torstai 30. lokakuuta 2014

Säkkipimeää

On se nyt NIIN pimeätä, että hirvilläkin pitäisi olla heijastinpakko. Tulevat muutoin liian lähelle tervehtimään.

Mutta etunsa pimeydessäkin, pimeyteen piiloutuu harmaat ikkunat, pölyt yms. sekä Emännän rypyt sekä muut rapistumiset.

TV-uutisissa oli kuvia Kataloniasta, jossa näkyi vielä päivä paistavan ja lämmintä olevan (vaikka ei sen puoleen, oli minullakin viime yönä hiki päässä vaikka oli ikkuna raollaan). Isäntä sanoi TV:tä katsellessaan, että nyt olisi kuulemma hyvä vuodenaika olla viikko vaikka esim. Kataloniassa, mutta tuumasin siihen, että paras pysyä vaan täällä pimeässä. Sillä neuvoin pysyy tasaisen masentuneena eikä tule sitten mitään piikkejä. Siis ensin notkahdus piristyneeseen suuntaan ja sitten syväsukellus masentuneisuuteen. Parasta näin, siis olla tasaisen masentunut.

Lokakuinen Säynätsalon lemmensilta
Piti lähteä ajankuluksi kirjoittelemaan tänne, kun isäntä meinasi, että nyt on kuultu naisääntä liian kanssa, kun on kuulemma korvassa notkelma naisen puheäänen taajuudella ja alkaa korvassa pörisemään.

Joulukin taas lähestyy ja alan taas perinteitä noudattaen nähdä niitä joulupainajaisia, missä kello on aattona iltapäivällä noin neljä, väki piakkoin kokoontumassa joulupöytään ja minä huomaan, etten ole muistanut ostaa joulukinkkua. Se on minusta IHAN HIRVEÄ painajainen. Kaupat on kaikki tietysti kiinni ja kinkut loppu ja Emännällä hikeä pukkaa......  Huh huh.

Pitäisi muuten kirjoittaa pukille kirje. Uutta kännykkää olen toivonut, mutta kun eivät osaa tehdä semmoista käteen sopivaa lyttyluuria, joka ei olisi ihan liian hipaisuherkkä. Hermot niitten kanssa menee.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Haikein mielin

Kertoivat telkkarissa oikein hienossa muotinäytöksessä, kuinka tuulipuvut ovat nyt muotia Pariisia myöten. Kannatti siis näyttäytyä oikein Louvressa saakka se iki-ihana/vanha laivoston sini-valko-punainen tuulitakki päällä Pariisihuivi kaulassa. Ilmankos takkini sai niin paljon huomiota osakseen siellä =). Oltiin Isännän kanssa oikein muodinluojia.
Ai että, nyt on ollut kelien kylmettyä ja hyisen viiman lisäännyttyä haikea mieli. Tuntuu, että nyt olisi oikein hyvä vuodenaika lähteä ajelemaan taas etelää kohti ja palailla hissukseen keväällä takaisin. Eikä tuntuisi ollenkaan vieraalta ajatus. Päinvastoin, luulen, että siitä nauttisi nyt vielä paljon enemmän kun tietää, että kyllä siellä pärjää ja että vaunu on oikein kelpo paikka asua. Monesti nykyäänkin vaunussa käydessäni saatan jäädä sinne lueskelemaan sinne kertyneitä keväisiä esitteitä ja muistelemaan matkaa ja Huom ! paeta omakotitalon sotkuja.

Mutta, ehkä sitten joskus. Täytyy pitää paikat vetreinä, että onnistuu kaikkinainen leirielämä vanhempanakin.





Tässä meillä ainakin yksi AINA MATKAAN VALMIS karavaanari kavaljeeri.





torstai 16. lokakuuta 2014

Repen kanssa pihahommissa


Iskipä syksyinen siivousvimma päähän. Ei muuta kuin vinttiä kolaamaan ja etsimään sopivia mattoja. Löysinkin sieltä oikein soman syksynväreihin sopivan maton ja Ai Että, kun oli taas huusholli lämpöisen sävyinen, kun sen lattialle laitoin. Repekin tuntui siitä tykkäävän, heti mahalleen sen päälle asettui.
Muutoinhan räsymatot saa meillä aina kyytiä. Repen mielestä niiden pitää olla kasalla.

Nautittiin vielä Repen kanssa viimeisistä pihan ruskaväreistä ennen kaikkien lehtien tippumista. Repe oli ihastuttavan iloinen, kun emäntä malttoi mitata sen kanssa tonttia. Haisteltiin siinä sitten pihlajanmarjat ja kaivonrenkaan vedet yhdessä samalla. Ja kyllä oli kivaa, ainakin Repen mielestä.
Samalla haukuttiin naapurit ja innostuneena kaikki liikkuva.

