puserot ja toisesta kaapista uudet ja yhdistin ne rohkeasti Isännän epäillessä että nyt taitaa tulla kyllä "Sutta ja Sekundaa", mutta tulos oli vähintäinkin mielenkiintoinen. Väärässä oli mies, jolla on aina sama musta T-paita päällä kotona.


Mutta onneksi ylihuomenna on arki taas ja päättyy tämä suklaamunalakko. Tai muuten voisi Isännänkin T-paidat saada värillisiä kauluksia.

Tarkemmin katsottuna, taitanut olla tuon kauluksen tuunaajalla sittenkin suklaamunat mielessä.  







lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kesäaikaan

Kello, Aika, Tunti, Minuutti, Kasvot

Muistakaa nyt herätä aamuyöstä klo 3 siirtämään kellojanne tunnin eteenpäin !!   

Siirtymisen tarkoituksena kun on kuulemma saada kesäajan aamuinen valo vastaamaan valveillaolotunteja ja siirtämään valoa iltaan.

Jos siirtoa ei suorita juuri tuona oikeana hetkenä, saattaa valonsiirto   epäonnistua ! Ja on vaarana jäädä KOKO KESÄKSI talviaikaan.

(Ai niin, eihän vielä olekaan Aprillipäivä)

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pitkäperjantai

Joulu juhlista jaloin ja Pitkäperjantai PISIN. Aamusella pääsi käymään jo semmoinen vahinko, että heräsin ennen kellonsoittoa, vaikkei kello ollut edes soimassakaan. Ja työaamuina en meinaa millään herätä. Se, jos mikä harmitti ! Pakkohan siitä oli sitten itsensä kammeta ylös ihmettelemään, että mitä ne aamuvirkut oikein aamulla tekevät. Ainakin ikkunasta ulos katsoessa näytti juuri Pitkältäperjantailta, maisema harmaanvalkoinen, kesästä ei vielä lupaustakaan.

Kahvia juodessani kääntelin kanavia ja huomasin, että TV.eestäkin oli hukkunut puolet kanavista, jäljellä vain hömppäkanavat, mutta ONNEKSI tuli lastenohjelmaa yhdeltä kanavalta, niin saatiin Repen kanssa eläytyä siihen hetken aikaa.

Lapsena ollessa Pitkänäperjantaina ei saanut poistua kotoa kavereille, mutta onneksi tänään velj'mies uhmasi tätä sääntöä ja piipahti kylässä. Repekös siitä oli NIIN mielissään ja niin me muutkin.

Isännälle ilmoitin jo heti aamusta, että tänään ei sitten pirr...rruuttaankaan lähdetä kaupoille luuhaamaan. Joku roti se sentään on oltava tämänkin aikakauden pyhäpäivällä.... edes yhdellä. Eihän se päivä muutoin tuntuisi pitkältä eikä vastaisi tarkoitustaan. Poistavat pian kaikki pyhät allakasta, kun huomaavat... ettei kansalla ole mitään rotia.

Päiväunille mennessä ei tulleet silmiin normaalit ihanat hössänätkään, vaikka kuinka yritti silmiä kiinni pitää. No, johan on kumma. Täytyy siis johtua jotenkin tästä päivästä. 

Ja päivän kärsimysnäytelmän teema-ateriana tarjosin Isännälle pelkkää riisiä ja mikrossa lämmitettyjä lihapullia, nekin ruotsalaisia. Ja tiskit jätän ilman muuta altaaseen,
pyhänä kun ei saa tiskata !! 
Pitkäperjantain noita

 

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pohjolan perukoilla


 Aurinkokello, Aika, Aika Ilmoitetaan
Olen viime aikoina ollut huomaavinani sellaista mainospuhetta/etten sanoisi propagandaa mm.TV:stä, että moittivat meitä suomalaisia jotenkin hitaiksi ja jähmeiksi, suorastaan kehityksen jarruiksi.
Ei pidä paikkaansa, minä olen kyllä nyt ihan eri mieltä. Tuostahan voisi jo melkein loukkaantua. Olkaamme vaan ylpeitä itsestämme. Eikö ne ymmärrä, että sitä vartenhan tänne on tultu.

