Isännän luovuuspuuska

Kas, kun isännälle iski luovuuspuuska. Syynä varmaan on, kun nukutti eilen pikku pojantytärtään ja on vieläkin ihan onnesta soikeana.  Pitäisi nyt ihan välttämättä saada valoa pitkälle kuistille, kun kuulemma Jyväskylä on "Valon Kaupunki". On kyllä puhunut jo useampaan otteeseen tästä verannan stailauksesta miesmakuun. Mutta juuri sen takia olen pistänyt hiukan hanttiin. Olen kuullut jos jonkinlaista alustavaa suunnitelmaa kuistin varalle esim. vanhoja suksia, työkaluja yms. seinälle. No, täytyyhän lasten saada leikkiä ja miesten toteuttaa itseään.... Joten jään kiinnostuksella odottamaan, mitä siitä syntyy.

No, ohessa olevaa rekvisiittaa sitten kuitenkin löydettiin. Noihin lyhtyihin sisälle aikoo isäntä kuulemma laittaa jotain ledivaloja.














Päädyimme Minimaniin etsimään noita ylläolevia lyhtyjä. Ja sehän oli mennyt viime käynniltä ihan pilalle. Entisen tonkimiskaupan tilalle oli tullut yllätyksetön laani, jossa oli hyllyt tylsästi tarkoissa rivissä ja hyllyissä ei ollut mitään yllättävää. Ihan pelkkää ns. "varmaa tavaraa": sukkia, perusvihkoja ja muuta tylsää. Apua, jos poistavat Jyväskylästä kaikki persoonalliset kaupat, joissa sentään  ei koskaan tiennyt, mitä nurkan takaa löytyy. Eihän siinä päivässä enää ole muuta yllätystä kuin ....sääennuste.

Yksi myrskylyhty jo saatiinkiin paikalleen. Siitä se sitten lähtee....

se kuistin stailaus isännän makuun.

Parkkitalo jännitystä

Nyt täytyy pärjätäkin ilman kuvia, kun ei suostu kerta kuvat tähän latautumaan. Ajatusta kuitenkin pukkaa. Englannin tunnin jälkeen on kiva fiilis, kun kerrankin ymmärtää jotakin. Mitä nyt meinaa suu suoltaa välillä ties minkä maalaisia sanoja sekaisin.

Onnistuin (taas) seikkailemaan parkkitalossakin. Minullahan niitä parkkitalo-seikkailuja onkin kokonainen sarja. Aattelin tänään kokeilla kirjaston vieressä olevaa uutta parkkitaloa. Ajelin sinne tyrneesti leveistä ovista ja aattelin, että onpa uuden karhea ja siisti halli kellarissa, ulos kävelin samaa rataa, mistä autot meni sisään.
Englannin tunnin jälkeen olikin autojen sisään/ulosmeno ovet suljettu. Ovessa luki, että 50 metrin päästä pääsee parkkitaloon portaita pitkin. Rakennustyömaan läpi mentyäni saavuin ovelle, jossa oli käynti halliin. Oven edessä oli rakennustavaraa niin, että jouduin niitä siirtämään saadakseni oven auki. Hiukan siinä kohtaa jo mielikuvitus alkoi hurista. Sitten laskeuduin portaita pitkin hiljaiseen, pimeään rappukäytävään, jossa oli maksuautomaatti. Maksu oli suoritettava kortilla kolikoitten puuttuessa. Siinä kohtaa alkoi jo enemmän mielikuvitus jyllätä: että kohta ilmestyy joku rosvo samalle automaatille, mutta sitten koitin taas rauhoittua. Seuraava jännityksen aiheeni oli, että 1) syökö automaatti korttini, 2) mennessäni halliin piti kulkea sisäeteisen kautta: jäänkö sinne eteiseen kahden oven väliseen tilaan lukkojen taakse (kännyhän siellä ei toiminut),
 3) seuraako minua joku autolle siellä hämärässä kylmässä kellarissa jne. on tullut meinaan katsottua niitä parkkihalli-kauhuelokuvia.

