Joko mennään !!

28.6.14
No niin, nyt on vaunussa upouusi kattoluukku ja muutenkin siivottu kevään pölyt pois. Nokka käännetty menosuuntaan ja menojalka jo vipattaa.

Mutta sitä ennen on tehty savottaa selkä vääränä. Talo kun on hävinnyt vallan viidakkoon. On se kummaa tämä ihmiselämä: ensin innolla istutetaan pihaan puskia vieri viereen ja odotetaan, että kasvaisivat jo. Sitten kun ne kasvaa, selkä kipeänä hävitetään yhtä sun toista puskaa, kun huomataan, että aika moni laji valtaa koko pihan ja entinen avara piha onkin muuttunut viidakoksi, jonne päivä ei paista.

Tällä tietämyksellä NYT en laittaisi enää kuin etupihalle korkeintaan kanervia (jotka siis ihan itsestään kasvaisivat) ja takapihalle vaikka yhden tammen ehkä toisenkin, että saa riippukeinun väliin.  Niin joutaisi sitten hyvällä omalla tunnolla nauttiimaankin siitä vapaa-ajastaan.

Joko mennään, tuumaa Repe jo hiukan kärsimättömänä

Repe-koiran kuulumisia

25.6.14  Jatkossa Repe-koira tuumailee osoitteessa repekoira.blogspot.com

Repe vahtikoira

18.6.14
Lieneekö tässä nyt viikon verran ihmetelty tätä kotona oloa. Ulkotyöt ei nyt ole kiinnostaneet, hyvä ettei allaoleva järvenselkäkin ala jäähilettä pikku hiljaa muodostamaan juhannukseksi. Eilen illalla kaivoin toppatakin päälleni kun lähdin Repeä lenkittämään, pipoa en kehdannut laittaa. Totta se lienee, että Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen. Eikä mikään sen suurempaa ajan haaskuuta, kun yrittää luoda puutarhaa muutamaa viikkoa varten ja surra sitten muutaman viikon päästä pakkasenpuremia juuri loistoonsa puhjenneita kukkia. Siihen en nyt ala, EN !

Kuva kotisaaresta, hiukan kylläkin vinossa

Ennallaan nuo asiat suurin piirtein näkyvät Suomen maassa olevan, paitsi että Eduskunnassa ovat näköjään kierrättäneet, yksi lähti sieltä EU:sta pois ja toinen tilalle ja kolmas toisen tilalle vähän niinkuin koejalle tulevaisuutta varten.

Repellä on kovasti ikävä naapurin ensirakkautta, jota se ei ole vielä nähnyt kotiintulon jälkeen. Joka kerta ulos mennessä juoksee naapurin pihaan kaipaamaan. Lenkillä merkkaa joka puskan ja haistelee joka heinänkorren. Sisällä suojelee emäntäänsä ylenpalttisesti (kulkee perässä ihan joka paikkaan) ja pihaa vartioi kuin mikäkin vartiokoira. Äänestä päätellen voisi luulla meillä vähintäin olevan jonkun julmetun ison vahtikoiran. Mutta näihin miehisiin ominaisuuksiin on tulossa muutosta syksyn kuluessa, näin on Repelle luvattu.

"Meinaatko minusta neitiä tehdä ?" kysyy Repe sadelenkille lähteissä

"Siinäs Emäntä näit, kastuttiin kumminkin hepeneistä huolimatta"

Äimän käkenä

14.6.14

Matkan varrella ohi vilahtanut rekka-auto

Nyt on olotila ihan kuin olisi ....14 000 km takana. Takki tyhjä, äimän käkenä sekä tukka blondina palaneena. Isäntä kyllä on taas ihan kuin uudelle matkalle valmis. Käänsi jo vaununkin menosuuntaan. Mutta luulen, ettei se saa emäntää kotimaata kauemmaksi vähään aikaan.
Matkailu avartaa, sanotaan. Semmoisia asioita ainakin olen itsessäni merkannut nyt, että huomaan ihan ihmeellisiä asioita esim. kaupungilla käydessä, kuten joitain vanhoja kauniita rakennuksia, aittoja yms. joita en koskaan aiemmin ollut pistänyt merkille. Ja marketit näytti siisteiltä ja valikoimat isoilta. Ja onneksi meillä ei juustoja ja siivumakkaroita myydä (ainakaan vielä) kappalemääräisinä, kuten etelässä myivät 2 tai 4 siivua kerrallaan. Sekä aika lunkkia väkeä näkyy joka paikassa kuljeksivan, ei suurempia kiireitä ihmisillä.

