Anacondan jäljillä

Perjantaihin on päästy. Ja viikolla on ihmetelty mm. linnunpesiä ja käärmeitä. Repen kanssa nähtiin oikein aggressiivinen käärmeyksilö, joka sihisi ja lähti jopa perään luikertelemaan. Oltiin menossa ihanille kallioille istuskelemaan, mutta käännyttiinkin sitten hyvin liukkaasti takaisin, mistäs sitä tietää, millainen Anaconda siellä lymysi. Hyi olkoon, jotenkin ne saa kyllä kananlihalle. Onneksi olen ollut aina niin sokea käärmeitten suhteen, että nyt vasta ensimmäisen elävän käärmeen näin.


Ja nyt olenkin ollut näkevinäni kaikki mustat oksatkin käärmeinä.
Mutta tuoksut on nyt parhaimmillaan luonnossa, pitäisi vissiin purkittaa tuoksua talven varalle.

Eletäänpä mielenkiintoisia aikoja, kun Suomi siirtyi insinööritieteeseen. Tiedä vaikka Suomesta tulisi joku maailman mallimaa uudenlaisesta systeemistä. Vaikka voi siinä tulla pian välillä humanoidejakin ikävä. Jos totta puhutaan, niin kyllä meillä onkin kiemuroita liikaa keksittynä. Hermothan näitten sääntöjen kanssa menee ja estävät kaikenlaisen luovuuden. Ihan hullua touhua. Ehkäpä meidän onkin aika uudistua eikä harata vastaan.
Perin mielenkiintoista vanhentua. Sen aika näyttää. Tulevaisuutta ei kauheasti kannata suunnitella, ei tule siten suuria pettymyksiä vaan voipi yllättyä iloisesti.

EN kyllä tule korvien pesulle ! Tuumasi Repe puskan piilosta

Kunnonkohennusta

Nyt tuli sitten paikkakunnan omille piirakoille uusi nimi, kun Isäntä manasi, että "Joko TAAS olet ostanut näitä Halvatun piirakoita ? Minä tuumasin että, Ei ole pakko syödä, jääpähän mulle enemmän, kun sattuvat olemaan herkkuani. Ne on NIIN HYVIÄ, että lankean niihin joka kauppareissulla. Suklaahyllyä olen oppinut jo hiukan kiertämään. Vaikka V A I K E A T A  se on.

Tulipa valittua uusi Euroviisukin. Ihan oli hyviä kappaleita kaikki. Ainut, johon petyin oli tämä wursti, kun sen piti haastatella osallistujia, niin eihän se muistanutkaan koko hommaansa ripsien räpsytellyn lomassa. Mutta edelleen tykkään siitä huolimatta vielä hänen viimevuotisesta voittokappaleestaan.

Kesätontut kissantalossa

Aloitettiin Repen kanssa armoton kunnonkohennus, kun himokävelijä-siskolikka taas höynäytti minut, tällä kertaa "Likkojen Lenkille". Alkoi armoton mielikuvaharjoittelu ja varusteiden kerääminen: kolmiojakkara ainakin pitää ilman muuta olla ja vesipullo. Energiapatukka myös. Jakkara tarvitaan viimeistään lenkin jälkeen Jukka-Poikaa kuunnellessa. En ole lupautunut kylläkään kuin lyhimmälle matkalle, kun pitää säästää voimia koko päivälle. Tänään olikin ihana ilma lenkkeilyyn, ensimmäisen kerran haistoin kesän tuoksun. Ilman Repeä tuskin tulisi tutustuttua mm. voikukkien syvimpään olemukseen. Niitä sitten jaksetaan tutkia, haistella ja maistella ja monta muuta luonnonihmettä tulee huomattua. Lopuksi käytiin haravointi hommiin: minä keräsin ja Repe levitti. 

Kesää odotellessa

                                                          

Haaveilua lämmöstä ja vihreydestä

 VIELÄKÖ on kesään paljonkin jäljellä ????