Autolle onneksi osattuani, ajelin sitten helpottuneena autolla ramppia ulos, MUTTA ovet eivät auenneetkaan. Onneksi perässäni tuli toinen auto, josta nainen nousi koittelemaan ovia ja soitteli jonnekkin apua. Samassa tuli peräämme kolmas auto, josta mies huuteli, että laittakaa se pieni ovi, joka "sisältyy"isoon oveen, kiinni. Vaikka ei se ovi näyttänyt auki olevankaan, mutta sitä renkuttaessa, ovet sitten kuitenkin aukenivat.

Joopa joo, enpä taidakaan sitä parkkitaloa lähiaikoina suosia.

Mutta, kun ei ole nyt kuvia, niin laitanpa tuohon linkin kappaleesta, joka on :

Ihan kiva kappale

Bloggarin vapaapäivä

Eilen oli bloggarin vapaapäivä, joka kylläkin tuotti vaikeuksia, kun aina oli jossain kivaa kuvattavaa ja jutun juurta tulossa.

Hiljaisilla Pelloilla asustavaa kansaa

Säätiedotukset näytti siltä, että eilen oli hyvä päivä siirtyä etelämmäksi ja niinpä ajelimme tänne Kuopioon Rauhanlahteen. Ja lämpöä oli eilen 18 astetta ja tänäänkin 16 astetta ja mitä ihanin ilma. Kuopiossa tuntui, että onkin toukokuu, kun tienvarsilla nurmi oli noussut uudestaan vihreänä ja valkoapilat kukki runsaina.

Iisalmen eteläpuolella siirryttiin takaisin kesän puolelle ja autot ilmestyivät taas teille. Mutta kummasti alettiin kyllä viihtyä siellä Lapinkin rauhassa. Siellä oli jotain taigaa.

Majoituimme tänne Rauhanlahteen, joka tosiaankin on suuri alue ja jossa on kaikenlaista tarjolla.

Leirintäalue on vielä auki, mutta sisäänkirjoitus tapahtui itsepalvelupisteessä, niinkuin tuntuu nykyajan suuntaus olevan =)
Jotenkin huvittavaa kirjata itsensä sisään ja laittaa lomake respan luukusta. Lapussa lukee, että laskun laittavat sitten kotiin myöhemmin. Näin ne työpaikat Suomessa vähenee. Oikeastaan monen asian tässä voisi jo tehdä itsepalveluna ja olisi sitten palveluunsa tyytyväinen.

Alue tosiaan on kaunis ja perustettu ison Rauhanlahden kartanon maille.

Ohessa rantakioski leirintäalueen satamasta, josta lähtee laiva Kallavedelle.

Ja alueella on jos jonkinlaista aktiviteettia.




Kuten Rauhanlahden teatteriareena.
(kts.alla)

Rannassa oleva pyöreä teatterikatsomo järvelle päin sekä lipunmyyntikoju

Illalla kävimme hotellilla tanssahtelemassa. Jalassa kylläkin oli kummallakin semmoset kumikengät, ettei kyllä Uotinen olisi antanut kuin 1/2 pistettä siitä esityksestä.









Ja tänään kävimme tietenkin vielä testaamassa kylpylän palvelut. Rauhanlahdessa on kyllä ihana uimahalli, kun siellä on melko lämmin vesi ja virtaava vesi vie sellaista "luolaa" pitkin ulkoaltaaseen.

Se on kylläkin vallankin ekakertalaiselle outo kokemus, kun pukuhuone on yhteinen miehille ja naisille !  =)
No, siihen on kylläkin siellä ihan fiksut systeemit selvityä nolostumatta. Paitsi, että suosittelen matkaan isoa pyyhettä.

Kauppaa etsimässä

Kulkija tien varrelta

Leivän loppuessa, piti lähteä Kylmäluomaa kauemmaksi etsimään kauppaa. Täällä kaikki on kaukana, joten päätimme kaupanhakureissulla ajella samantein Hossaan , joka on valittu v.2011 vuoden retkeilyalueeksi.
Siellä söimme retkeilykeskuksessa lihaisan aterian ja samoilimme kelohonkametsissä.