Kotona huomaan tekeväni äkkinäisempiä päätöksiä entisen jukimisen sijaan. Esim. joku taulu menee nyt heti jollekkin tietylle paikalle, aikaisemmin on saattanut odottaa vuositolkulla sopivaa paikkaa tai joku turhake lentää helposti roskikseen nurkista pyörimästä.

Koti on kumminkin aina koti. Ja se voi myös olla vaikka vaunu, mutta neliöitten määrällä on sen verran merkitystä, että on huomattavasti helpompaa, kun ei ihan aina törmää isäntään, kun tuolilta nousee. Paikalla ei näköjään ole niin väliä, muuta kuin että läheiset olisivat kuitenkin suhteellisen lähellä eikä maailman äärissä. Ja luksusta olisi, jos ikkunasta näkisi taivasta ja jotain muutakin kuin puskia.

Kameraan jäi vielä muutamia julkaisemattomia Ruotsi-kuvia, joita jo aikaisemmin lupasin tähän laittaa.

Elokuvakaupunki ja kaupunki Säfflen vieressä, jossa Repe sai loishäädön ennen Suomeen tuloa.

Säfflessä oleva kirkko, jonka taustalla oleva hotelli on ostanut itselleen ja pitävät kirkkoa omana kokoustilanaan. Kätevää uusiokäyttöä minusta.

Kanavaravintola Säfflessä

Paanukirkko, jota kuulemma suunnitellaan vihkimiskirkoksi ko. leirintäalueella

Tiedoksi  vielä koiraystäville, että laittelen aina joskus jatkossa Repen kuulumisia tänne blogiini, kun iskee semmoinen fiilis.

Mikähän se siellä rapisee

Repen kotiinpaluu

13.6.14

Olisikohan naapurin tyttökoira kotosalla ?

Vihdoin viimein koitti se hetki, kun karavaanimme kaartoi kotipihaan. Piha näytti kodikkaalta ja suht´siistiltäkin, kun tarkasteli sitä hiukan silmät ummistaen. Repe oli ihan tohkeissaan haistaen tuttuja vanhoja hajuja, ja päästessään juoksemaan takapihan aitauksessa vapaasti korvat hulmuten. Saipa siellä pihalle polkunsa tehnyt siilikin kyytiä Repen sitä jahdatessa. Aika pian Repe kyllä oppi, ettei siilin nenille hypitä. Ei edes haukkua uskalla sille. Naapureille kylläkin tuntui kertovan kaikki Euroopan kuulumiset heti alkuunsa. Seuraavaksi juoksi pihassa ympyrää kumipossua suussa puolelta toiselle ravistellen, niin että nurmi pöllysi.

Ainut huolen aihe tuntuu Repellä nyt olevan se, että miten se oikein saisi vartioitua emäntäänsä, kun talo ja piha on nyt niin suuri verrattuna asuntovaunuun ja emäntä kulkee koko ajan ympäri taloa ja Repen pitää mennä koko ajan perässä ja vahtia, ettei vaan muut koirat ilmesty pihaan. Varulta käy vähän väliä merkkaamassa pusikoita ja aidan takana haukkumassa, että tänne ei sitten kannata muiden koirien tulla !!! (Vaikka sitten kuitenkin on kaikki ottamassa oikein halien kanssa vastaan)

Mäntän kautta kotia kohti

11.6.14
Helsingistä Repukat jatkoivat matkaa Hämeenlinnan ja Tampereen kautta kohti mummolakaupunki Mänttää.
Etelä-Suomen jälkeen alkoi fiilis hiukan laskea, kun näytti Suomi hiukan "villiintyneeltä" ja pusikoituneelta. Ehkä siellä jossain oli kauniita järviä ja maisemia piilossa, mutta ei niitä puskilta näkynyt ja entiset pellot kasvoivat ties mitä, kun ei näkynyt lehmiä niitä tallaamassa. Radiostakin kummasti alkoi melankolia kuulua, joka lisäsi alenevaa fiilistä. Hämeenlinnan ja Tampereenkin voi sujuvasti ohittaa melkein huomaamatta eli ei siinä kohdinkaan päässyt tulemaan mitään energiapiikkejä.

Mutta onneksi sitten saavuimmekin Taidekaupunki Mänttään:

 Jossa kirkkokin oli sonnustettu juhlavetimiin. Joitain riepuja, liekkö puseroita sieltä roikkui

On muuten Isännän ja Emännän vihkikirkko

Fiilikset sitten onneksi alkoivat pikku hiljaa jo noustakin, kun mummula näkyi horisontissa ja kuvitelmissa häämöttää kahvikupposen ääressä kerrotut matkakuulumiset.

