Jo joulu joutui

Nyt on sitten ahmittu kaikki joulusuklaat.
Luulen, että minulla asustaa olkapäällä joku hiukan kiusamielinen joulunhenki, joka koko ajan yllyttää minua syömään, etenkin suklaata. Ja yhtään parempi olo ei tule sen jälkeen, kun konvehtirasiat on tyhjiä. Päinvastoin sitten iskee kauhea katumus ja ähky. Ja ähkyn mentyä taas toive, että rasiat olisivat sittenkin vielä täysiä.

Tänään tein parannuksen. Pistin pakkaseen kaikki loput jouluherkut ja siirryin normaalimuonitukseen.
Joulukoristeet saavat kyllä rauhassa olla vielä pitkän aikaa. Niin kauan kuin punainen väri alkaa vaatimaan rinnalleen kevään keltaista.

Tänä vuonna en mennytkään pöytäliinojen enkä joulukoristeiden kanssa siihen ansaan, mihin yleensä aina haksahdan. Melkein aina on käynyt niin, että otan kauhean kasan liinoja ja koristeita esille ja levittelen niitä sitten pitkin pöytiä ja tuntuu, että kaikki pitäisi olla jossain esillä, kun niin monessa on joku muisto mukana. Sitten huomaan olevani joululiinojen ja koristeiden vankina jossain huoneessa ja kaikki liinat on ihan sekaisin ympärilläni. Nyt en sentään laittanut kuin muutaman esille. Kyllä sitä vanhemmiten viisastuu........... näissäkin hommissa.

Joulun kunniaksi avasivat muuten jo kauan kaivatun remontissa olleen Keljonkankaan ABC:n. Kyllä nyt taas kelpaa. Käytiin ihan varta vasetin Tapaninpäivänä ostamassa kokispullo sieltä ja samalla todettiin tyylikkääksi stailatun. On muuten parhaimpia paikkoja Jyväskylän eteläpuolen moneen lähtöön kuten esim. vaunulla yöpymiseenkin , kuten tässä eräät viime helmikuussa testasivatkin. Jos et usko, kts. vaikka (teksti 22.2.14 Asennoitumiskysymys).

Yöpuulle menenkin seuraavan kappaleen siivin. Huomenna on sapattivuoden jälkeinen eka työpäivä: =)
Pakko Pakko Pakko

Emännän joululahjavalvojaiset

Vuosi on tehnyt tehtävänsä ja kaikki toiminnot ovat hidastuneet. Ennen lahjatkin menivät pakettiin, niin että suit sait vain. Nyt taitavat olla tuossa pöydällä levällään ihaitavana liekkö jo kolmatta iltaa. Niitä siinä sitten pakettiin koitan nyhrytä ja hikeä pukkaa niin, että taidan olla jo ympäristöhaitta. Eivät meinaa kauniisti paperiin kääriytyä vaan aina pullahtavat jostain kulmasta, ja minä kun olin nuorempana niin hyvä paketoija. Ja jatkuvasti hukkuu joko teippirullan teipin pää tai sitten narurullan narun pää. Isäntä jo vitsaili, että pitäisikö sinun mennä lääkäriin ja valittaa, ettei paketit tule kauniita =).

Paketithan muistuttaa ihan erään rakkaan jo poismenneen mummelin paketteja, jotka olivat usein maalarinteipilläkin teipattuja, mutta silti niin rakkaita. Siis ajatushan tässä se tärkein juttu olikin.

Ja kaiken kukkuraksi, sitten kun saan ne pakettiin, niin seuraavana iltana ihmettelen ja muistelen, että mitähän niissä olikaan sisällä ?! No, onpahan aattona jännempää, kun ei tiedä yhtään, mitä mistäkin lahjasta pullahtaa. Kaippa tässä täytyy pitää jo kirjanpitoa =). Taikka paketoida hiukan lyhyemmällä aikajanalla kaikki paketit.

Repekään ei jaksa nyt pomottaa minua huimempiin suorituksiin, kun on pari päivää pomottanut jo Isäntää sen hommissa ja se on kova homma noin pienelle koiralle. Kun sille (siis koiralle) heittää lumipallon jonnekkin tuonne pihalle, niin sehän etsii sitä nenä maassa vaikka puoli päivää ja samalla vartioi isännän hommia ja haukkuu ohikulkijat. Ja on NIIN Onnellinen, kuin koira vain voi olla, kun tuntee itsensä tarpeelliseksi.