Luontopolkuja tuntuu olevan koko Lappi täynnä ja ihmettelen, että eikö ihmiset täällä kulkeissaan pelkää karhuun törmäävänsä, sen verran tuntuu tuota korpea ympärillä olevan. Mutta ei, siellä ihan tyynenä kalastelevat ja samoilevat pitkin korpia.

Ja se kaupan etsintä, niitä ei tosiaan ole joka mutkan takana. Vihdoin viimein löysimme kaupan Erä-Hossan leirintäalueelta ja sinnekkin oli matkaa kymmeniä kilometrejä. Siellä oli semmoinen "Mini-Market" nimeltään, josta kehtasin ainoastaan yhden tumman ja vaalean leivän ostaa, että jäisi jollekkin muullekin ne toiset kappaleet leipää. Täällä tosiaan kannattaa olla omavarainen. Paras olisi olla kalastaja tai metsästäjä, muusikkimiehillä täällä korvessa taitaa olla vähemmän  käyttöä nälän uhatessa  =).

Kylmäluoman "respassa" luin Lapin alueen lehtiä.  Niitä lukiessa tuli tunne, että täällä on "kaukana hömppä maailma". Nämä täällä elävät vahvasti omia latujaan kulkien, viis välittävät etelän hörhötyksistä. Ihan aloin kunnioittamaan pohjoisen ihmisiä.  Että löytyy vielä tämmöinenkin maailmankolkka, missä Mc Donaldsit ei hallinnoi korpimaisemaa.

Erämaan vapaus

Ja taas laitettiin reppu selkään ja lenkkarit jalkaan (hiukan liian leveälestiset), mutta enpähän uppoa suohon niin helposti. Suon reunalla oli poroja, jotka lähti vipottamaan karkuun meidän nähdessään.
Patikoidessa näkee kalamiehiä ja Lounais-Suomalaisia eräilijöitä. Täällä tuntuu olevan paljon siltä suunnalta retkeilijöitä. Joku tiesi kertoa isännälle saunassa, että jostain syystä Lapissa on nyt ennätyksellisen paljon kuulemma matkailijoita, syytä siihen olivat sitten saunanlauteilla arvailleet.

Tulkaa nyt pian, niin saan sitä MAKKARAA

Repe vetää isäntää peikkometsässä harjun laella.







Täältä erämaasta ei viitsi edes kauppoihin lähteä. Sanoinkin isännälle, että "Täällä täytyy syödä sitä, mitä kaapista löytyy".
Isäntä siihen tokaisi, että "No, mitäs sitä sitten yleensä syödään, jos ei sitä mitä kaapista löytyy".

Olen nauttinut täällä siitä,  kun saa kulkea sormet ja hampaat mustikassa, eikä tarvitse hienostella. Täällähän voisi melkein "parsia" takinsaumat ilmastointiteipillä, eikä varmaan kukaan ihmettelisi. Ah, mikä VAPAUS !

Syksyisiä Kainuun kuvia

Syksyistä vaunuilua

Hossa-Kylmäluoma

Illan hämyssä otettu kuva suon reunalta

Hellou kaikki kanssamatkustajat. Nyt olemme saapuneet tänne Kylmäluoman retkeilyalueelle aidon erämaan keskelle Kuusamon eteläpuolelle. Tässä sijaitsee Hossa ja Kylmäluoma vierekkäin ja Kuusamoon on muutaman kymmenen kilometrin matka. Ja vieri vieressä tuntuu olevan näitä tällaisia samanmoisia paikkoja.

Huonoksi onneksi kamerasta loppui akku tulomatkalla ja kuvienkin syöttö tähän koneelle täällä korvessa kestää tosi kauan. Kun syöttää niitä, niin syöttö alkaakin yht'äkkiä mennä takaperin. Ei auta naislogiikkakaan vaikka kallistelisi konetta =).
Ehkä huomenna saatte sitten parempia kuvia, kun aloitetaan ympäristöön tutustuminen.

Nyt on asetuttu kodiksi. Tehty pieni iltalenkki ja saunottu ihanassa saunassa. Suihkun yhteydessä on naisille ja miehille omat saunansa lämpöisenä joka ilta. Mutta kerronpa tässä hiukan päivämatkasta tänne. Eilisen korpi-shokkihoidon jälkeen aamu muutti kaiken. Oli hienoa herätä ihanaan aamuun maatalon pihapiirissä Koljonvirran leirintäalueella mieli kaikenmaailman älämölöstä rauhoittuneena. Isäntä tiesi kertoa historiatietoja, että siellä oli kuulemma Sven Tuuva taistellut jollain sillalla aikoinaan.