Toivottavasti ei, vaikka olo tuntuu nyt kuin tuossa ylläolevassa linkissä.

Täytyy tässä vain haaveilla lämmöstä ja pistää patteria isommalle. Ja edelleen taas haaveilla, vaikka ajatukset kiertää vain kehää. Kyllä sitä talvee nyt on jo tarpeeksi tällä kertaa nähty.
Se on sitten jännä juttu, kun itseään ei  pääse pakoon, ei sitten millään.  Sama naama ja samat ajatukset, joka aamu.

No, tämä viikko on onneksi Euroviisu-viikko, niin voi löhötä sohvalla rauhassa vaikka shaalin alla kesää odottamassa sekä syöden Viisu-suklaata. Meidän Suomi-pojat on ainakin ottaneet ilon irti showsta ja laatineet kuulemma ihan omat käsikirjoituksensa eri maiden toimittajien haastatteluissa.

Tää viikko siis mennään Isännän kanssa lyhyillä yöunilla, kun pitää päästä Viisu-Tunnelmaan. Hanat kaakkoon ja kuuntelemaan. Viis siitä, millaisia kappaleita, Viilis se on tärkein =)      
                                                                                                                             Euforiaa

                    

Iltasatuja

Mummo istuu tässä nyt hiiri kädessä ja ihmettelee taas tätä maailmanmenoa. Kaikenlaista kun kehittelevät, kohta kuulemma myyvät printattuja leivoksia ja ja ei muuta kun semmoinen "aistikypärä" vaan päähän, niin pääsee istuviltaan lempituolista vaikka metsään kävelemään ja haistelemaan. (Ihmettelen vaan, että miksi sinne ei voi mennä aidosti kävelemään.) No, siinä ainakin säästyy punkeilta.
Luulen, ettei kaukana ole enää se haaveilemani TV-ruudusta astuminen ennalta valittuun kohteeseen. Mutta siihen tarvitaan meillä ainakin 70-tuumainen TV, että pääsen kumarassa astumaan maailmalle ja tahdon kyllä yöksi kotiin. Täytyypä alkaa miettimään sopivia kohteita.

Luullaan tässä olevan vallan kehittyneitä, mutta jos onkin niin, että joku ÄLY-koodari ohjailee meitä huvittuneena samanlailla kuin me ohjailemme kehittelemiämme robotteja ja laitteita. Ja pugeja pukkaa pitkin päivää, milloin mikäkin toimintahäiriö, eilenkin väsytti niin mahottomasti ihan ilman mitään syytä. Mutta kukaan ei kutsunut ohjelmankorjaajaa paikalle. Ja sain olla ihan koko päivän kuin nukkuneen rukous.
Niin ja jostain luin, että maailmankaikkeuskin olisi pelkkä kaksiulotteinen hologrammi. Siinäpä miettimistä ennen unen tuloa.

Ja oletteko muuten huomanneet semmoista, että nykyään on muotisana "JooEi". Aika kattava ilmaisu, silloin ei ainakaan lupaa mitään ja on sanansa mittainen mies.

Hyvää Yötä, Sov Gott !

Sananen viikonlopuksi

Tämä viikko se meni ihan hallituksen muodostumista ihmetellessä sekä ankaran päivittäisen aivotyöskentelyn vastapainona iltaisin ihmetellessä Beverly Hillsin Täydellisiä naisia kuten myös Ruotsin Miljönäärirouvien raskasta arkea. Siinä sitä on sopivan kevyttä ja viihdyttävää katseltavaa ennen nukahtamista ja saa keveästi pään tyhjennettyä. Vaikkakin ihan uskomattomia juonikuvioita kyllä pystyvät nuo naiset kehittelemään ihan vain vaikka mistä. Ei ihme, että leikin pienenä poikien leikkejä, siinä sitä ei tarvittu mitään erityisiä juonikuvioita.