Näkymä kaupungintalolle pääkadun toiseen päähän

Tässä näkymä pääkadun vastakkaiseen päähän kirkolle

Valkoinen Talo

Kirkon vieressä oleva vanha puu

Mäntän klubi, joka toimii nykyisin ravintolana, hotellina sekä juhlatilana.

Entinen sprii-tehdas

Entisten herrojen taloja

Mäntästä lähteissämme olimmekin taas energisiä nähtyämme hiukan taidetta ja saatuamme kahvia ja särvintä keväisten kuulumisten kera.
Ja vielä oli edessä kotiinpaluu, josta lisää seuraavassa tarinassa

Arkeen hiljalleen palautumista

9.6.14

Emännän Helmi-pyörä leirintäalueella käytettäväksi

Viikonvaihde on humpsahtanut täällä pääkaupunkiseudulla. Ilmat on suosineet, paitsi yöt tuntuu täällä pohjoisessa kyllä nyt kylmiltä etelän jälkeen. Vaunun ovi on pistettävä kiinni viimeistään illalla yhdeksän maissa tai muuten varpaat jäätyy. Ollaan kylläkin varmaan nyt hiukan vielä herkempiä tuntemaan kylmyys, mutta kaippa tähän taas tottuu. Koko kevät on menty eteenpäin sääennusteiden, lämmön ja auringonpaisteen mukaan, jatkossa onkin tyydyttävä vallitsevaan tilaan, satoi tai paistoi.

Ei tullut kulttuurishokkia koti-Suomeen palatessa, ainoastaan tunne siitä, että hyvä on kotimaakin, ilmasto vain on hiukkasen vaativa.....kysyy luonnetta. Siitäköhän se Suomalainen Sisu mahtaa tulla, kun pitää vain jaksaa odottaa sitä muutaman kuukauden kesäaikaa koko pitkä ja kylmä talvi. Eikä arjessa riitä pelkkä aikainen herätys vaan pitää vielä raivata tie lumen ja kylmyyden läpi töihin.

On siinä pilvellä korkeutta

Helsingin keskustaa ei tällä käynnillä jaksettukaan lähteä tutkimaan (sen verran painaa takana oleva matka), mutta tutuksi on nyt tullut  Rastilan seutu, Vuosaari ,Aurinkolahti sekä Kehä III. Vaikka eihän tuo hirveästi energiaa olisi syönyt, jos olisi tuohon metroon istunut ja Kamppiin kahville ajellut, mutta sitten toisen kerran.
Huom ! Uusi kattoluukku kuitenkin jaksettiin käydä ostamassa, vaikka puisellakin on hyvin selvitty.

Rastilan kartano, joka toimii ravintolana Rastilan leirintäalueella.

Pirtsakasti ovat käyttäneet värejä Aurinkolahden asunnoissa.

Repen kanssa aamulenkillä kävellessäni tein tutkimusta, minkä maalaisia vaunuja on tänne eksynyt. Aika yllättynyt olin, että niinkin monesta maasta oli turisteja. Saksasta ehkä eniten, ja monesta Euroopan maasta löytyi asuntoautoja/vaunuja. Mutta kaikista kauimmaksi kuuluivat Espanjan ja Italian turistit =).
Nyt huomasin iloisesti tervehtiväni turisteja, kun maailmalla oli tapana tervehtiä "kanssamatkustajia". Saksassa tervehtivät tullessa ja  MYÖS lähteissä mm. suihkutiloista, keittiötiloista yms.

Ruotsi kuvin

8.6.14
Reilu viikko vierähti Ruotsin puolella. Reitti kulki Malmöstä Göteborgin kautta Säffleen, joka on sukulaiskaupunkimme ja sijaitsee kauniin Vänernin rannalla. Maisemat ovat jotenkin samanlaisia kuin Suomessa, josta syystä kait sille seudulle on aikanaan paljon suomalaisia muuttanutkin.
Säfflestä matka jatkui hiukan pohjoisemmaksi Ludvikaan, jossa myös sukulaisia asustaa. Sieltä suuntana oli itärannan Kapellskär, jossa matkan varrella siijaitsi mm.Västerås ja hauska paikkakunta: Rimbo.