Mikäs se siellä menee, taitaa olla ....auto

Sitten köröttelimme pitkiä korpisuoria kohti Suomussalmea, joka oli siisti ja kaunis paikkakunta. Siinä kohdin oli selvästikkin jonkinlainen kylmyysraja, jos sitä mitataan naisten pukeutumisella. Ulsterit ja popliinitakit oli selvästikkin kaivettu kätköistä ja minulla oli vielä polvihousut ja kesävillatakki. Sain pitkiä katseita kaupassa ja hyvä etten toruja. Mummot vaan ei tienneet, että minulla oli kuitenkin .....villahousut.

Ajellessa joitakin hauskoja nähtävyyksiäkin vilahteli yht'äkkiä siellä korvessa tien varsilla, mutta kun tulivat niin "puskista", että älysin ne vasta kilometrien päästä, ja meidän letkueessa ei tällä kertaa ollut peruutusvaihetta. No, ehkä sitten paluumatkalla älyän ne nopeammin.





Iltalenkki pitkospuilla täällä perillä tuntui ihmeen rauhoittavalta ja kaikki häly tuntuu olevan jossain kaukana. Silti on kodikas olo, kun ympärillä on paljon vaunuja. Mitä lie espanjalaiset tuumaisivat, kun näkisivät nyt nämä vaunut täällä korvessa pimeässä ja lämpötilaa ulkona 5 astetta. Ja ihmiset silti selvästikkin tyytyväisinä oleilemassa täällä korvessa.
Olen siis saanut ensituntuman Pohjoisen Taigasta. Huomenna sitten Repen kanssa talsimaan tuonne maastoon, missä EI OLE PUSKIA, vaan kaunista aluskasvillisuutta männikössä. Täällä on muuten isoja mustikoita vieläkin. Taidanpa saada vielä herkkuani "mustikoita talkkunamaidon kera".

Koljonvirta

Eipä käynytkään reissulle enää entiset hyväksi koetut kesäiset varusteet, sen verran on ilmassa jo sumua ja kylmyyttä, vaikkakin päiväsaika lämpöisempi onkin. Juuri kun oli tottunut toimiviin kesäasuihin, niin pitikin taas vaihtaa uuden vuodenajan asusteet....ja mitkäs ne taas olivatkaan.

Mikähän lie marjanpoimija

Ruska hiukan lämmitti mieltä

Ja niinpä sitten saatiin lopulta nokka kohti Kuopiota ja päästiin matkatunnelmaan. Repellä tuntui matkarutiinit olevan heti jo pihassa hallussa. Kuopiota kohti ajellessa tuntui kyllä hiukan siltä, kuin Juha Tapion laulussa "Ei mitään, Ei ketään"..... kunnes fiilis alkoi hiukan nousta Kuopiossa moottoritiellä, jossa hiukan tuntui, ettei ihan ainoita täällä korvessa ollakaan. Tultiin siihen tulokseen, että taidettiin aika paljon ajella Euroopassa moottoriteillä, kun peräti kodikkaalta olo tuntui täälläkin moottoritiellä.

Ehkä tekeekin hyvää mennä metsään miettimään......









Huomasin kyllä olevani haikea kesän loppumisesta. Nyt se taas alkaa, se kylmyys. Minkäs sitä luonteelleen voi kun on tämmöinen vilukissa.

Matkarepotteri oli selvästikkin kohmeessa, meinasi kaikki varteenotettavat kuvauskohteetkin suhahtaa ohi.

Päädyimme illansuussa Koljonvirran leirintäalueelle, jossa on hyvät puitteet ja leiritymistilaa PALJON =)

Mutta Repellä riitti riemua leirintäalueen nurmikolla lelunsa kanssa.