Nimittäin luulen, että muinainen katajainen kansamme muutamine itsepäisinä yksilöineen lähti aikanaan pakoon tänne Pohjolan perukoille jo silloin tapahtuvaa aurinkokellojen keinotekoista ees taas siirtelyä ja kyllästyneenä kaiken maailman oravan nahka -markkinavoimiin ja niillä keinotteluun. Se EI sovi meidän luonteelle, EI...... sen ovat siis jo esi-isämme aikojen alussa todenneet.

Meh täälhä ollahan sitä varten juuri, ettemme haluakkaan muuttua, vaan haluamme elää rauhassa omapäisesti juuri niinkuin tahromme. Menköön muu maailma vaan hullun myllyä, mutta ME HALUTAAN olla juuri tämmöisiä: AHKERIA, MUTTA VAIN OMASTA TAHDOSTAAN ! 


torstai 17. maaliskuuta 2016

Jos rahat ois loppu

Säästöpossu, Kolikko, Pinkki, Possu
On se vaan kumma, kun viime aikoina rahat on menneet vaateostosten sijasta useimmiten apteekkiin. Huomaan enenevässä määrin astelevani notkumaan sinne hyllyjen väliin odottelemaan vapaata farmaseuttia etsimään minulle milloin mitäkin terveysvoidetta ja lääkettä jos jonkinlaiseen vaivaan. Ja rahaa kuluu.....

Tästä tulikin mieleen, että sitä ihan hämääntyy nykyään kun tuntuu ihan siltä, että ihmiset ei enää tiedä, mitä varten pitää tehdä niinkin tylsää ja tyhmää hommaa kuin työssäkäynti. Elämähän on yhtä keveätä laiffii nykyään, kun katsoo vaikka TV:tä. Minä en ainakaan kävisi ollenkaan töissä, jos se ei olisi minulle ihan päivänselvä asia ja pieni pakko. Mutta kun olen aina luullut ja ainakin ennen se oli niin, että ihmisen pitää käydä töissä siksi, että se saa ostettua itselleen ruokaa ja saa katon pään päälle ja ruokittua jälkeläisetkin sekä voi käydä vaikka sitten siellä apteekissa. Tietysti on ihan bonusta, jos joskus jopa nauttiikin töissä käynnistä edes hetkittäin. Harmittaa ihan, jos olen luullutkin väärin.

Mutta kyllä joku on silloin mennyt vikaan, jos ei enää sitä tiedetä, miksi pitää käydä töissä. No, kyllä se siitä kullekkin kirkastuu, viimeistään sitten kun rahat on loppu................

                                                          >>>>>>  Suurlähettiläät

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kehityksen päätepiste




Jospa kehitys meneekin niin, että olemme nyt tulleet kehityksemme päähän ja nyt olemme menossa alaspäin.
Siltä se huolestuttavasti alkoi jo näyttää kun katselin TV-Uutisia, jossa nuori abi kulki koko matkan koulusta kotiin tuijottaen pelkästään älypuhelintaan, joka preppasi häntä ylioppilaskirjoituksiin. Huolestuneena pelkäsin hänen kompastuvan jalkoihinsa ja hikipisarat kirposivat jo otsalleni viimeistään siinä kohdin, kun pelkäsin hänen tippuvan junan ja aseman väliin.

Alkoi jo vähän tuntua siltä, että eikö tämä ole JO LIIKAA !! Eikö edes sen matkan voisi haistella muita tuulia kuin olla sidottuna laitteeseen.




sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Räystäät tippuu

 Nalle, Punainen, Lumi, Talvi, Pakkanen

Ja niin on verhot avattu, ihan häikäisee. Ja aika kuluu taas kuin siivillä. Siis on maaliskuu. Taas yksi talvi selätetty. Ihmiset astuu varovasti tunnustellen ulko-ovistaan kuin karhut talvikoloistaan, siristävät silmiään ja kurkistelevat, että näkyykö naapureita ja keitä he lie, ovatko samat kuin karhunkoloon syksyllä mennessä, liekkö kaikki tallella vai liekkö vaihtuneet talvipimeinä kokonaan tai osittain. Ja liekkö joku jopa erehtynyt väärään talvehtimispaikkaan.