Nyt kyllä tarvitaan jo kahvia ja hienoa joulumusiikkia !!!

Kuunteleppa sinäkin:
HIENO joulukappale: Celine Dion

No, nyt päästiin taas vireeseen ja lahjat pakettiin. Ja Isäntä rupes tekemään joulukaljaa, ja se on kuulemma suuri liikesalaisuus.

Mutta tarvitaan vielä monta hyvää kappaletta ja monta kuppia kahvia (ja ehkä vähän Panda-suklaatakin ihan vain koe-maistiaiseksi), että koko joululista on pukattuna. Eli on tässä vielä monta iltaa aikaa nautiskella ja fiilistellä joulun valmistelutunnelmaa.

Ikä-asiaa

Ikä, se on sitten ihmeellinen asia. Sitä ei ole aikaisemmin tullut niin ajateltua kuin nyt vasta keski-iässä. Tuntuu, että asiaan törmää nyt vähän väliä jossain muodossa. Nuorempana sitä saattaa kuvitella olevansa joku luomakunnan ihme, joka ei vanhentuisikaan ollenkaan. Sitten yht'äkkiä huomaakin peilissä yhtenä

aamuna naaman kummasti levinneen ja kulmakarvojen harventuneen. Onneksi se yleensä pysyy semmoisena sitten taas parikymmentä vuotta, kunnes taas tuntuu jotain ikääntymistä tapahtuvan kuten esim. kulmakarvojen taas lisääntyneen =). Ja nyt se muutos tuntuu tulevan myös pääkoppaan. Näen yht'äkkiä varsinkin kaiken kauniin selvemmin. Ei tarvitse kuin kauniita joulukortteja katsella, kun jo silmäkulmasta tirahtaa liikutustippa. Tai kuulee kaunista musiikkia, niin liikuttuu kantapäitä myöten. Ihan kauheeta ja toisaalta niin ihanaa.

Huomasin ajattelevani nykyistä ikäajattelun ristiriitaa, esimerkiksi kun TV:ssä pyörii nyt tämä "Lupa Välittää". Siinähän on se nuori poika ja mummeli, jotka yhdessä räppää. Ja sitten, kun sen mummelin ikä oli siihen laitettu esille (eli 78 v) niin Ensimmäinen reaktio oli  minulla, että noin "nuoriko" se onkin !!!  Mikseivät ole sinne vanhempaa laittaneet, niin olisi jotenkin enemmän ikäarvokkuutta ja enemmän historiatietoja jaettavaksi nuorille. Jotenkin olin mielessäni kuvitellut sen mummelin siinä TV-ohjelmassa jo "tosi"vanhaksi, vähintäin ainakin 85 v. Mietin, että MIKSI minä niin ajattelin ?? No, ehkä sitä on nykyään niin paljon näytetty näitä yli 100 vuotiaitakin. Ja Aira Samulinia ja muita luonnonoikkuja. Pirkko Mannolakin kertoo joka mainoskatkolla näytelleensä jo 50 vuotta ja aikoo kuulemma edelleen jatkaa ja kaiken tämän aivopesun tuloksena minäkään en enää ymmärrä, kuka on vanha ja missä iässä saa olla luvan kanssa vanha. Ja toisaalla toitotetaan, kuinka sitten ei kuitenkaan vanhat kelpaa töihin, mutta eivät myöskään eläkkeelle. Mihkäs me sitten aikanaan kelvataan.

No, miksi nyt jo tuntuu välillä "vanhalta". Saako sitä nykyään näyttää ollenkaan vanhalta vai pitääkö vaan leikkiä nuorekasta. Mitäs jos onkin vanhana syntynyt. Onko ikäluokkamme kohtalona siis siirtyä ikinuorista suoraan ikivanhoiksi, ilman odotettua "kunnioitettavaa" seniori-ikää ja sen tuomia etuja.

Mitä tästä voisi päätellä................................ minulla taitaa olla ikäkriisi =) ja vanhuuskäsite on nykyään murroksessa.