Hossaan

Joillakin sitä vaan on tuo multasormi, kuten serkullani, jolla kukkii Saint Pauliat ym. kukkaset koreasti. Käytiin serkullani ihastuttavassa rivitaloasunnossa kylässä. Siellä oli sitä jotain, mitä aina ihmettelen, miksi joillain on, ja joillain ei. Siis sitä feng suita. =)

Tämmöisestä vihreydestä olisi nyt tarkoitus siirtyä hrrrr ....kylmempään eli pohjoiseen päin. Saas nähdä, mitä meikätyttö tykkää.
Onkin ollut jo menoissa paussia vähän aikaa, joten vaunu alle, villikset jalkaan ja menoks. 
Tubesta löysin aika ihanan kappaleen liittyen Lappiin.
 https://www.youtube.com/watch?v=gOyKxBOE6Ds

Syksyn värejä

Täällä Muuratsalossa on ilmoitustaululla oikein pitsireunat ja bussipysäkilläkin matto.

Ja ovat tainneet saada olla koko kesän ihan rauhassakin siis ilman ilkivaltaa.

Aattelin sitten minäkin piristää lukijoita syksyn väreillä blogissani, niin ei anneta syksyn vielä masentaa.



Nyt on taas käyty hakemassa kahveeta kotiin ja matkalle. Ainut oikea merkki on nykyään GranArom Finest Quality, jota opittiin juomaan Espanjassa kevään aikana ja mistäpä muualta kuin Lidlistä sitä löytyy.
Meillä kun ei enää vieraatkaan saa muuta kuin tätä hienoa murukahvia. Omat purut on tuotava, jos meinaa suodatinkahvia saada.



 Kauppareissulla oli tietysti matkassa Reissu-Repe, joka on aina ensimmäisenä autoon tulossa.

Autoon on oikein vartavasten rakennettu hylly arvon herralle

Viikkokatsaus

12.9.14 

Iltakuva Muuratsalosta

 Mitähän sitä oikein oli, ennen kuin oli......tietokoneita.

Poikkeuksellisen ahkeran viikon jälkeen aloin tässä muistella, että mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä menneellä viikolla ja mitä kaikkia ajatuksia syntynytkään.
Ainakin eilen illalla meinasin saada slaagin lukiessani vanhoja lehtiä, jossa yksikin kultalusikka suussa syntynyt oli antanut ohjeita meidän päättäjillemme asioiden hoidosta ja vienyt heitä oikein tutustumaan maahan, jonne itse oli vienyt turvaan perheyrityksensä sadat miljoonat verotukselta. Mietin vaan, millainen mahtaisi arvojärjestys hänen päässään olla, jos olisi sattunut syntymään muovilusikka suussa. Niin, tykkää kuulemma kuitenkin kovasti viettää perheineen aikaa Suomessa, jossa on hänen mielestään perusasiat kunnossa, mutta sitten seuraavassa lauseessa on kuitenkin vastaan kaikenlaista ihmisten rahallista tukemista.
Ja ajatella, miehellä on ikää noin 60 vuotta, siis ei mikään märkäkorva enää.
Porttikielto tuommoisille ja korkea pääsymaksu Suomen reissuille !!!!!!!!!!

Tulin äsken tuolta puskista, oltiin Repen kanssa maisemoimassa pihaa. Aitaa leikattiin niin, että näkyy taas pari isoa kaunista harmaata kalliota. Niitä on NIIN rauhoittavaa katsella. Isäntä on asentanut päivän kuvan tulostusohjelmaa koneelle. Kertoi, että meinas mennä hermot, jos niitä olis.

Näkymä olohuoneen ikkunasta

Lisäpuhtia elämään on tullut englannin kielen kurssista, jossa olen jopa pysynyt matkassa mukana. Eilinen vieressäistujani oli kotoisin Argentiinasta. Hän kertoi, että siellä maassa ei kuulemma kylläkään englannilla pärjää.

Täytyypä nyt alkaa kaivamaan villahousuja ensi viikon Lapin matkaa varten. Onneksi onkin vaunussa kevään jäljiltä autossa jo kitkarenkaat alla. Viimesyksyinen Lapin matkahan kääntyikin Porin reissuksi, kun heitti sitten lumet Lappiin pohjatuulen kanssa. Pori oli meinaan silloin ainut paikka Suomessa, jossa aurinko paistoi. Ja ihan kiva reissu oli.