Alla kuvia matkan varrelta:

Taalainmaan hevonen

Säfflen leirintäalueen kyltti

Kuninkaallinen penkki

Säfflen vesitorni

UFO-alus Säfflen keskustan tuntumassa

Ihana leikkimökki Ludvikassa

Tyypillisiä kauniita vanhoja rakennuksia Ruotsista, tämä Säfflestä

Rimbon villisika

Näihin kuviin on hyvä tällä kertaa lopettaa. Kuvia Ruotsista on vielä tulossa lisää, muttei siis tällä kertaa enempää.
Muuten, semmoinen asia vielä, että Ruotsissa on kyllä Euroopan parhaimmat leivät...... siis kylläkin vasta hapanleivän jälkeen. Ja se kaikki, mikä Euroopassa painosta tipahti, palautui viikossa Ruotsissa takaisin.

Matkaajat Rastilassa

6.6.14  Ja niin on lopulta astuttu Suomen kamaralle. Näin lämmintä säätä ei ole viimeksi koettukaan kuin Barcelonassa ja siitä on jo aikaa. Yli viikko meni sukuloidessa Ruotsissa, jossa olimme "Hjärtliga Välkommen !" Viikko siellä kehitti meille ihan oman kielen:  yhdistetyn suomi-ruotsi-englanti  -kielen.
Ruotsin puolen matkasta vielä myöhemmin enemmän, mutta nyt juuri satun muistamaan tämän päivän parhaiten, niin aloitetaan siitä.

Kuvassa on isännän Euroopan kiertueen nähneet kengät. Huom ! Emännällä on vielä käytössä omansa, muttei kauaa. Lentävät nekin kohta roskikseen.

Huomaa erityisesti auton polkimien runsas käyttö kengän kantapääosassa.

Kapellskärin sataman luulimme jo aikaa sitten kuihtuneen, kun se viimeksi meidän sieltä yli mentyä, oli jotenkin niin hiljaisen oloinen, mutta nythän se oli kummasti virkistynyt. Me tulimme Finnlinesissä, laivan nimi oli Finnsailor. Kyseisen linjan aikataulu sopi meille- Espanjan rytmiin- tottuneille todella hyvin. Se nimittäin lähtee Kapellskäristä yöllä klo 1 ja on aamulla noin klo 10 Naantalissa. En muuten ikinä ole mennyt niin tasaisen laivakuskin kyytissä. Laiva meni kuin juna, ei huomannut edes käännöksiä. Eikä edes sitä, milloin laiva kiinnittyi laituriin, sen kun nimittäin kyllä yleensä tuntee, kun koko laiva tärisee ja lopuksi töyssähtää.

Repe kurkkimassa hytin ikkunasta Merivartioston laivan menoa

On se kaunis, tuo Itämeren saaristo näin kesäaikaan, vallankin jos sattuu tulemaan Ruotsin puolelta Suomeen aamuauringoa vasten.










Koska matkaan kuuluu vielä Helsinki "vapaalla aikataululla" (kuten matkan henkeen on kuulunut), joten otimme Naantalista suunnan kohti Helsinkiä. Mieli teki mennä vanhaa tietä Helsinkiin, mutta päätimmekin "Valtateiden vertailun vuoksi" ajaa moottoritietä pitkin Helsinkiin. No, sehän tuntui ihan vertailukelpoiselta Euroopan teihin verrattuna, oli tunneleitakin jopa tehty. Ja Lohjan ABC:stä olin vallan ylpeä. En muista matkalla nähneeni moista huoltamopytinkiä ja siellä oli hienosti otettu matkailijat huomioon. Muutoinkin Suomi näytti yllättävän siistiltä ensinäkemältä.

Ruuhkia ei onneksi ollut aamupäivästä moottoritiellä.

Helsinkiin tultuamme Kehä III:lle, minusta alkoi tuntua jo siltä kuin olisimme olleet jossain suuremmassakin kaupungissa. Ei se Helsinki ihan pikkukaupunki näköjään olekaan verrattuna muuhun Eurooppaan.

Väsy matkasta iski samassa, kun kirjauduimme Rastilaan ja saimme leirin pystyyn. Iltalenkkikin jäi vain puoleen aiotusta. On se hieno homma, että Helsingissä on näin hieno leirintäalue olemassa, näin lähellä keskustaa ja vielä meren äärellä ja metrokin lähtee ihan vierestä. Toivottavasti saavat pitää alueen, eikä kaikkea täytetä kerrostaloilla.

Rastilan uimaranta ja vieressä kulkeva metro kuvattuna illalla Repen iltalenkillä

Kuvattavia "kohteita" löytyi siis myös kauniista Ruotsin maasta, mutta niistä lisää myöhemmin.

Kokemuksista ja tuntemuksista maailmalla voisi sanoa, että............  siis melkein tekisi mieli sanoa, että paras pysytellä kotona, on paljon tyytyväisempi, kun ei tiedä paremmasta...heh!