Joulukuussa

Väriä pimeässä

Aamulla avatessani säleverhot olikin satanut lunta ja siitäkös riemu syntyi, kun Repe sen huomasi. Se kun niin rakastaa lunta. Valkoinen väri tuntuikin pitkästä aikaa kivalta, kuten tuo kyläreissulta saamani värikäs piirustus.

Olenkin alkanut pitämään enemmän väreistä rakastamani mustan lisäksi. TV:stäkin katson mielelläni sen Oddasat saamelaisten uutislähetyksen ihan jo pelkästään niitten ihanien värien takia. Ja se kieli se vasta hauskaa on. Kuulin sitä kieltä muuten kaupoilla käydessä, liekkö tullut nuorisoa sieltä pohjoisesta Jyväskylään opiskelemaan.

Nyt on se vuodenaika, kun minua ei saisi millään täältä kotoani mihinkään. Kauppareissut ja asioinnitkin yritän kaikki yhteensovittaa niin, että saan vaan nauttia mahdollisimman paljon kotonaolosta. Että se on mukavaa. Se on halpaa huvia eikä tarvita kuin "rikas sisäinen elämä" sitä toteuttamaan. Nautittiinkin tänään lauantailehden luvusta (sekä sen Oddasatin katsomisesta) niin pitkään, että melkein oli jo taas pimeä, jolloin Isäntä totesi, että pitääkin lähteä tästä "pimeisiin hommiin" ja paineli vintille könyämään. Ja minä aloin tekemään kirsikkakakkua, josta on tullut yksi joulukakuistani. Kakun teon välissä lueskelen kirjaa nimeltään EI. Oikein hyvä kirja, mutta olisi pitänyt lukea jo ainakin 53 vuotta sitten =).              

Käsitöitä

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja huusholli näyttää jotenkin päivettyneeltä. Liekkö ikä sumentanut silmiä vai onko aika tehnyt tehtävänsä kodin pintoihin. Mietin aikani, ja päätin laittaa ikkunoihin vaaleita verhoja kirkastamaan ilmettä.

Ja niin mylläsin "perintökaapin", jossa on jo parinkin sukupolven verhoja kertyneenä. Ja ai ihastus, sieltähän löytyi vaaleita verhoja tähän(kin) villitykseen.

Keittiö sai ylleen anopin itse virkkaamat valkoiset verhot.



                                                                                          

Ja apukeittiöönkin löytyi yllättäen anopin itse painamaa kangasta.

Iän karttumisessa on näköjään sekin hyvä puoli, että kaapeista löytyy yllätyksiä, joita ei enää muistakkaan siellä olevan.

Ja ajatella, miten hienoa aikaa se on ollut, kun on itsetekemällä saanut kaikkea kivaa, mitä aikaisemmin ei vielä löytynytkään kaupoista.

Käsitöissä on sitä jotain, kuten esim. ystäväni itsekutomassaan matossa, jonka hän toi minulle kerran syntymäpäivälahjaksi. Sinne hän oli piilottanut raitoja, jotka oli leikannut minulle aikoinaan tärkeistä kankaista. Käsitöissä on menneisyys, jota voi niistä lukea. Siksi ne on arvokkaita.

Korvissako vikaa

Harvoin käy meikätytölle niin, että tulee yliannos musiikkia
(vaikka annokset ovat olleet suuria menneinä vuosina), mutta nyt on sekin päivä nähty. Isäntä kuuntelee parhaillaan TV:stä jotain Yle Live - lähetetystä. Jazzia tuo jotenkin muistuttaa, mutta miten se saa niin pahalle tuulelle. Suklaasydäntä siellä joku tärvelee ja ETTÄ ottaa korvaan. Piti ihan pistää läpipääsemättömät kuullokkeet korviin ja kuunnella kesäfanfaari uruilla, siinä on niin hauska sävelkulku, jospa saisin tuon äskeisen hirvityksen päästäni pyörimästä, ettei vaan uniin saakka seuraa vielä moinen musiikki TV:stä.          -->  Kesäfanfaari  

No niin, mukavampi musiikki ja parempi mieli.
Ja ai että, kun tuli nätti kuva kuusesta Tampereen reissulta, vaikka otin sen ikivanhalla kännykälläni.

No, nyt se Isäntä tuli ja sanoi, ettei ole noin huonoa laulantaa vähään aikaan kuullut. Lohduttavaa tässä on se, että meillä on sittenkin vielä suurinpiirtein samanlainen musiikkimaku !!!!