Isäntä kyselee, että mitähän sitä Rouva-Emäntä tahtoisi äitienpäivälahjaksi. Pitkän ja perusteellisen tarve- harkinnan tuloksena päädyin pyytämään vanhaan Zetoriini pölykapselit piilottaakseni ne vanhat kamalan mustat vanteet, jotka Isännän mielestä on muka"räyhäkkäät". Minä sanon siihen, jotta Pölykapselit ne on sielun peili ja joka naisen unelma. Semmoset on nyt saatava. Arvokkuuteni ei ihan yleensäkään pienistä kärsi, mutta en haluaisi kuitenkaan olla jonkun ison parkkipaikan ainoa pölykapseliton, joten perustellusta syystä saan kuulemma sitten semmoiset äitienpäivälahjaksi asennuksine päivineen. Kyllä kelpaa taas sitten päästellä.

Nyt on viikonloppu aloitettu ja ensi viikolla jännitetään, tulisiko kenties Soinista Roope-Ankka =)

Repen kanssa iltalenkillä ihailtua

Euroviisutkin lähestyy  ->      Viisumme vuodelta 1986

Sielultaan Eräjormako ?

Siinä se luonne testataan, kuka jaksaa aloittaa aina alusta puutarhatyöt, joka kesä, uudestaan ja uudestaan. On se sen verran toivottoman näköistä vielä näin Vapun aikaan tuo luonto. Mutta eipä tarvi mennä kuin kuukausi pari eteenpäin, niin saa taistella jo viikate kourassa luonnon kanssa kilpaa, kun kaikki epätoivottu pajunvarsi ja horsma kasvaa peittäen kaiken toivotun ja itsekasvatetun alleen. No, sitten tulee hetkellinen riemun tunne, juuri  kun luulee, että kylläpä kannatti sittenkin riekkua rikkaruohojen kanssa, kun kerta näin nättiä tulee, niin johan sitten jo tippuu ensimmäiset kuolleet lehdet ja vaivalla kasvatetut ja lannoitetut kukat lorpahtaa säikähtäen ensimmäisiä yöpakkasia. Ja ensikaste kastelee varpaat. Kiirettä pitää, että kerkiää keinustuoliin muutamaksi hetkeksi istumaan ihaillakseen aikaansaannoksiaan.

Niin, no. Minä en kuulu tuohon edellä mainittuun sarjaan...enää. Otin opikseni muutamasta turhaan raadetusta kesästä sekä naapurin neuvosta, "että mitä noita lehtiä haravoimaan, kasvaa se ruoho ilmankin". Ja viritin riippukeinun kuistille.
Tai niinhän sitä luulis.....

MUTTA sitten lähdettiinkin käymään Vappuna mökillä ja siellä se sitten Iski (taas), se semmoinen jokin alkukantainen luonnonhurma minuunkin ja nyt en meinaa millään malttaa odottaa, että kerettäisiin muilta töiltä sinne

raivaamaan ja stailaamaan luonnonluomaa. Sen täytyy olla joku Pohjolan ihmisen geeneissä kulkeva Eräjormailu-geeni. Eihän tätä nyt muuten selitä millään. Aatella, että ilman sähköä ja kantoveden kanssa ja pelkällä patteriradiolla sekä ulkohuussilla, olo oli siellä mitä parhain ja kuitenkin jotenkin ihan kummallisen rauhallinen ja alkukantainen. Ja muu maailmanmeno häipyi taustalle, kuulee omat ajatuksensa ja saa käsittämättömän suurta nautintoa, kun selviää ilman nykyajan hienouksia (ainakin päivän, jopa muutaman). Ja ai ihanuus sitä avaraa taivasta, mikä aukenee järven yllä.
Niin että näin siinä pääsi käymään taas vannoutuneelle city-riippukeinujalle.

Repeenkin iski siellä SEMMOINEN keppien keräilyinto, että luulen sen olleen edellisessä elämässä työmiehen parhaimmasta päästä.

->      Mökille

Tikan työtä ja kyseessä vain osa puusta