Repe ja syksyinen maisema Muuratsalosta

Pakotetun työn viikko

10.9.14

Löysin postilaatikostani tässä vähän aikaa sitten noin suloisen kortin. Mikään ei korvaa ihan aitoa pahvista korttia. Siinä se on nyt minulla esillä pitsiliinan päällä ja muistuttaa jotenkin ottamaan elämässä leppoisasti yhdessä verkkoja vedellen.

Leppoisasti tässä on kyllä otettukin, joten tämä viikko on täytynyt viettää "pakotetun työn viikkoa" ettei ala kertyä liikaa tekemättömiä töitä mukavien töiden kustannuksella.

Laiskuus se on hyvä lahja, se saa ihmisen tekemään uskomattomia keksintöjä täällä kotonakin. Ja sen olen erityisesti yrittänyt opetella nyt tänä vuorotteluvapaa-vuotenani vähentääkseni stressiä, että "älä lupaa mitään" =). Teet vaan, jos siltä tuntuu. Ja vastapuolesta saattaa tuntua paljon mukavammalta yllättäen tehty hyvä työ.

Kisatunnelmaa

7.9.14   Kylläpä nähtiin Repen kanssa tänään lenkillä bajamajoja, kokonaista 10 kappaletta. Ja nähtiin myös monta juoksijaa, joilla näytti olevan ikään kuin joku hukassa. No, selvisihän se, että nehän olivat niitä SM-suunnistajia, jotka tänä viikonloppuna valloittivat Muuratsaloa, ja varmaan kyllä löytivät etsimänsä.

Isäntä lähti oikein paikan päälle Muuratsalon koululle kisakeskukseen haistelemaan tunnelmaa. Urheilullisesti lähti pyörällä polkemaan kohti koulua ja takaisin tullessa kertoi matkalla olleen semmoisiakin ylämäkiä, joita ei  ennen olla huomattukaan.
Kummallista ! Taitaa olla niin, että lapsena ja vanhetessa mäet on suurempia, kuin siinä "väli-iässä".



                                                             Allaoleva kuva on palkintojen jaosta.

                                  Aamusumun jälkeen päivä oli mitä ihanin viettää ulkoilmaelämää.

Kesän jälkeen on alkanut taas tämä meikäläisen harrastusinnostus. Nyt niitä (siis harrastuksia) tuntuu taas olevan niin paljon, ettei illalla nukkumaan malta mennä. On mm.englanninkielen opiskelut aloitettu innolla. Tunnelma tunnilla oli heti kuin aikanaan oppikoulussa: Englantilaisen arvokas =)

Sitten eksyin tässä kerran Eurokankaaseen. No, nyt on sitten Husqvarnan Fintikki soinut pöydällä yötä myöten ja puseroita syntynyt. Koneestakin olen löytänyt uusia ulottuvuuksia, siitähän löytyy vaikka mitä, kuten jousto-ompeleet yms. Sitten olin vielä ajatellut opetella pianon soittoa, mutta onneksi on nuotit hukassa.

Sitten tämä blogi: tästä en tunnu pääsevän eroon, en sitten millään. Jäin tähän koukkuun siellä keväisellä matkalla.
On se muuten hyvä ihmisen viettää tämmöinen vapaavuosikin, niin näkee metsän puilta.

Notre Damen kellonsoittaja K12

3.9.14   

Kellonsoittaja nukkekodin ja koulussa tehdyn "käsityön"(=haamu) vieressä.  Sanoisinko, että niin poikamaisen herttaisia.

Tässähän ihan vanhakin nuortuu, kun siivoaa vinttiä. Hengityssuojaimen ja kolhulippiksen turvin on tullut kolattua vinttiä ja löydettyä yhtä sun toista, kuten esim. tuo kellonsoittaja ja meidän poikien "nukkekoti", joka kylläkin toimi pikkuautojen parkkitalona tai ainakin näin minun on annettu ymmärtää =).

Muuten, melkoinen körmy tuo kellonsoittaja tuossa.