Linnan juhlat

Saatiin taas olla osallisina Linnanjuhlissa tuijottaen TV:stä silmäkovana 1800 käteltävää samalla kahvia ryystäen ja kuola suupielestä valuen haaveillen vaan Linnan kahvipöydän herkuista.

Asut olivat tällä kertaa hienoja, ei näkynyt alleja. Pari tukkalaitetta ihmetytti ja yhdellä oopperalaulajalla luulin, että oli jäänyt silmänurkat pesemättä aamulta, mutta Isäntä totesi, että sehän on meikkiä, etkö nyt ymmärrä.

On nuo Linnan juhlat vaan hieno perinne ja minä ainakin olen ylpeä niistä. Ja juhlapäivä tänään myös siksi, että Repukalta saatiin tänään pois se kauhea kauluri. =)

Joulukatu

Väkeä kävelykadulla

Lähdettiinpä täältä korvesta tänään kaupungille katsastamaan joulukatua ja kauniiltahan tuo näytti ja kivan kotoisaltakin. Kaupat kiersin kaukaa paitsi kangaskaupan, jossa oli AIVAN IHANIA kankaita. Melkein lankesin, mutta sitten tein taas tarveharkinnan, joka tällä kertaa oli tosi tiukka.

Päätin tehdä nyt ennen joulua suklaakonvehti-testin vielä joulupukkia varten. Ostin kokeeksi Marabouta, jotka kuitenkin tuntuivat jotenkin väkeviltä ja "tunkkaisilta" verrattuna Pandan raikkaaseen ja puhtaaseen makuun =). Siis ehdottamasti Pandaa sen olla  pitää.

Tänään oli Paviljongilla kuulemma Robin esiintymässä, jota innokkaimmat fanit kuulemma olivat jo edellisen yönkin odottaneet oven suussa telttoineen ja viltteineen. Isäntä ihmetteli kummissaan, että ei heidän keikoillaan ole kuulemma mummoja telttoineen ovensuussa näkynyt =). Minä lohdutin, että ei se ole kiinni suosiosta, vaan ei mummot enää voi kylmässä maassa istua. =).

Eilen oli viimeinen englanninkurssi ennen joulua. Vertailtiin mm. englantilaisten ja suomalaisten

kohteliaisuustapoja. Pariskunnatkin kuulemma saattavat siellä tervehtiä toisiaan aamukahvipöydässäkin ihan nimeltä. Meilläpäin jos niin kävisi, voisi kyllä luulla, että siinä tapauksessa Isäntä asuu vaunussa ja Emäntä talossa. Perin outoa olisi moinen tervehtiminen !!

On tämä blogin pito siitä niin mukavaa hommaa, kun tämä on mitä parhainta "työnkiertoa", mutta nyt on ihan pakko antaa ruokaa meidän Repukalle, joka on jo kaatanut kuppinsa keittiössä nurin, kun Emäntä ei tottele.

Yllättäviä mielialan muutoksia

Ja niinpä taas yllätin itseni ja huomasin istuvani kahvikupin kanssa olohuoneen lempituolissa ja tuijottavani TV:stä  !!!!!......Trinny ja Susannah -muotiohjelmaa. En kyllä käsitä tätä. Olen jostakin kumman syystä lämmennyt sille ohjelmalle, vaikka en aluksi voinut sitä sietää. En kyllä edelleenkään aina ymmärrä niitten stailaajien omia asuja, mutta stailattavat eivät ole hullumpia kun catwalkilla kävelevät. Ja hauskaa nähdä katsojien äimistys, kun eivät meinaa omiaan tunnistaa.

On se vaan NIIN mukavaa täällä tukka pystyssä, virttyneet villasäärystimet jaloissa ja täysin muodista tipahtaneena arvostella noita TV-ohjelmia,
kuin paraskin asiantuntija =).

Lauantaina pääsee taas oikein kunnolla päivittelemään Linnanasuja. Tuskin maltan odottaa.

Ja lauantaina on siitäkin suuri päivä, kun saa tuolta meidän karvaturrilta kaulurin pois. Mahtaa olla Onnellinen sekä Se sekä Emäntä. 10 päivää on pitkä aika olla "ämpäri" päässä.