Eilen ei ollutkaan ihan niin kiva päivä emännällä, kun oli hammaslääkäri. Isäntä ihmetteli, että miten voi ihminen pelätä enemmän hammaslääkäriä kuin aikanaan synnytystä. Tulikin samalla hammaslääkärireissulla katsastettua Muuramen terveyskeskus ja sehän oli vallan hieno laitos. Siellä sai samalla palvelulla myös hammasröntgeninkin hoidettua. Sieltä palattuani totesin isännälle, että nyt se on sitten päätetty: vanhana muutetaan sitten Muurameen, johon isäntä totesi, että "ai sillä tavalla on tällä kertaa suunnitelma ?". Suunnitelmasta puheen ollen, hammaslääkärissä hoitosuunnitelmaksi tehtiin/tein, että korjataan kun kyetään ja jos ei kannata enää korjata, niin sitten vedetään sitä mukaa hampaat pois, EI siis mitään juurihoitoja ....minulle kiitos. Parempi vetää vaan pois aikanaan, kun viime metreillä niitä kiskoa. Mahtaa sitä olla sitten ikivanhana sihteerikkönä hauskan näköinen harvahammas. 

Repe ja pihahommat






maanantai 6. lokakuuta 2014

Kyllä maalla on mukavaa

Nyt on meikätytöllä manikyyrit kunnossa ja hiukset laitettu viikonlopun kyläreissujen jäljiltä.
Saatiin myös Isännän kanssa opastusta barbileikeissä sekä nukkekodeista. Minulle se olikin aivan uutta, kun tuppasin leikkimään pienenä vain ulkoleikkejä.
Isännästä en tiedä =).



Nyt opin, että tyttöbarbin on HYVÄ pukeutua ainakin kolmeen eri asuun päivässä. Sitten voi leikkiä vaikka Kauniita ja Rohkeita: "Minä olen Brooke, oletko se sinä...Ridge ?"  tms....



Huom ! Osa nukeista on minun pukemia......Mikä lie juttu naurattanut kuitenkin noin paljon tyttöjä



Sitten saimme nähdä kyläreissuillamme ainakin kolme ihanaa kissaa: oli Pampula, Milli ja Monni.


Kuvassa Pampula.










Syysillassa testasimme vel'miehen itse rakentaman kodan.

Joka kivasti sopi jonon jatkoksi jo aikaisemmin tehtyyn kotasaunaan ja uimapaljuun.





" Kyllä maalla on mukavaa ! "


lauantai 4. lokakuuta 2014

Ruskaa Muuratsalossa

Viikko TAAS vierähti ja päivät muljahtaa niin, että hyvä kuin kyytissä pysyy. Eilen oli viikottainen
Linnulla kypärä päässä  =)
englanninkurssi ja sinne mennessä ihmettelin taas tyhjän tilan taidetta. Kirjastorakennus on niin täynnä tyhjää tilaa, etten olisi kuuna päivän valkeana osannut aikaisemmin kuvitella, että rakennus sisältää luokkahuoneitakin ja muutakin sen kahvion ja lehtienlukusalin lisäksi
Huom ! Autoa en ajanut tällä kertaa sinne viimekertaiseen parkkitaloon. (kts."kauhutarina" 25.9.)
Englanninkurssista olen kylläkin kovasti tykännyt, kerrankin on tunne, että oppii jotain, eikä taso ole liian vaikea.

Tänään piti lähteä taas ottamaan vauhtia kaupungista ja eksyttiin kirpparille ihmettelemään. Niitähän onkin Jyväskylässä kuulemma lähemmäs parikymmentä. Siellä näkyy olevan myynnissä kaikki se omaisuus, mitä vuosikymmeniä ihmiset ovat ensin itselleen keränneet. Perjantain kunniaksi mentiin syömään oikein "kunnon lounas" eli Ahjon grillin taksarit. Minä otin tavallisen mutta Isäntä tilasikin oikein Tipu taksarin.

Kotiin palatessa meinasi tie käydä liian kapeaksi maisemia ihaillessa. Sen verran kaunis oli ruska Muuratsalossa.

Perjantain kunniaksi vielä komeroita siivotessa löytämäni Muuratsalovalssi, jota näköjään vuonna 2001 on varmaan kevätjuhlassa laulettu.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014






Estradi-kanava sai tänään ainakin suurimmat suosionosoitukset ja hymyn huulille mummulassa kyläilleeltä ihkulta pikkumuorilta.