Räystäätkin tippuu yllä pään, johon Isäntä kommentoi, ettei räystäät voi tippua !!. Väitin sille, että KYLLÄ yhdessä laulussa sanotaan ihan varmaan, että: "Räystäät kun tippuu yllä pään, niin voit olla varma, että räystään alle jään....jne.. (Hui, vai liekkö sanat hieman meni erilailla, mutta kuitenkin jotenkin sinne päin)" No, sitten se innostui kaivamaan kappaleen  Spotify:istaan ja innostui kuuntelemaan koko iltapäivän Kai Hyttisen biisejä. Loilotti toista ääntä, ja kehui että se käy kuulemma häneltä luonnostaan. Uskon kyllä, lahjakas mies tuo Isäntä. 


Olipa virkistävää katsoa eilen Ruotsin Melodifestivaalia. On niillä kyllä taito hallussa tuossa musiikinteossa. Kuului kyllä suuret koneistot taustalla. Mutta saunassa piti kyllä käydä välillä, kun oli niin jatkuva hulina päällä ja "ilo pintaan" meininki, että suomalainen väsähtää välillä. Harmi vaan, ettei suosikkini voittanut. En mainaa jakkaralla pysyä kun tätä kuuntelen.
>>>>      Kappale, joka ei siis voittanut          

Mutta ymmärrän kyllä heidän valintansa, voittaja oli nimittäin ainut sieltä hulinan keskeltä erottuva yksinkertainen ja rauhallinen kappale. Liekkö he itsekkin väsyneet illan mittaan nonstoppina tulleeseen Heijaa-meininkiinsä.



torstai 10. maaliskuuta 2016

Muistilevy

Muisti kuluu käytössä, ainakin minulla. Mitä enemmän tuota muistilevyäni käytän, sen hajamielisemmäksi muutun. Tänäänkin käännyin kotia päin ensin, kun piti hammaslääkäriin mennä. Liekkö itsesuojelurefleksi. Ja pois tullessa ajoin postilaatikon ohi, vaikka olin alkumatkan kovasti suunnittellut pysähtyväni sen kohdalla,  mutta Yht'äkkiä vaan huomasin olevani kotipihassa ilman pysähdyksiä.

Aivoni yrittävät selvästi suojella minua kaikelta maailman turhuudelta ja tiedon tulvalta ja sanoa minulle, että riittää kun elät maalaisjärjellä, ja etsi tieto, ohje tai laki sitten vasta, kun asia tulee eteesi. Ja heitä kaikki turha tieto pois. Ja keskity olennaiseen ! Niinpä käänsin autossa päälle Radio Novan, jossa soi
                                   >>>    ETTÄ SE ON SITTEN KIVA KAPPALE

Ja niinpä sitten pakitin auton pihasta ja lähdin viemään sitä kirjettä postilaatikkoon.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naistenpäivänä

Kissanainen, Tyttö, Henkilö, PukuOlen kuullut, että naisten ja miesten aivoilla ei ole eroa. Mutta luulen, että se pieni hiuksen hieno ero saattaakin piillä niiden sijainnissa eikä niiden rakenteessa niinkuin olen luullut. Näin sen täytyy olla. Sijainnista varmaankin sitten johtuu mm. parrankasvun eroavaisuudet näillä kahdella sukupuolella. Kun ilman miehiä tuntuu naisillakin alkavan parta kasvaa ja ruusaaminen vähentyä.


Naisissa piilee kuitenkin joku mystinen ominaisuus, kun kuulemma naisyhteisössä yksi nainen sopeutuu, kaksi naista liittoutuu, kolme naista riitelee, neljännäksesi siis tarvitaan mies.  Miksi ? Mikä aivotoiminnan eroavaisuus miehissä katkaisee siis tämän yhtälön. Miesten aivoissa täytyy siis olla joku eroavaisuus. Olen kyllä kuullut jostakin putkesta, se selittää varmaan sen, että asiat menee miehillä läpi sen kummemmin vatuloimatta. Naisilla ne sen sijaan juuttuu jotenkin kiinni, niinkuin tämä minunkin juttuni tässä nyt....