On se kyllä ihan uskomatonta, mitä sitä ihminen vintilleen kerää ihan vain sen takia, että jos joskus kerran elämässään vielä jotain käyttäisi.
Lelut on tietenkin asia erikseen, nehän on arvotavaraa, joissa on tunne mukana, mutta kun sinne on kerännyt vanhanaikaisia monojakin ja ihan joka kengännumeroa löytyy.....

Tämmöinenkin nostalgiavehje löytyi vintin kätköistä. Tästä onkin vaikea erota (ja tuskin eroankaan), kun ne tuo mieleen vanhat hyvät ajat. Ai kun oli kiva istahtaa johonkin mukavaan paikkaan kunnon luuri kourassa jutustelemaan. Eihän näillä nykyajan kännyköillä enää viitsi jaaritella, korvat vaan kuumenee. Ja kuinka hieno tunne oli vääntää puhelinnumero puhelimen päältä, niin että oikein sormissa tuntuu.
Tulee ihan mieleen joku sihteerikkö Miss Moneypennyn 007 -puhelin.



No, ettei kenellekkään jäisi vaan mitään traumoja Notre Damen kellonsoittajasta, laitan tuohon vielä ihkun kuvan ainoasta lapsuudenajan nukestani, nimeltään Tiina,.......... että se on NÄTTI.

Rusinapullaa

31.8.14   Ja niin on tapahtumarikas viikonloppu takanapäin.


Rusinat on taas noukittu pullista tämän viikonlopun osalta, kuten pappi isovanhempien asemaa kuvasi lapsenlapsen hoidossa leikillisesti kastetilaisuudessa =). Isommat rusinat saa sitten kuulemma itse vanhemmat noukkia vaipoista, vaikka olen minäkin onnistuneesti pikkuneidin vaipan vaihtanut ja ihan tutultahan se touhu tuntui ja kaiken lisäksi oikein kivaltakin. Kummasti se touhu oli jäänyt tuonne jonnekkin muistilokeroihin kohta melkein jo 30 vuoden takaa ja otteet oli heti hallinnassa, ainakin omasta mielestä.
Ja aivan ihanan nimen muuten pikkuneiti kasteessa sai.

Äkkiseltään voisi tuosta kuvasta luulla, että Repehän se siinä makoilee. Kyllä niin on Repen oloinen jo kypsään ikään ehtinyt koiralady, Asta nimeltään. Toinen terhakka pojanviikari on nimeltään Dani, joka tykkäsi hypätä kainaloon. On se niin ihana kun sen verran noita koiria alan tuntea, että en ihan heti luule, että hotkaisevat minut alkupalaksi vaan kovasti tuttavuutta hieroivat.

Näihin koiriin tutustuin Perfect Home-tilaisuudessa, jossa kävin hiplaamassa kaikenlaisia ihanuuksia ja vallankin syömässä ihaninta punaherukkapiirakkaa, jollaista en ole vielä tähän(kään) ikään kuuna päivänä ikänään maistanut. Sekä näin pitkästä aikaa läheisen työkaverini ja muistin, että minullahan on työpaikkakin odottamassa.

Pöytä notkuu ihanuuksia

Hiukan hämärä kuva, mutta otin kuitenkin

Itsellä minulla on jo ennestään tällainen Perfect Homen ihana aika iso peltinen tuikkuteline, jonka voisi kiinnittää seinällekkin, mutta minulla se on takan päällä ja todella kaunis siellä. Takan päälle kun olin jo vuosia kaivannut jotain kaunistusta.

Tässä myös kuva takan viereiseltä ikkunalta, arvokukka Enkelinsiipi, jota varjellen kasvatan. Kukka kun on kotoisin lapsuudenkodistani. Siis voi sanoa, että "kukka juuriltani".


Ja muuten, ensi viikolla saatetaan sitten Muuratsalo maailmankartalle, onhan täällä kuulemma SM-suunnistuskilpailut. Siinäpä onkin miettimistä, miten kaikki mahtuu yhden sillan kautta kulkemaan hallitusti. Täytyy ostaa jääkaappi täyteen ruokaa ja lähteä Repen kanssa reppu selässä Suomen lippu korkealla kannustamaan !!!