Mutta Eläköön kuitenkin ne pienet sukupuolten eroavaisuudet, joka saa koko ihmiskunnan liikkeelle ja jotenkin rikkaammaksi. Ja kukin olkoon kuitenkin vapaasti ihan sellainen, miksi itsensä tuntee.
Mutta tänä päivänä ollaan ylpeästi NAISIA.
 

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Tänään

Onpa mahtavaa huomata, että vihdoinkin olen päässyt Nytkun - ikään, eikä tässä kestänyt kuin hiukan yli puoli vuosisataa. En paljoa mieti huomista enkä murehdi (Pist ! en muista) eilistä vaan yritän nauttia hetkestä, eikä koko ajan tarvitse edes tehdä mitään, kun olla vaan.

Mutta onneksi kaikki eivät ole näin hitaita oppimaan. Se on kyllä jännä juttu, että ihmiset yleensä elää siinä Sitkun -iässä NIINKIN kauan. Mutta kaippa sitä pitää kokemuksen kautta ymmärtää pikku hiljaa, että mikään mullistava asia ei muutu elämässä, vaikka saa jonkun odotetun Sitkun asian toteutettua, vaan sitten alkaa taas uusi Sitkun-kausi. Hirveätä olisi huomata, että pääsisi Nytkun- vaiheeseen vasta Eilenkun-vaiheessa, niin se se vasta KAMALAA olisi olla niin hidasälyinen.

Siis, parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Ja kaikki nauttimaan nyt tästä päivästä.

Sen kunniaksi voisi vaikka kuunnella tuon seuraavan kappaleen >>>        Tänään

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kyökin puolella

On se ihmiselle huomattavasti helpompaa, jos sattuu viihtymään keittiössä edes jonkin verran ja vallankin jos vielä sattuu tykkäämään ruuanlaitosta. Kun sattumoisin siellä keittiön puolella on pikku pakko elämän aikana edes jonkin verran asustaa. Lieneekö keittiökammoni juuriaan lapsuudesta, kun silloin lapset hätistettiin pois tieltä keittiöstä. Vai onko ruuanlaitosta tykkääminen joku synnynnäinen ominaisuus ?? Tiedä sitten, mutta onneksi ei perheeni koskaan ole ollut nälkää nähneen näköinen ..... kuitenkaan. Ei siis tullut lappuja koulusta, että "Ruokaa nyt ja sassiin niille lapsukaisille !"
Siis, mitä sitä ei perheensä eteensä tekisi !! Niin minäkin koitin sitä ruokaa perheelle vääntää.

Salainen Totuus kuitenkin on, että tässä perheessä asuu naishenkilö, jonka ykkös mielenkiinnon kohteisiin ei ole ollut kuulua keittiöhenkilökuntaan. Isännälle koitan kuitenkin joskus sunnuntaisin vääntää jotain kurmeeta (joskus jopa onnistuen), kun olen tässä tuumannut, että vanhetessa ja rapistuessa taitaa olla parasta alkaa kehittelemään myös näitä muita avuja avuksi, niin on sitten millä kilpailla markkinoilla myöhemmin kun siis alkaa se rapistuminen.  Totesin  tässä yhtenä pyhänä  helpottuneena ruokapöydässä, että on se kuitenkin hyvä todeta, että hän ei ole mennyt minun kanssani ainakaan pelkästään ruuanlaitto taidon takia naimisiin.
Siis jotain muutakin ilmeisesti on ollut. 

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka silmät loistaen, muun maailman unohtaen ovat oikein elementissään, kun pääsevät keittiöön pyörittämään pullia ja tekemään ruokaa kuin taidetta.

Ehkä vielä sen ruuan laitan, mutta senkin mielellään nopeasti toivoen, että joku muu siivoaisi sitten sen jälkeen keittiön. HIRVEÄ sotku moisesta räpellyksestä ja hiki ja vaiva. Ja sitten kaikki on ohi muutamassa minuutissa, kun väki on pistänyt kaiken poskeen.  Ja kohta taas on nälkä.

MUTTA ONNEKSENI jälkikasvu löysi tässä kerran aarteen reseptihyllystäni ja kulki sen kanssa pitkin huushollia lukien sitä innoissaan. Reseptihyllyn kätköihin oli unohtunut joskus lahjaksi saamani pula-ajan keittokirja. Siinäpä oikein AARRE: reseptejä, joita voi loihtia tyhjästä, kun minulla lopahtaa joskus hyvä aloitus pelkästään jo siihen, kun ei löydy kaapista kaikkia aineita, mitä nämä nykyajan reseptit vaativat. Eikä kauppaa kävelymatkan päässä.

Aionkin jatkossa tutustua kirjaan oikein kunnolla.
Otetaan sieltä nyt esimerkiksi Perunapuuro, joka syntyy aineksista: vettä, perunoita, ohra- tai ruisjauhoja ja suolaa. Niitä minunkin kaapistani löytyy..... siis tarpeeksi yksinkertaista ruuanlaittoa tälle Emännälle.

Tiedä vaikka tuon kirjasen myötä tulisi minullekin ruuanlaitosta mukavampaa ja helpompaa.

Niin ja JÄNNÄ maistaa, mille moinen perunapuuro maistuukaan. 





keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Pähkähullujen paratiisi

Bad Gastein, Horn, Kilpi, Ei Tuutata
Ei torvia vuoristoon !!



Eikö nykyään enää mikään riitä ! Minä tulen ihan pahoinvoivaksi, kun ihmisten pitää nykyään muotisanalla  niin sanotusti "haastaa koko ajan itsensä" kaiken maailman ihmeyrityksillä.
Ei ennen tarvinnut tuollaiseen energiaa kuluttaa, se kuului muutenkin.
Silloin tehtiin ruumiillista työtä ! 




Nyt sitten pyörii mainos TV:ssä ja radiossa, kuinka vievät kokemattomia julkkis-ihmisiä valloittamaan esim.jotain suurta vuoristoa (ja milloin mitäkin ennen kuulumatonta), kun se on kova koitos alan asiantuntijoillekin. Siellä sitten kuitenkin hoipertelevat kuilujen partailla hapenpuutteessa äitiä ikävöiden ja kenen on sitten syy, minä vaan kysyn........ kun happi loppuu.
Ja muutenkin työkseen telovat itseään niin, että turha heidän luulla, että vanhana kiikkustuolissa muistelevat hurjaa nuoruuttaan, kun ei enää ole mitä muistella, kun ei ole muistia tallella.
Ai että, kun sitä tulee ihan vihaiseksi tuommoisesta tämmöinen Äiti-Ihminen. Parempi virittää TV-ruutuun rauhoittava takkatuli.
TAHTOO omia kanavia yli 5-kymppisille tosikoille !!!!

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Talousihme


Sitä mieltä minäkin ! Siis, mitä mieltä...

APUA ! Kesä tulee....kuulemma,  4 viikon päästä ja minä en ole vielä herännyt kevääseenkään !!  Mitä peliä se semmonen on, että herätellään ihmisiä kesken talviunien. Ei tässä missään Etelä-Euroopassa asuta vaan Skandinaaviassa. Koittakaa nyt uskoa.
Ei sitä kannata aina naapureita matkia, vallankaan eteläisimpiä.

Eikä nukkuvaa saa väkisin herättää, tulee pian äkäiseksi.

No, kun nyt sitten herättivät, niin kaippa sitä sitten voisi pistää tuon käpyrauhasensa samantien käyntiin ja heittää hupun pois silmiltä. Juu, kirkkaalta näyttää ja kumma, kuka nuo ikkunat on liannut ja keittiön kaappien vetimetkin talven aikaan sotkenut. Ja naamakin näyttää siltä kuin ei olisi 10 vuoteen itseään peilistä katsonut.

Ei hyvänen aika, nyt on PAKKO tehdä jotain  !! Jos kerta talouselämä niin sanoo, ettei päivänvaloakaan saa tuhlata, niin uskottavahan se on, että kesäaika alkaa 4 viikon päästä !!!
Missä ihmeessä lienee varvastossut ja hellemekko, KIIRE tässä tulee...... 
Kesäkelit